Pienen päiväkotilapsen pyyntö “Kato mua!” on vakavasti otettava pyyntö

”Ensimmäiset lapsuusvuodet ovat tärkeitä. Monet niistä vietetään suureksi osaksi päiväkodissa. Siksi ei ole yhdentekevää, mitä päiväkodissa tapahtuu.” Marjatta Kalliala paneutui tutkimuksessaan pienten lasten elämään päiväkodissa. Tutkimus ilmestyy nyt kirjana Kato mua! Kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa? (Gaudeamus 2008).

Päiväkodissa on lukuisia tilanteita, joissa aikuinen voi päättää, vetäytyykö hän vai hakeutuuko vuorovaikutukseen lasten kanssa. Kallialan kirjan nimeksi valikoitunut Kato mua! on yksinkertainen mutta tärkeä pyyntö, joka ei suinkaan aina tule huomioiduksi pienten lasten arjessa. ”Lapsi haluaa näyttää ja tulla nähdyksi”, Kalliala kirjoittaa. ” Kun aikuinen katsoo ja näkee mitä lapset tekevät ja mitä tekeminen heille merkitsee, hän voi paremmin vastata heidän tarpeisiinsa.”

Kato mua! -kirja on osa laajempaa Kengu-Ru-hanketta, jonka tarkoituksena oli parantaa alle kolmivuotiaiden hyvinvointia päiväkodissa. Kalliala osallistui päiväkotien arkeen ja teki tarkkoja havaintoja yhdestätoista alle kolmivuotiaiden ryhmästä. Kuuden ryhmän henkilökunnalle Kalliala kävi pitämässä leikkikoulutusta, ja ryhmissä kokeiltiin myös omahoitajakäytäntöä. Kokemukset olivat rohkaisevia: mikäli päiväkodin aikuisten lähtökohtaiset taidot ja motivaatio olivat riitt ävät, melko kevyellä puutt umisella pystytt iin parantamaan heidän sensitiivisyytt ään ja aktivointitaitojaan.

Suomalaisen päivähoidon taso osoitt autui tutkimuksessa hyvin kirjavaksi. Osa päiväkotien aikuisista kohteli lapsia eläytyvän ymmärtävästi, kunnioitt avasti, lämpimästi ja innostavasti. Lapset olivat turvassa ja saivat huomiota. Kalliala kohtasi päiväkodeissa kuitenkin myös niin heikkoa toimintaa, että päällimmäiseksi jäi mieleen raskas huoli ryhmien lapsista. Passiivisesti ja välinpitämätt ömästi lapsia silmäilevien kasvatt ajien ja huonosti toimivien ryhmien toimiin olisi syytä puutt ua. ”Pettääkö rohkeus silloin, kun lapsia pitäisi suojella epäystävällisesti ja epäammattimaisesti käyttäytyviltä aikuisilta?”, Kalliala kysyy. Muutamissa hänen seuraamissaan ryhmissä selvisi lähinnä, ”miten vähällä päiväkodissa voi päästä, kun karistelee lapset kannoiltaan aina kuin suinkin voi”.

Yhtenä ongelmana on ohjeistusten, arviointikriteerien ja -käytäntöjen puutt eellisuus suomalaisessa päivähoidossa. ”Kun ei ole selkeää kuvaa siitä, mihin pitäisi pyrkiä, eikä kriteereitä sen arvioimiseen, millä tasolla nyt ollaan, asioihin on vielä vaikeampi puutt ua kuin työyhteisöissä, joissa kyllin hyvä taso on selkeästi määritelty”, Kalliala toteaa. Kato mua! valaa myös uskoa mahdollisuuksiin parantaa pienten lasten arkea. ”Päiväkodeissa voidaan päätt ää, miten lapset kohdataan. Jo tänään voidaan päätt ää tehdä toisenlaisia
tekoja.”

Mari istuu korituolissa ja selaa kansiota. Tatu huutaa innoissaan: ”Täällä on kärpänen, tuu kattomaan!” Mari vastaa tulevansa ihan pian, panee kiirehtimätt ä pois mappinsa ja menee Tatun luo. ”Se on leppäkerttu tai joku sen sukulainen, viedään se ulos.” Tatu katsoo tarkkaavaisesti, miten Mari ott aa leppäkertun käteensä ja ojentaa omaa kätt ään kohti Maria. Tämä siirtää leppäkertun Tatun kädelle ja sitt en lähdetään yhdessä saatt amaan sitä ulos. Nett a liitt yy juhlallisesti etenevään kulkueeseen, ja Pirkolle kerrotaan ohimennen, mistä on kysymys.
* * *
Irma lukee pupukirjan vakaasti alusta loppuun välitt ämätt ä siitä, ett ä Viljami lähtee pois ja Iisakin irtaantuu hyvin nopeasti. Kesken sadun Irman kylkeen tulee kuitenkin toinen tytt ö, joten itsekseen Irman ei tarvitse lukea. Hän suoltaa tekstiä ilmoille teknisesti kuin heikkolaatuinen satukasetti ja tuntuu sanovan lapsille ”ota tai jätä”.

(Elämää päiväkodeissa; otteet Marjatta Kallialan Kato mua! -kirjasta.)

– Kirja

Marjatta Kalliala
Kato mua! Kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa?
ISBN 9789524950527, nidottu, 326 sivua. Gaudeamus 2008.
» Tilaa kirja verkkokaupasta

Monen aikuisen on vaikea antautua intensiiviseen vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Varhaiskasvatuksen laatu on hyvin vaihtelevaa, ja se heittelehtii toisinaan silloinkin, kun henkilökunta pysyy samana. Marjatta Kalliala osoittaa kuitenkin tässä teoksessa rohkaisevasti, että uusi tieto ja aikuisen toiminnan arvioiminen voivat käynnistää myönteisen muutoksen.

Teos haastaa päiväkodin aikuiset näkemään tekojensa jäljet lapsissa. Kuinka aikuinen voi tavoittaa lapsen kokemuksen – ei vain sitä, mitä lapsi tekee, vaan myös sen, mitä tekeminen hänelle merkitsee? Kirja soveltuu yliopistojen varhaiskasvatusyksiköiden käyttöön ja muuhun varhaiskasvatuksen koulutukseen sekä kaikille niille, joiden mielestä pienten lasten näkökulma on tärkeä.

FT Marjatta Kalliala on lastentarhanopettaja, joka työskentelee lehtorina Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitoksella. Hän on varhaiskasvatuksen asiantuntija, joka on erityisesti ja laajasti kiinnostunut leikistä. Hänen tutkimuksilleen on ominaista monitieteinen lähestymistapa, jossa kulttuurintutkimuksen näkökulma yhdistyy kasvatustieteelliseen.

Tagit: Kasvatus ja aikuiskoulutus