Worldwatch-instituutti: Maailman tila 2009
Vuosittain ilmestyvän Worldwatch-instituutin Maailman tila 2009 -raportin teemana on tänä vuonna Lämpenevään maailmaan. Kirja julkaistiin perjantaina 6.2.2009 Pikkuparlamentissa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa raportista ja kansainvälisistä toimista ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi kertoivat instituutin pääjohtaja Christopher Flavin ja MEP Satu Hassi.
Ilmastonmuutoksesta on tullut muutamassa vuodessa yhteiskunnallisen keskustelun peruskäsite, jolla perustellaan poliittisia ja taloudellisia päätöksiä sekä arvostellaan nykyistä kulutuskulttuuria. Maailman tila 2009 esittelee ilmastonmuutoksen koko laajuudessaan sekä tarkastelee sen vaikutuksia ja keinoja sen hidastamiseksi.
Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa ihmisten elinoloihin ja luonnonjärjestelmiin kaikkialla maailmassa. Äärimmäiset sääilmiöt yleistyvät, elinympäristöt tuhoutuvat, veden ja ravinnon riittävyys vaarantuu ja monet taudit – esimerkiksi malaria ja kolera – leviävät nopeammin. Mikäli fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyvän hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä lisääntyy nykyistä vauhtia, maapallon keskilämpötila jatkaa nousuaan ja edessä on suunnattomia tuhoja ja katastrofeja.
Maailman tila 2009:n kirjoittajat uskovat, että ilmasto ehditään vielä pelastaa ja kestävä maailma on mahdollinen. Teoksessa esitellään uusia tutkimustuloksia ja innovaatioita, joilla voidaan parantaa energiatehokkuutta ja hidastaa ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Siinä myös annetaan vihjeitä siitä, miten ilmastonmuutokseen voidaan vaikuttaa kulutustottumuksia ja taloudellista toimintaa muuttamalla. Teoksessa oleva sanasto auttaa ymmärtämään ilmastonmuutoksen mekanismeja ja myös seuraamaan käynnissä olevia päästöneuvotteluja.
Raportin julkaisemista ovat tukeneet FILI — Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus, Dodo ry, Ekokem, Fortum, Kesko ja Stora Enso.
”Ilmastonmuutosta ei voi käsitellä erillisenä ongelmana. Ilmastonmuutoksen perimmäisenä käyttövoimana on maailmantalous. Talouden toimintaperiaatteita on muutettava, jos ilmasto halutaan vielä joskus saattaa tasapainoon ja maailmantalous ihmisten palvelukseen.”
– Maailman tila 2009
”Jos maailma ei toimi ajoissa ja riittävän voimakkaasti, ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat osoittautua todella haitallisiksi ja ihmiskunnan sopeutumiskyky riittämättömäksi. Päästöjen hillitseminen on täysin mahdollista taloudellisesti. (…) Nyt on torjuttava maailmaa uhkaava kriisi ja luovuttava asenteesta, että jatketaan kuten ennenkin.”
– R. K. Pachauri, puheenjohtaja, Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC
–
Lehdistötiedote, julkaisuvapaa pe 6.2.2009 kello 11.00
Ilmastokatastrofin estämiseen tarvitaan globaalia poliittista tahtoa
Kööpenhaminan ilmastokonferenssissa on paljon pelissä
Worldwatch-ympäristöjärjestön vuosiraportti Maailman tila 2009: Lämpenevään maailmaan ilmestyy suomeksi (Gaudeamus 2009). Teemana on ilmastonmuutos.
Maailman tila 2009:n tärkein viesti on seuraava: Jos maailma ei toimi ajoissa ja riittävän voimakkaasti, ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat osoittautua todella haitallisiksi ja ihmiskunnan sopeutumiskyky riittämättömäksi. Päästöjen hillitseminen on täysin mahdollista taloudellisesti ja muutenkin. Nyt on torjuttava maailmaa uhkaava kriisi ja luovuttava asenteesta, jonka mukaan jatketaan kuten ennenkin.
Muutokset ilmastossa vaikuttavat koko planeettaan, mutta ensimmäisenä ja eniten niistä kärsivät maailman köyhät. Kuivilla trooppisilla alueilla asuvien mahdollisuudet saada kylliksi ravintoa heikentyvät entisestään. Aasian valtavilla suistoalueilla elää myös satoja miljoonia ihmisiä, joita merenpinnan nousu ja myrskyjen voimistuminen uhkaavat. Ilmaston lämpenemisen takia monet taudit – esimerkiksi malaria ja kolera – leviävät entistä helpommin.
Aikaisemmin ilmastonmuutos johtui lähes kokonaan noin miljardin teollisuusmaiden asukkaan päästöistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa elää vain 4,6 prosenttia maailman väestöstä, mutta maa tuottaa 20 prosenttia kaikista fossiilisten polttoaineiden aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Nyt pelätään, että kehitysmaiden väenpaljous saa ongelman kärjistymään.
Ilmastonmuutosta vastaan voidaan Maailman tila 2009 -raportin mukaan taistella muun muassa hillitsemällä väestönkasvua, kehittämällä uusia teknologioita ja kerta kaikkiaan siirtymällä ympäristöä vähemmän kuormittavaan elämäntapaan. Ennen kaikkea tarvitaan todellista poliittista tahtoa puuttua etenevään ilmastokatastrofiin.
”Ilmastonmuutosta ei voi käsitellä erillisenä ongelmana”, sanovat Worldwatchin Christopher Flavin ja Robert Engelman. ”Ilmastonmuutoksen perimmäisenä käyttövoimana on maailmantalous. Talouden toimintaperiaatteita on muutettava, jos ilmasto halutaan vielä joskus saattaa tasapainoon ja maailmantalous ihmisten palvelukseen. Kööpenhaminan ilmastokokousta ei ole varaa päästää epäonnistumaan. Ihmiskunnan tulevaisuus on kiinni kokouksen lopputuloksesta.”
Näyte:
”Marraskuussa 2009 noin 200 valtiota kokoontuu Kööpenhaminaan laatimaan uutta ilmastosopimusta. Onnistutaanko siellä luomaan sopimus, jolla ilmastonmuutosta päästään toden teolla torjumaan joka puolella maailmaa? Haasteita riittää. Vievätkö talouskriisi ja Lähi-idän tilanne maailman päättäjien huomion? Miten Yhdysvaltojen uusi presidentti vaikuttaa tilanteeseen? Onnistutaanko neuvotteluissa ylittämään kuilu, joka on ammottanut etelän ja pohjoisen välillä?” (Christopher Flavin & Robert Engelman)
…
Kirjan tiedot:
Worldwatch-instituutti
Maailman tila 2009. Lämpenevään maailmaan
Nidottu, 266 sivua. Gaudeamus 2009
»Tilaa teos verkkokaupasta
…
Lue lisää Worldwatchista ja raportista:
» http://www.worldwatch.org/
» Satu Hassin blogikirjoitus raportin julkistamisestaWashington D.C.:ssä tammikuussa
Raportin vastaanotto mediassa:
» http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Uusi+Maailman+tila+-raportti+Ihmisten+muutettava+toimintaansa/1135243337879
» http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/02/795616
» http://www.nelonen.fi/videot/uutisvideot/default.asp?video=7646&newpage=1&c=1
» http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=142803
» http://ilmastoblogi.wordpress.com/2009/02/08/ratkaisun-avaimet-ilmastokriin-torjumiseksi/
» http://www.ts.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2009-02-07,104:3:592135,1:0:0:0:0:0:
» http://vihrealanka.fi/node/3416
» http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/02/fi_FI/maapallon_tila/
…
Saatavana olevat aiemmat Maailman tila -raportit:
» Maailman tila 2008: Kestävä talous
» Maailman tila 2007: Urbaani tulevaisuutemme
» Maailman tila 2006: Intia ja Kiina
» Maailman tila 2005: Globaali turvallisuus
» Maailman tila 2004: Teemana kulutus
