Otto Bruun ym. (toim.): Immateriaalitalous – kapitalismin uusin muoto
2000-luvun länsimaisissa kulttuureissa kaupattava tavara on yhä useammin tietoa, kulttuuria, keksintöjä ja tutkimustuloksia. Puhutaan immateriaalitaloudesta, johon sisältyvä puhe esimerkiksi luovasta taloudesta, yksilöllisyydestä ja luonnon pelastavasta talouden aineettomasta käänteestä houkuttelee ajattelemaan, että talous on muuttunut ihmisystävälliseksi – joustavaksi, luovaksi ja mukavaksi. Teoksessa poraudutaan tällaisen puheen taakse. Siinä tarkastellaan immateriaalitalouden ja siihen liittyvien ilmiöiden taustoja.
Kirjassa tutkitaan, kuinka aineettomasta taloudesta puhutaan sekä kansallisesti että globaalisti ja mitä eri puhetavat tarkoittavat. Lisäksi pohditaan, onko immateriaalitaloudessa sittenkään kyse uudesta ilmiöstä ja onko immateriaalitalous todella aineetonta. Samalla mietitään, kuinka immateriaalitalouden politiikkaan voisi suhtautua sekä yksityisessä että julkisessa elämässä.
Immateriaalitalous – kapitalismin uusin muoto -kirja julkistettiin Helsingissä Vanhan ylioppilastalon musiikkisalissa tiistaina, 24.11. klo 15-17. Tilaisuudessa kirjaa kommentoivat kirjoittajista Hanna Kuusela sekä tekijänoikeuksiin erikoistunut lakimies, Electronic Frontier Finlandin perustajajäsen Ville Oksanen ja käsikirjoittaja, kirjailija Mike Pohjola.
Otto Bruun, Teppo Eskelinen, Ilkka Kauppinen & Hanna Kuusela
IMMATERIAALITALOUS
Kapitalismin uusin muoto
1. p. marraskuu 2009
978-952-495-119-7 • Nid., A5, 250 s.
KL: 30.1, 36, K • UDK: 316, 33, 65
Suositushinta 29 €
» Tarkasta saatavuus ja tilaa teos verkkokaupasta
– Sisällys
1. Luovuus ja tieto hegemonisena puhetapana
1.1 Mitä immateriaalitalous on?
1.2 Luovuus on kaikkialla
1.3 Innovaatioille perustuva kasvu
1.4 Uuteen palveluyhteiskuntaan ja ihmiskuvaan
1.5 Kohti materiaalisia ja poliittisia vaatimuksia
1.6 Henkilökohtaisista puheenvuoroista hegemoniaan
2. Mikä on muuttunut?
2.1 Tavaramuoto ja tuotanto
2.2 Mitä omistaminen on?
2.3 Konfl iktit ja kulttuurinen hyväksyntä
2.4 Aitaaminen ja yhteisvauraus
2.5 Menestys ja oikeudenmukaisuus
2.6 Voiton tekemisen tavasta
3. Tietokapitalismin rakentaminen ja poikkikansallinen kapitalistiluokka
3.1 TRIPS ja tietopohjainen kapitalismi
3.2 Yhteiskuntaluokan käsite
3.3 Uusi globaali työnjako
3.4 Poikkikansallinen kapitalistiluokka
3.5 Monopolikapitalismi
4. Miten tietokapitalismi toimii?
4.1 Yliopistojen integrointi tietopohjaiseen talouteen
4.2 Tekijänoikeudet, tavaramerkit ja kulttuurinen omaisuus
5. Pelastaako immateriaalitalous ympäristön?
5.1 Tietotyön yhteiskunta
5.2 Puhdas kasvu
5.3 Positiivinen visio ja harhaluulot
6. Mitä on tehtävä?
6.1 Omistusjärjestelmien jäytäminen
6.2 Julkinen valta
6.3 Materiaalinen oikeudenmukaisuus



