Teemu Ikonen: 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia

Euroopassa koettiin 1700-luvulla kirjallinen kukoistuskausi, jolloin kehitettiin uudenlaisia kertomisen tapoja. Kertomuksia pidettiin oivana keinona maailman hahmottamiseen, mutta toisaalta tieteellisen maailmankatsomuksen vakiintuminen sai monet väheksymään romaaneja ja muita sepitteitä. 1700-luku oli myös satiirin kulta-aikaa, ja ajan julkaisut ovat täynnä muotokokeiluja, kielellisiä pelejä ja jopa räikeitä huijauksia. Näitä tehtiin kaupallisista syistä, sensuurin kiertämiseksi tai silkasta keksimisen ilosta.
1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia avaa yleistajuisesti näitä aikakauden kirjalliselle kulttuurille tunnusomaisia ilmiöitä, käsityksiä ja toimintatapoja Swiftistä Austeniin. Se koostuu aakkosellisista hakusanoista sekä esseemuotoisista tekstianalyyseista ja katsauksista. Teos on yhtä aikaa tarkkuutta kaihtamaton yleisesitys, kriittinen tietosanakirja, tutkimus kertomuksellisen ajattelun muutoksesta sekä oppikirja, joka jättää lukijan ajattelulle tilaa.
TEEMU IKONEN
1700-LUVUN EUROOPPALAISEN KIRJALLISUUDEN ENSYKLOPEDIA
eli Don Quijoten perilliset
1. p. helmikuu 2010
978-952-495-080-0 • Nid., B5, 365 s.
KL: 86.1, K • UDK: 82
Suositushinta 36 €
» Tarkasta saatavuus ja tilaa teos verkkokaupasta
FT Teemu Ikonen (s. 1969) on opettanut yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut erityisesti 1700-luvun kirjallisuutta, kertomusteoriaa, avantgarden historiaa sekä digitaalista runoutta. Lisäksi hän on toiminut Nuoren Voiman päätoimittajana (2000-2003) ja ollut perustamassa kulttuuriosuuskunta Lektiota.
– Sisällys
Alkupeä * Alkuperäinen * Alttius* Autiosaari
Eloonjääneet kertovat.
Daniel Defoe: Robinson Crusoe
Bildungsroman * Burleski * Correspondance littéraire * Dialogi * Edistys
Kertomustieto vaakalaudalla
Elämäkerralliset tekstit
Mitätön ilman kertomuksen tilaa.
Karl Philipp Moritz: Anton Reiser
Ensyklopedia * Epäuskollinen käännös * Esipuhe * Esiromantiikka * Fantastinen * Fiktio * Filosofinen kertomus * Historia
Tarina rakentuu kielloilla.
Denis Diderot: Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä
Historiallinen romaani * Itseoppinut * Itämaat * Jäljittelemätön
Ossian, Rowley ja aitouden lumo
Jäljittely
Vihellätte itselleen porsaalle.
Alain-René Lesage: Gil Blas
Kasvatus * Kertoja * Kertomus * Kieli
Epäonnistumisen historia.
Lawrence Sterne: Tristam Shandy — elämä ja mielipiteet
Kielletyt tekstit * Kirjallisuus
Kirjamarkkinat
Miehen puheet ja naisen kirjeet
Marie-Jeanne Riccoboni: Lettres de Milady Juliette Catesby
Kirjeromaani * Klandestiinit kirjoitukset * Klassismi * Kuvaelma * Lapsuus * Lastenkirjallisuus * Libertiini
Kertomuksen väkivallasta. Markiisi de Saden sanelukone
Luonto * Luonnollinen * Maalauksellinen * Maku * Matkakertomus
Mielen lukemisesta: Sarah Fielding, Frances Burney, Jane Austen
Muukalainen * Nerous * Nimi * Omaisuus * Orpo, äpärä, löytölapsi * Perheromaani * Porvarillinen näytelmä * Pseudokäännös * Rapsodia * Revoluutio
Isä, kertoja, herra.
Gaspar Guillard de Beaurieu: L’Élève de la nature
Rokokoo * Romaani * Romanssi
Naiselle sopiva kertomus?
Charlotte Lennox: The Female Quixote
Runous * Salonki * Satiiri
Grab Street, Lontoo
Sensuuri
Rangaistuksen uhalla
Sentimentaalinen
Siirtomaahistorian utopiat.
Abbé Raynal (toim.): Histoire des deux Indes
Sturm und Drang * Sukupuoli * Taru * Tunnekyky * Uusgotiikka
Vallan varjossa: Ann Radcliffen ylevä mysteeri
Valistus * Vanhojen ja uusien kiistat * Vapaus * Varhaisromantiikka * Villi * Ylevä
1700-luku: tapahtumia, teoksia, anekdootteja
Kirjallisuus
1700-lukututkimusta
Kuvalähteet
Henkilöhakemisto



