Petri Saarikoski ym.: Funetista Facebookiin
Tietoverkko on itsestään selvä osa useimman suomalaisen jokapäiväistä elämää, elämyksiä, työtä ja vapaa-ajan viettoa. Siitä puhutaan ja siellä puhutaan. Internetistä on tullut netti, se on omaksuttu kulttuurisesti.
Ihmiset, yhteisöt ja teknologiat ovat tämän monisäikeisen prosessin aikana muuttuneet. Kielenkäyttö, lainsäädäntö, toimintatavat ja arvot ovat myllertyneet, ja myllerrys jatkuu. Netti joustaa ja paljastaa mutta se myös rajoittaa ja piilottaa.
Tietoteknistyneen Suomen nykyhistoriaa kartoittavan teoksen kirjoittajat ovat Turun yliopistossa työskenteleviä digitaalisen kulttuuri tutkijoita.
Teos julkistetaan Insomnia-verkkopelitapahtuman yhteydessä Porissa (Porin ammattiopisto, Professorintie 5) perjantaina 23.10.2009 kello 15.00. Julkistamista voi seurata myös verkossa osoitteessa www.insomnia.fi.




Semiootikot jäljittävät merkkejä ja merkityksiä
Väkivaltaiset lööpit ja poliitikkojen yksityiselämän penkominen lehdistössä ärsyttää mielipidetiedustelujen mukaan yleisöä. Julkisen sanan neuvosto täyttää 40 vuotta, joten on aika kysyä, miten JSN on onnistunut piirtämään hyvän ja huonon journalismin rajat?
Teoksessa lähestytään eurooppalaisen demokratian ajankohtaisia ongelmia viestinnän ja julkisuuden näkökulmasta. Niiden merkitys Euroopan integraatiota koskevassa keskustelussa on viime aikoina korostunut. Euroopassa ei ole kansalliset rajat ylittävää yhteistä julkisuutta. Yhä suurempi osa taloudellisista ja poliittisista päätöksistä tehdään EU:n toimielimissä, mutta kansalaisten julkinen keskustelu tapahtuu miltei pelkästään kansallisessa julkisuudessa. Lisäksi ihmiset eivät ole kovin kiinnostuneita EU-politiikasta, mikä luo demokratiavajetta. Vaatiiko Euroopan yhdentyminen yhteistä eurooppalaista julkisuutta, jossa kansalaiset voisivat keskustella yhteisistä eurooppalaisista tavoitteista ja rakentaa eurooppalaista identiteettiä? Onko tällainen yhteinen julkisuus ylipäänsä mahdollinen? Entä voidaanko julkisen keskustelun avulla kuroa umpeen EU:n demokratiavaje?
Mitä vastuullisuus merkitsee viestintäalan yrityksille ja niiden liiketoiminnalle? Kantavatko viestinnän ammattilaiset kulttuurista vastuuta? Miten mainonta vaikuttaa yhteiskunnallisiin arvoihin? Miten vastuullisuuden kysymykset näkyvät mediayritysten johtamisen arjessa?
Teoksessa tarkastellaan informaatiolukutaitoa sekä teoreettisten pohdintojen että käytännön esimerkkien kautta. Informaatiolukutaitoa pohditaan mediakasvatuksen, tutkivan oppimisen, informaatiolukutaitoon liittyvien eettisten kysymysten ja tieteellisen asiantuntijuuden kehittymisen näkökulmista.
Aikamme jatkuvien muutosten oloissa myös median tulisi kääntää katseensa -tulevaisuuteen, sanovat innovaatiojournalistit. Median olisi pystyttävä analysoimaan paljon nykyistä paremmin ja pitkäjännitteisemmin erilaisia tulevaisuuteen vaikuttavia kehityskulkuja sekä tarjoamaan tietoa ja vasta-informaatiota, niin että myös kansalaisyhteiskunta osallistuu tulevaisuusratkaisujen tekemiseen eikä päätösten teko jää pelkästään talouden ja teknologian eliiteille.
Kirjan tarkoituksena on lisätä uutta, kehkeytyvää monipaikkaista työtä koskevaa tietoa ja ymmärrystä sekä etsiä sen kehittämismahdollisuuksia. Teos tarkastelee mobiilia hajautettua työtä, jota kutsutaan usein myös virtuaaliseksi työksi. Lähtökohtana on tietotyö käytäntönä eli työ sellaisena kuin se tosiasiallisesti eri tilanteissa tehdään. Tämä luo perustan fyysisten, virtuaalisten ja sosiaalisten työtilojen suunnittelulle ja kehittämiselle. Toimintoja on hajautettu ja mobiilisuus on lisääntynyt dramaattisesti viime vuosikymmenen aikana. Kehitys jatkuu samanlaisena, kun organisaatiot pyrkivät vähentämään kustannuksiaan ja olemaan lähellä asiakkaitaan, ja kun ne liittoutuvat toistensa kanssa ja haluavat saada parhaat työntekijät, missä he sitten ovatkaan.
Kriisi vaatii aina ratkaisua ja viestintää. Tiedon on kuljettava joustavasti, ja siihen on voitava luottaa. Yhteiskunnallinen kriisi on aina poliittinen kysymys. Kaikissa viimeaikaisissa kriiseissä on ollut viestinnän ja tiedonkulun ongelmia, jotka ovat vaikeuttaneet kansalaisten tiedonsaantia ja selviytymistä kriisistä. Kansalaiset ovat organisoituneet uuden teknologian avulla toimimaan paikallisesti ja globaalisti. Tämä on haastanut kriisejä hoitavat tahot toimimaan entistä nopeammin ja avoimemmin. Kriisiviestintä ymmärretään yhä keskeisemmäksi osaksi kaikkea kriisinhoitoa ja johtamista.