George A. Akerlof & Shiller Robert J.: Vaiston varassa
Taloustieteen valtasuunta ei ole kyennyt selittämään eikä tarjoamaan helpotusta nykyiseen lamaan. George A. Akerlofin ja Robert J. Shillerin teos Vaiston varassa haastaa totutut taloudelliset ajattelumallit, jotka heidän mukaansa ovat perimmäinen syy nykyisiin ongelmiin.
Vaiston varassa hahmottelee uutta, behaviorismilla vahvistettua keynesiläistä talousteoriaa, joka paitsi selittää markkinoiden kriisiytymisen myös tarjoaa välineet kriisinhallintaan. Suurta teoriaansa kehittäessään John Maynard Keynes havaitsi, että ihmisten taloudelliset ratkaisut eivät suinkaan aina perustu rationaaliseen päättelyyn. Taloudelliseen käyttäytymiseen vaikuttavat suuresti myös psykologiset tekijät, perusvaistot (animal spirits), jotka ovat usein varsin kaukana rationaalisista vaikuttimista. Näitä perusluonteisia taipumuksia ovat luottamus ja sen puute, oikeudenmukaisuuden vaatimus, taipumus vilppiin, rahailluusio sekä nojautuminen kertomuksiin. Keynesin teorian sovellukset kuitenkin siivottiin kaikesta epärationaalisuudesta, ja niinpä keynesiläisyydestä on tullut helppo kritiikin kohde. Akerlofin ja Shillerin mukaan psykologia tulee kuitenkin palauttaa talousteoriaan ja julkisen vallan tulee pitää perusvaistot kurissa.
Markkinoiden tulee antaa toimia, jotta niiden innovatiivisuus säilyy, mutta samalla markkinavoimille pitää luoda selkeät rajat ja pelisäännöt. Talouspäättäjien ja poliitikoiden tulee tuntea taloudellista toimintaa ohjaavat perusvaistot ja ottaa ne huomioon omissa toimissaan ja päätöksissään.
Vaiston varassa on rohkea puheenvuoro, joka muuttaa talouden pelisääntöjä ja palauttaa luottamuksen markkinoihin.
George A. Akerlof on taloustieteen professori Kalifornian yliopistossa, Berkeleyssä. Hänelle myönnettiin taloustieteen Nobel-palkinto vuonna 2001. Robert J. Shiller on taloustieteen professori Yalen yliopistossa ja MacroMarkets LLC:n pääekonomisti.
GEORGE A. AKERLOF & ROBERT J. SHILLER
VAISTON VARASSA
1. p. lokakuu 2009 • Alkuteos Animal Spirits (Princeton University Press 2009)
Suom. Timo Soukola • 978-952-495-113-5 • KL: 32, 36, K • UDK: 32 • Nid., A5, 270 s. • Suositushinta 36 €
» Tarkasta saatavuus ja tilaa teos verkkokaupasta
– Arviot
“Animal Spirits carries its ambition lightly – but is ambitious nonetheless. Economists will see it as a kind of manifesto.”
– Clive Crook, FT.com
» http://blogs.ft.com/crookblog/2009/02/book-review-animal-spirits-by-akerlof-and-shiller/
“What Akerlof and Shiller do is to highlight this sort of finding, packaging it with numerous other psychological insights into a half-dozen broad maxims that permanently alter the concept of rational behavior. And their book takes their case not just to economists, but also to the general reader. ”
– Louis Uchitelle, he New York Times
» http://www.nytimes.com/2009/04/19/books/review/Uchitelle-t.html?pagewanted=1&_r=1
“Their harsh judgment of current mainstream macroeconomic thinking is true, and they are right about the importance of what they call “animal spirits” to many of its crippling shortcomings. Animal Spirits provides an agenda for new thinking, and one well worth pursuing.”
– Benjamin M. Friedman, The New York Books review
» http://www.nybooks.com/articles/22702
“Mitä merkitsevät finanssikriisi ja maailmantalouden taantuma sen rinnalla, että James Ellroylta ilmestyy ensi syksynä uusi romaani? Eivät paljon mitään. Silti talouden tapahtumiakin kannattaa pitää silmällä sen verran kuin tähdellisemmiltä riennoilta ennättää. Jos nykymuotoisen kapitalismin perusteet kiinnostavat, kannattaa lukea George Akerlofin ja Robert Shillerin uutuusteos Animal Spirits.”
– Tommi Melender, Antiaikalainen (blogi)
» http://antiaikalainen.blogspot.com/2009/05/elaimellista-menoa.html
“Kuten tuoreet luottokortin omistajat usein kohtalokkaasti huomaavat, ihminen suostuu maksamaan kortilla samasta asiasta enemmän kuin käteisellä. Ja jos joku höyläyttää korttiaan kaupassa samaan aikaan, päätös syntyy vielä helpommin. Hintoja ja kysyntää käsittelevät talousteoriat eivät ole huomioineet tarpeeksi tällaisia asioita, valittelee mainio populaariteos Vaiston varassa. Tekijät, joista toinen on saanut taloustieteen nobelin, haluaisivat viedä talousteoreettista aajttelua psykologian suuntaan.”
- Kyösti Niemelä, Yliopisto 2/2010



