Kirsti Ekonen & Sanna Turoma (toim.): Venäläisen kirjallisuuden historia

Venäläisen kirjallisuuden historia on ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys venäläisen kirjallisuuden tuhatvuotisesta historiasta.

Siitä löytyvät perustiedot tärkeimmistä venäläisistä kirjailijoista ja klassikkoteoksista, tyylikausista sekä kirjallisuuden lajien kehityksestä. Lisäksi tarkastellaan kirjailijan ammatin vakiintumista ja kehitystä sekä lukijakulttuurin muutoksia. Huomiota saavat myös populaarikirjallisuus ja lastenkirjallisuus, ja teos nostaa esille monissa kirjallisuushistoriallisissa katsauksissa sivuun jääneitä naiskirjailijoita. Teos perustuu uusimpaan kirjallisuushistorialliseen tutkimukseen.

Venäläistä kirjallisuushistoriaa tarkastellaan laajassa yhteiskunnallisessa kehyksessä. Samalla teos avaa näkökulmia nyky-Venäjän yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Runsas kuvitus ja selkeät tietolaatikot elävöittävät kirjallisuushistoriallista kertomusta. Teos sopii sekä yleiseksi hakuteokseksi että oppikirjaksi.

”Venäläisen lukevan yleisön luonnetta määrää venäläinen yhteiskuntatilanne, jossa tuoreet voimat kihisevät ja pyrkivät esiin mutta raskaan sorron paineessa, ulospääsyä löytämättä saavat aikaan vain surua, ikävää ja apatiaa. Vain kirjallisuudessa, julmasta sensuurista huolimatta, on vielä eloa ja pyrkimystä eteenpäin. Siksi kirjailijan kutsumus on meillä niin arvostettu […]”

Kirjallisuuskriitikko Vissarion Belinski kirjeessä Nikolai Gogolille vuonna 1847

Saksa tunnetaan Lutherista,
20-luku Tatlinista,
Amerikka tietokoneista,
mutta Venäjä lukijastaan.
[...]
Tulevaisuudessa ei ole kirjoja.
Mutta lukijoita tulee olemaan.

Andrei Voznesenski, 1982

Toimittajat

FT Kirsti Ekonen (Helsingin yliopisto) on perehtynyt venäläiseen modernismiin ja venäläiseen naiskirjallisuuteen sekä suomalais-venäläisiin kulttuurisuhteisiin. FT Sanna Turoma toimii tutkijana Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa ja on opettanut venäläistä kirjallisuutta mm. Helsingin yliopiston taiteen tutkimuksen laitoksella.

Sisällys

Esipuhe

Luku 1 • Elina Kahla
Kirjallisuuden varhaisvaiheet: 900-luvulta 1600-luvun loppuun

Kiovan kausi
Kokoomateokset, elämäkerrat, kronikat
Muut merkkiteokset ja lajit
Mongolivalloituksesta Moskovan nousuun
Maailmanlopun pelko ja kulttuurin elpyminen
Iivana Julman ajan kirjallisuus
Kohti uuden ajan kirjallisuutta
Suullinen perinne
Kansannäytelmät
Kansanlaulut ja -runot
Bylinat
Kansansadut
Kohti valistusaikaa
Kirjallisuutta

Luku 2 • Sanna Turoma
Eurooppa esikuvana: 1700-luku

Valistusajan alku
Barokki ja panegyriikka
Kantemirin runosatiirit
Klassismin ihanteet
Vasili Trediakovski ja runouden uudistus
Mihail Lomonosov
Aleksandr Sumarokov ja hänen seuraajansa
Katariina II:n kausi
Teatteri, näytelmäkirjallisuus, runous
Proosan uudet lajit
Karamzin ja sentimentalismi
Kohti romantiikkaa
Kirjallisuutta

Luku 3 • Timo Suni
Romantiikan kuohuissa kansalliseen­ omaleimaisuuteen: 1800–1840

Uutta kirjallisuuden kentällä
Salongit, piirit ja ammattikirjailijat
Aikakauslehdistö
Kansallistunne ja historiantaju
Romantikot haastavat klassismin
Kieliriidan vanhoilliset ja uudistajat
Žukovski ja varhaisromantiikka
Pienimuotoiset ja arkiset lajit
Byronilainen romanttinen runoelma
Runon kultainen vuosikymmen
Puškinin elämä ja tuotanto
Kultakauden runoilijoita
Naiset ja romantiikan runous
Kansalliskirjallisuuden kulmakiviä
Gribojedovin näytelmä
Lermontovin lyriikka
Gogolin kertomukset
Proosan aika koittaa
1830-luvun suosikkikertojia
Myöhäisromantiikan runoilijoita
Romantiikan jälkeen
Kirjallisuutta

Luku 4 • Sanna Turoma
Suuret kertojat: 1840–1890

Yhteiskuntakriittinen kirjallisuus
Keskustelu Venäjän kohtalosta
Vissarion Belinskin koulukunta
Realistisen proosan nousu
Realismin huippukausi
Kirjallisuus radikalisoituu
Runous proosan kaudella
Fjodor Dostojevski ja Leo Tolstoi
Dostojevski: hyvän ja pahan problematiikka
Tolstoi: kirjailija ja uskonnollinen ajattelija
Kirjallisuutta

Luku 5 • Kirsti Ekonen
Realismista modernismiin: 1900-luvun taite

Realismin rajapinnoilla
Anton Tšehov: novelli- ja näytelmäkirjailija
Gorkin piiri
Populaarikirjallisuus
Modernismin murros
Dekadenssi
Venäläinen symbolismi
Akmeismi ja sen perilliset
Kirjallisuutta

Luku 6 • Tomi Huttunen
Vallankumous ja kirjallisuus: 1910- ja 1920-luvut

Kirjailijat vastaavat vallankumoukseen
Bolševikit
Uusi ja vanha maailma
Avantgarde
Kubofuturistit
Formalistit
Egofuturistit
Imaginistit
Oberiuttien elämän teatteri
Vasen rintama
Kokeellisen proosan aikakausi
Serapion-veljet
Ornamentaalinen proosa
Vuosi 1929
Kirjallisuutta

Luku 7 • Kirsti Ekonen
Stalinin varjossa: 1930–1960

Neuvostokirjallisuus syntyy
Kirjallisuusinstituutio ja sosialistinen realismi
Tuotantoromaani, sosialistisen realismin ilmentäjä
Katse menneeseen: historialliset romaanit ja muistelmat
Runous ja näytelmäkirjallisuus
Lastenkirjallisuus uutta ihmistä luomassa
Suuret ulkopuoliset
Mihail Bulgakov
Andrei Platonov
Boris Pasternak
Kirjallisuus maanpaossa
Emigranttikulttuurin keskukset
Ensimmäisen aallon emigrantit
Emigraation toinen aalto
Kirjoittaminen ja toinen maailmansota
Kirjoittaminen sodan aikana
Sota romaaneissa
Kirjallisuustilanne sodan jälkeen
Suojasäiden aika
Suojasään kauden merkkiteoksia
Kirjallisuuspolitiikkaa ja -keskustelua
Uusi kirjailijasukupolvi nousee
Kirjallisuutta

Luku 8 • Marja Rytkönen
Pysähtyneisyydestä perestroikaan: 1960–1990

Monikerroksinen ”pysähtyneisyys”
Maaseutukirjailijat
Kaupunkilaisproosa
”Toinen” kirjallisuus
Kirjailijat maanpaossa: kolmas aalto
Mitä luettiin metrossa
Lastenkirjallisuus
Näytelmäkirjallisuus
Perestroikan aika
”Glasnost-kirjallisuus”
Naisten uusi proosa
Kokeellinen kirjallisuus: postmodernismi ja underground-runous
Kirjallisuus uudessa tilanteessa
Kirjallisuutta

Jälkisanat

Kirjallisuutta
Kuvalähteet
Asiahakemisto
Henkilöhakemisto
Kirjoittajat

Vuonna 1880 Hämeenlinnan normaalilyseon venäjän kielen opettajana toiminut Edvard Wilhelm Palander julkaisi saksankielisen Venäjän kirjallisuuden historian, Uebersicht der neuern russischen Literatur von der Zeit Peters des Grossen bis auf unsere Tage. Tämän jälkeen Suomessa ei ole julkaistu venäläisen kirjallisuuden yleisesitystä, vaikka sellaisen tarve on usein todettu. Myös Venäläisen kirjallisuuden historian tekijät ovat kokeneet henkilökohtaisesti, kuinka tarpeellinen tällainen teos olisi – sekä omissa opinnoissaan että myöhemmin toimiessaan venäläisen kirjallisuuden opettajina. Tällä teoksella pyrimme vastaamaan tähän tarpeeseen.

Venäläisen kirjallisuuden historian ilmestyminen on erityisen ajan­kohtaista juuri nyt, kun historiallista muistia ja historian suuria kertomuksia arvioidaan uudelleen niin Venäjällä kuin sen ulkopuolellakin. Erityisesti 1900-luvun kirjallisuus­historiaa on Venäjällä kirjoitettu uudestaan monesta eri näkö­kulmasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Lisäksi esimerkiksi englannin kielellä on 2000-luvun alussa ilmestynyt kolme uutta venäläisen kirjallisuuden historiaa. Venäläisen kirjallisuuden historia tarjoaa suomalaiselle lukijalle mahdollisuuden osallistua uusimpaan keskusteluun ja ymmärtää, miten kirjallisuus ja sen historia ovat olleet ja ovat edelleen osa yhteiskunnallista muutosta.

Kirjallisuushistoriat esittävät kertomuksen siitä, miten tietyn kielellisesti ja kulttuurisesti määrittyvän alueen kirjallisuus on muotoutunut tiettynä historiallisena ajanjaksona. Perinteisen kirjallisuushistoriallisen kertomuksen lähtökohtana ovat kirjailijat ja heidän elämäkertansa ja tuotantonsa. Etualalla ovat tärkeiksi ja vaikutusvaltaisiksi koetut kirjailijat, ja myös kirjallisuushistoria itse luo heille tämän aseman tai tukee sitä. Kirjallisuushistoriaa voidaan lähestyä myös kirjallisuuden lajien kehityksen näkökulmasta. Tällöin tärkeitä ovat erot runouden, proosan ja näytelmäkirjallisuuden välillä.

Kirjallisuushistoriallista kertomusta voi lähestyä myös institutionaalisesta näkökulmasta. Kirjallisuus ymmärretään tällöin kirjailijoiden, kirjojen kustantamisen ja myynnin, kirjallisuuskritiikin ja koko lukemiskulttuurin muodostamana kokonaisuutena, johon vaikuttavat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset arvostukset, hierarkiat ja valta-asetelmat. Luku- ja kirjoitustaidon, kirjanpainotaidon, kustantamo- ja kirjakauppaverkoston kehittymisen sekä lukijakunnan laajentumisen lisäksi institutionaalisesta näkökulmasta kirjoitetussa kirjallisuus­historiassa otetaan huomioon kirjallisuuslehtien ja sensuurin historia. Siinä kiinnostuksen kohteena on myös kirjailijoiden suhde vallanpitäjiin – se onkin ollut erityisen merkittävä tekijä sekä keisari- että neuvostoajan venäläisessä kirjallisuudessa. Myös kirjailijuus eli se, miten kirjailijan ammatti muotoutuu ja miten sen asema vakiintuu, on institutionaaliselle näkökulmalle tärkeä. Kirjailijuuteen ja ­lukijuuteen liittyviä aiheita ovat myös rajankäynti populaarin ja korkeakulttuurin välillä sekä sukupuolen merkitys kirjailijan ammatissa.

Tätä kirjallisuushistoriaa kirjoittaessamme olemme pyrkineet edellä esitettyjen näkökulmien synteesiin. Teos tarjoaa perustiedot venäläisistä kirjailijoista, heidän elämäkerrastaan sekä tuotannostaan ja esittelee samalla kirjallisuuden lajien kehityksen. Peruslähtökohtana on kirjailijoiden, lajien kehityksen ja kirjallisuus­instituution esittely historiallisessa, yhteiskunnallisessa ja poliittisessa kontekstissa. Koska nyt käsillä oleva teos on suomen kielellä laatuaan ensimmäinen, yleisesitys etenee kronologisesti. Tekstin lomaan on sijoitettu tietolaatikoita, jotka tarjoavat kiinnostavaa lisätietoa tai taustaa käsiteltäville asioille.

Kirjallisuushistoriaa kirjoittaessa ei voi välttää kysymystä kirjallisuuskaanonista. Kirjallisuushistoriat osallistuvat aina kaanonien luomiseen. Alun perin pyhien kirjoitusten valintaan liittynyt sana ”kaanon” viittaa kirjallisuus­historiasta puhuttaessa siihen, että se, mitä muistetaan ja kerrotaan, on aina arvottavien valintojen seurausta. Kirjallisuuskaanon on Venäjällä ollut muutostilassa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, kun menneisyyttä ja kirjallisuushistoriaa on arvioitu uudelleen. Entisiä suuria nimiä on pyyhitty pois, ja aiemmin vaiettu kirjallisuus on noussut kiinnostuksen kohteeksi ja useissa tapauksissa myös arvostettuun asemaan.

Tässä kirjassa pyritään käsittelemään kirjailijoita, jotka ovat merkittäviä poliittisten ja aatteellisten virtausten suunnanmuutoksista huolimatta. Toisaalta kirjassa joissakin kohdin asetutaan vakiintuneita venäläisiä käsityksiä vastaan. Kaanonin kyseenalaistaminen näkyy muun muassa siinä, että venäläisiä naiskirjailijoita ei tällä kertaa ole jätetty käsittelyn ulkopuolelle. Olemme pyrkineet ottamaan huomioon myös esimerkiksi populaarikirjallisuuden ja lastenkirjallisuuden, jotka usein jäävät perinteisten kirjallisuushistorioiden ulkopuolelle. Valitettavasti kaikki mies- tai naiskirjailijat eivät millään mahdu yhden niteen mittaiseen esitykseen, ja toisaalta useat ovat jääneet vain lyhyen esittelyn varaan.

Kaanonien muodostumiseen liittyy läheisesti kysymys siitä, miten kansalliskirjailijoita luodaan ja mikä on kirjallisuuden merkitys kansallisena instituutiona. Teoksemme pyrkii osoittamaan kirjallisuuden ja kirjallisuushistorian merkityksen venäläisen identiteetin ja kansallisuuden rakentumisessa ja myös Venäjän yhteiskunnassa ja kulttuurissa laajemmin. Kaunokirjallisuudella on Venäjällä aina ollut tärkeä rooli keskusteltaessa esimerkiksi yhteiskunnallisista uudistuksista tai poliittisista ratkaisuista.

Venäjä on ollut ja on edelleen valtio, jossa ajatus suurvallasta on erittäin tärkeä. Tämä suurvaltaidentiteetti esitetään usein venäjäksi ja nimenomaan venäläisenä identiteettinä. Venäläisyyttä ja venäläistä kulttuuria voidaan kyllä lähestyä kansallisvaltion ja kansallisen kulttuurin näkökulmasta, mutta samalla on tärkeä muistaa, että Venäjän alueella tosiasiassa vaikuttaa monia eri kansoja, kieliä, kulttuureita ja etnisyyksiä. Kansallisesta identiteetistä ja Venäjän suurvaltahistoriasta puhuttaessa on näin ollen syytä muistaa, että tämä teos on nimenomaan venäjän kielellä kirjoitetun kirjallisuuden eikä Venäjän imperiumin alueella kirjoitettujen kirjallisuuksien historia.

Venäläisen kirjallisuuden historia on kuuden kirjoittajan näkemysten tulos. Koska yleisenä periaatteenamme on ollut kirjallisuuden tarkastelu historiallisessa, yhteiskunnallisessa ja poliittisessa yhteydessä, kunkin luvun aikakausi on ohjannut kirjallisen materiaalin käsittelytapaa. Luku 1 kattaa lähes tuhannen vuoden pituisen ajanjakson eli Venäjän keskiajan kirjallisuuden. Kokonaiskuvan syventämiseksi luvussa 1 on esitelty kirkollista perinnettä ja venäläistä kansan­perinnettä, jotka edelleen vaikuttavat venäläisessä kulttuurissa monella tapaa. Luku 2 käsittelee 1700-luvun maallistumisen, eurooppalaistumisen ja valistusajattelun aikaa. Luku 3 keskittyy kansalliselle identiteetille tärkeään 1800-luvun alkupuolen romantiikkaan. Luvussa 4 käsitellään puolestaan 1800-luvun jälki­puoliskoa eli sitä ajanjaksoa, jolloin venäläisestä kirjallisuudesta tuli maailman­laajuisesti tunnettu ilmiö. 1900-luvun taite on jaettu kahteen lukuun siten, että luku 5 käsittelee modernismin murrosta ja luku 6 keskittyy avantgardekirjallisuuteen vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen. Luvussa 7 käydään läpi neuvostokirjallisuuden ja erityisesti Stalinin ajan kirjallisuuspolitiikan vaiheet. Luku 8 keskittyy niin sanottuun pysähtyneisyyden aikaan ja perestroikan vuosiin ja ulottuu 1990-luvun jälki­neuvostoliittolaiseen kirjallisuustilanteeseen saakka. Emigranttikirjallisuus esitellään luvuissa 7 ja 8. Jälkisanoissa luodaan lyhyt katsaus 2000-luvun kirjallisuus­tilanteeseen. Jokaisen luvun lopussa on kirjallisuusluettelo, jossa on mainittu tärkeimmät luvun kirjoittamisessa käytetyt lähteet sekä luvussa siteeratut teokset.

Käännöksistä ja translitteroinnista

Suomennettujen teosten merkitsemisessä on noudatettu seuraavaa periaatetta: Jos teos on käännetty suomeksi, annetaan nimi suomeksi ja alkuperäinen nimi sen jälkeen suluissa. Jos teosta ei ole käännetty, mainitaan ensiksi venäjänkielinen nimi translitteroituna ja sitten kirjoittajan oma suomennos kirjan nimestä.
Monista teoksia on ilmestynyt useita painoksia ja monia eri käännöksiä, mutta tässä teoksessa ei mainita niitä kaikkia: kirjamme ei pyri kattavuuteen suomennosten luettelemisessa. Sama koskee suomeksi monilla eri nimillä ilmestyneitä teoksia: nimien suomennoksista on yleensä valittu vain yksi. Kirjallisuus­suomennosten päälähteenä on käytetty Ben Hellmanin toimittamaa biblio­grafiaa Puškinista Peleviniin, johon on koottu Suomessa julkaistut käännökset. Myös Neuvostoliitossa julkaistiin paljon suomennettua kirjallisuutta. Siinä on ­nojauduttu Suomen kansallisbibliografiaan, Paul Kruhsen ja Antero Uiton Suomea rajan takana -bibliografiaan sekä Juri Andrejevin 111 neuvostovenäläistä kirjailijaa -teoksen loppuun liitettyyn Marja-Leena Jaakkolan kokoamaan bibliografiaan.

Teosnäytteissä on käytetty venäläisten alkuperäistekstien olemassa olevia suomennoksia, ja suomentajan nimi on merkitty tekstiin. Jos julkaistua suomennosta ei ole ollut tarjolla, kirjan tekijät ovat suomentaneet lainaamansa teksti­katkelman itse. Tekijöiden nimien alkukirjaimet kertovat, milloin suomennos on luvun tekijän.
Venäjän kielen translitteroinnissa on käytetty niin sanottua kansallista kaavaa (SFS 4900). Joissakin vakiintuneissa nimissä kaavasta on poikettu.

Kiitokset

Kirjan lukujen niin sanottuina esilukijoina ovat toimineet Natalia ­Baschmakoff, Liisa Byckling, Gitta Hammarberg, Pekka Pesonen, Riitta Pyykkö, Kristina Rotkirch, Lea Siilin sekä Timo Vihavainen. Lausumme heille lämpimät kiitokset monista arvokkaista huomioista.

Olemme saaneet teoksen kirjoittamiseen taloudellista tukea Koneen sää­tiöltä ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta. Toimitustyöhön olemme saaneet rahoitusta myös kauppaneuvos Otto A. Malmin lahjoitusrahastolta. Kiitämme tuesta, jota ilman hanke ei olisi voinut toteutua.

Comments are closed.