Vesa Oittinen (toim.): Immanuel Kantin filosofia

Immanuel Kantin (1724–1804) filosofiaa arvostetaan yhä enemmän, monet pitävät häntä jo modernin ajan tärkeimpänä filosofina.

Immanuel Kantin filosofia on läpileikkaus nykyisestä Kant-tutkimuksesta. Koti- ja ulkomaiset asiantuntijat esittelevät ja arvioivat Kantin filosofian eri puolia uusimman tutkimuksen valossa. Tärkeässä osassa ovat ”suuret” teemat kuten Kantin metafysiikka, moraalija luonnonfilosofia sekä oppi uskonnosta, mutta esillä ovat myös poliittinen filosofia ja maailmankansalaisuuden teoria, puhtaan järjen antinomiat, logiikka, metafyysinen ja transsendentaalinen deduktio, modaliteetin teoriat ja Kantin oppi skematismista. Lisäksi teoksessa tarkastellaan muun muassa Kantin suhteita aikalaisiinsa ja välittömiin seuraajiinsa (Herder, Reinhold, Fichte) sekä viime aikoina kiistoja herättänyttä kysymystä Kantin rasismista.

Sisällys

Vesa Oittinen:  Johdanto: Kant tänään – entä huomenna?

Hartwig Frank: Kantin metafysiikan kritiikki ja metafysiikka järjen tieteenä ja sivistyksenä
Toni Kannisto: Analyyttinen–synteettinen-erottelu ja metafysiikan mahdollisuus
Tilman Borsche: Esikriittinen vai metakriittinen? Herder vastaan Kant
Markku Leppäkoski: Metafyysinen ja transsendentaalinen deduktio
Pentti Määttänen: Luonto, ymmärrys ja skeemat Kantilla
Anssi Korhonen  & Risto Vilkko: Kant ja logiikka
Ilmari Jauhiainen: Kant ja fysiikka
Kari Väyrynen: Kant ja ympäristötieteet
Pauline Kleingeld: Kantin muuttuva rotukäsitys
Jussi Kotkavirta: Kantin moraalifilosofia
Rebecka Lettevall: Politiikan filosofia Kantilla
Josef Simon: Etiikan ja oikeuden perustava erottelu ja politiikan aika Kantin filosofiassa
Sami Pihlström: Metafysiikan ja etiikan suhde Kantin uskonnonfilosofiassa
Mari-Anne Virkkala: Säännönmukaisuus ja vapaus Kantin taideteoriassa
Ernst-Otto Onnasch:  Kantin viimeinen teos, oliko sitä?  Opus postumum -käsikirjoituksen asema Kantin kriittisessä filosofiassa
Vesa Oittinen: Kantin ja Fichten välissä  – Karl Leonhard Reinhold
Ilmari Jauhiainen: Fichte kantilaisuuden täydentäjänä

Viitteet
Viittaustavasta ja lähteistä
Kant-kirjallisuutta ja käännöksiä
Kirjallisuus
Kirjoittajat
Liite: Kronologia – Kantin elämä ja teokset

Johdanto:
Kant tänään – entä huomenna?
Vesa Oittinen

Immanuel Kantin filosofiaa luonnehdittiin hiljattain eräässä sitä käsittelevässä italialaisessa yleiskatsauksessa omaksi universumikseen, joka meidän maailman­kaikkeutemme tavoin laajenee jatkuvasti ja jonka osa-alueet – galaksit – muodostavat melko itsenäisiä ja omalakisesti kehittyviä systeemejä (Besoli ym. 2010, 7). Jos vertausta ei vie liian pitkälle, se kuvaa erinomaisesti Kantin filosofian vastaanoton ja Kant-tutkimuksen nykytilaa. 1700-luvun lopulta lähtien Kantin maine on kasvanut suorastaan vääjäämättömästi. Viime vuosikymmenien kuluessa Kant ei ole ainoastaan onnistunut syrjäyttämään G. W. F. Hegeliä klassisen saksalaisen filosofian pantheonista; hän on yhä varteenotettavampi haastaja myös anglosaksiselle empirismille ja kielifilosofialle sekä sille epämääräisemmin rajautuvalle suuntaukselle, jota tavallisesti kutsutaan mannermaiseksi ajatteluksi. Kantista lähtevä filosofian perinne siis tekee koko ajan uusia aluevaltauksia ja sen piiri laajenee.

Toisaalta Kantin filosofia näyttää koostuvan toisiinsa melko löyhästi liittyvistä osa-alueista. Tämä ei ole mikään uusi havainto. Jo Kantin aikalaiset kiinnittivät huomiota siihen, että hänen filosofiansa ei vuoden 1770 paikkeille ajoittuneen käänteen jälkeen ollut juuri muuta kuin sarja kriittisiä interventioita vanhan metafysiikan osa-alueille: tietoteoria, etiikka, estetiikka marssitettiin vuoron perään arvioitaviksi kaikkinäkevän järjen tuomioistuimen eteen. Vanhan metafysiikan postulaattien takaama filosofian osa-alueiden yhteys hajosi, eikä ollut selvää, mitä saatiin tilalle.

Ilmeisesti nimenomaan järki oli nyt se ratkaisevin side, joka Kantin mielestä yhdisti muuten itsenäistyneitä ”filosofiagalakseja”. Hän oli kuitenkin varsin niukkasanainen siitä, mitä järki pohjimmiltaan on ja mistä se koostuu. Kant kyllä teki selväksi, että järki on se kyky, jonka ansiosta ihminen löytää yksityisestä yleisen (tai kuten hän muotoili, järki ”tekee kaikkien mahdollisten empiiristen ymmärrystoimintojen ykseyden systemaattisesti mahdolliseksi”; KrV B692). Paitsi että Kant korosti järjen systematisoivaa luonnetta (hän jopa totesi, että ihmisjärki on luonteeltaan arkkitehtoninen; KrV B502), hän myös puhui järjen ”spontaanisuudesta” inhimillisen subjektiivisuuden ja siis myös vapauden perimmäisenä tunnusmerkkinä (esim. KrV B473–474, B561).

Tämän selkeämpää vastausta kysymykseen järjen olemuksesta ei Kantilta oikeastaan voi vaatiakaan, koska järjen luonteeseen kuuluu nimenomaan, että se perustelee itse itsensä. Kuitenkin on ilmeistä, että tässä tapauksessa Kantin analogia järjestä tuomarina johtaa pulmalliseen ristiriitaan, sillä eihän, kuten jo roomalainen oikeus yksiselitteisesti totesi, tuomarin ole lupa toimia omassa asiassaan: nemo sit judex in propria causa.
Mutta mihin Kantin filosofian pysyvä ja samalla kasvava suosio voisi perustua? Parhaimman selityksen tälle ilmiölle on toistaiseksi tarjonnut itsekin kantilaiseksi tunnustautunut Heinrich Rickert (1863–1936), yksi niin sanotun Badenin koulukunnan kärkihahmoista, jolta esimerkiksi Max Weber sai tärkeitä vaikutteita. Vuonna 1924 ilmestyneessä teoksessaan Kant als Philosoph der modernen Kultur Rickert esitti Kantin ajattelijana, joka syvällisemmin kuin tuskin kukaan muu 1700-luvun teoreetikko oli oivaltanut syntymässä olevan modernin maailman perusluonteen. Antiikista ja keskiajasta poiketen modernin aikakauden keskipisteessä on subjekti, vapaa yksilöllisyys; ja juuri subjektin autonomiaa Kant perusteli vastaansanomattomasti opillaan transsendentaalisesta Minästä. Lisäksi – ja tämä oli Rickertille ratkaisevaa – moderni aika eroaa varhaisemmista historian kausista siinä, että tiede, taide, uskonto ja valtio eli ne yhteiskunnallisen elämän ja kulttuurin alueet, jotka aiemmin olivat tiiviisti toisiinsa kietoutuneita, ovat modernissa erkaantuneet autonomisiksi osa-alueiksi, joilla on omat redusoimattomat lainmukaisuutensa.

Kantin kriittisen kauden filosofia on Rickertin mukaan tämän asiaintilan teoreettista reflektiota. Kant erotti toisistaan uskon ja tiedon ja osoitti, että niillä on aivan eri pätevyysalueet; uskontoa ei voi perustella rationaalisin ja tieteellisin argumentein, ja toisaalta tieteessä ei ole lupa vedota uskonnon tarjoamiin dogmeihin. Vastaavasti tiede (teoreettinen järki) tulee erottaa moraalista (käytännöllisestä järjestä), ja näiden molempien sovellutusalueet­ taas ovat autonomisia suhteessaan estetiikkaan ja taiteeseen, jotka ovat arvostelu­kyvyn (Urteilskraft) aluetta. Järjen jakautuminen eri ”osastoihin” näkyy jo siinä, että Kant sovelsi kriittistä metodiaan kuhunkin niistä peräjälkeen ilmestyneissä teoksissaan Puhtaan järjen kritiikki (1781, 1787), Käytännöllisen järjen kritiikki (1788) ja Arvostelukyvyn kritiikki (1790). Rickert jopa väitti, että näissä kolmessa Kritiikissä annetaan kuvaus modernin maailman jakautumisesta intellektin, tahdon ja tunteen sfääreihin. Näin pitkälle Rickertiä ei ole välttämättä syytä seurata, mutta Kantin asema ”modernin filosofina par excellence” on silti ilmeisin syy häntä kohtaan jatkuvasti tunnettuun kiinnostukseen. Parin viime vuosikymmenen aikana Kantin filosofian arvostus on sitä paitsi epäilemättä saanut lisäpontta siitä, että Hegelin noteeraukset ovat filosofipörssissä laskeneet reaalisosialismin romahduksen ja marxilaisuuden saamien kolhujen myötä – kaikki tämä näet on johtanut modernin käsitteen uudenlaiseen problematisointiin.

Kant-tutkimus on nykyisin jo kasvanut sellaisiin mittoihin, että on syytä puhua jopa akateemisesta Kant-teollisuudesta. Mainzin yliopiston yhteydessä toimiva Kant-Forschungsstelle on jo kauan julkaissut vuosittaista biblio­grafiaa. Esimerkiksi vuonna 2008 ilmestyi peräti 931 tieteellistä artikkelia ja julkaisua, jotka keskittyivät Kantin filosofiaan. Ja vaikka seuraavana vuonna julkaisuja olikin hieman vähemmän, 721,1 voitaneen silti väittää että tuskin kenestäkään toisesta uuden ajan filosofista ilmestyy yhtä tiuhaan tahtiin kirjallisuutta, varsinkin kun ottaa huomioon, että Mainzin yliopiston luettelo tuskin on täydellisen kattava.

Merkitseekö tämä jo ylitsevuotavaksi kasvanut julkaisutoiminta, että Kantia­ ymmärretään nykyisin paremmin kuin aiemmin? Kun Kant julkaisi käänteentekevän Puhtaan järjen kritiikkinsä vuonna 1781, vastaanotto ainakin oli enemmän ynseä kuin myötäsukainen. Erityisesti Kantia tuntuu kouraisseen Göttingsche Gelehrte Zeitungissa ilmestynyt anonyymi arvostelu (myöhemmin selvisi, että sen oli laatinut Christian Garve, sinänsä aivan respektaabeli, aikalaisten jopa merkittäväksi tunnustama valistusmies), jossa kriittisen filosofian ”kopernikaaninen käänne” tulkittiin heittäytymiseksi Berkeley-tyyppiseen subjektiiviseen idealismiin.

Filosofinmainettaan varjellakseen Kant laati tuota pikaa näkökantojaan tarkemmin selvittelevän Prolegomena-teoksen (1783) ja lisäsi pian tämän jälkeen ilmestyneeseen pääteoksensa toiseen painokseen erityisen jakson otsikolla ”Idealismin kumoaminen”. Siinä hän torjui Garven syytökset ja korosti, että kriittinen filosofia totta kai lähtee ulkomaailman todellisuuden tunnustamisesta. Mutta vaikka Kant oli määritellyt positionsa näinkin selkeästi, toteutui 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun olennaisin, uuskantilaisuuden hahmon saanut Kant-reseptio kuitenkin taas lähes täysin ”garvelaisissa” merkeissä. Kantia luettiin subjektivismin filosofina ja harmiteltiin, että hän oli jättänyt jälkeensä ”olion sinänsä” tapaisen loukkauskiven. Uuskantilaisuuden vääristynyt Kant-kuva heijastui myös työväenliikkeeseen, jonka keskeiset teoreetikot päättäväisesti pyrkivät torjumaan mokoman idealistiajattelijan yhdistämisen marxilaisuuteen.­

Kantin kuoleman 200-vuotispäivää muistettiin Moskovassa vuonna 2004 järjestetyllä laajalla kansainvälisellä kongressilla, jonka osanottajilta kysyttiin erityisellä lomakkeella, ymmärretäänkö Kantin filosofiaa nykyisin paremmin kuin vuosisata sitten. Kysely, johon vastasi sata kongressiin osallistunutta Kant-tutkijaa, antoi odotetun suuntaisia vastauksia. Useimmat katsoivat, että sekä tekstikriittinen että hermeneuttinen Kant-tutkimus on nykyisin huomattavasti paremmalla tolalla kuin uuskantilaisuuden valta-aikana. Toisaalta kukin aikakausi vääjäämättä tulkitsee menneisyyden ajattelijoita omista kysymyksenasetteluistaan käsin. Siksi ei voi sanoa, että nykyisin olisi päästy jonkin­laiseen lopulliseen konsensukseen siitä, mitä Kant ”todella” halusi sanoa, ja sellaista on turha toivoakaan. Kiinnostavaa kyllä, monessa vastauksessa korostettiin Kantin ajattelun antamien virikkeiden merkitystä pyrittäessä ratkaisemaan nykyisiä globaaliongelmia, oli sitten kyse kosmopoliittisesta oikeudesta ja moraalista, ”ikuisen rauhan” mahdollisuudesta tai talouselämää leimaavan utilitaristisen ajattelutavan kritiikistä (ks. Vasilev 2005).

Tämä antologia esittelee suomalaiselle lukijalle nykyisen Kant-tutkimuksen tuloksia ja Kantiin liittyviä keskusteluja. Osa luvuista tarjoaa yleiskatsauksen johonkin tiettyyn Kantin filosofian alueeseen (moraalifilosofia, estetiikka, uskonnon filosofia, luonnonfilosofia, logiikka, fysiikka), osa taas valaisee tarkemmin erityiskysymyksiä, joista kansainvälisessä Kant-tutkimuksessa on viime aikoina keskusteltu (transsendentaalinen deduktio, analyyttinen–synteettinen-erottelu, Kantin antropologian mahdollinen rasismi, kosmopolitismin käsite). Myös Kantista eteenpäin johdattavia filosofisen ajattelun linjoja on jonkin verran luonnosteltu (Fichte ja Reinhold Kantin seuraajina). On ilman muuta selvää, että artikkelivalikoima ei ole kattava; kun ottaa huomioon, että vuosittain ilmestyy lähes tuhat Kantia koskevaa tutkimusta, voi kysyä onko sellaisen kokoaminen käytännössä edes mahdollista. Toivon kuitenkin, että kokoomateos välittää Kantin filosofiasta kuvan, joka on riittävän monipuolinen kannustaakseen lukijoita perehtymään syvemminkin ”kantilaiseen universumiin”.

Hanke käynnistyi alun perin suomalaisen Kant-tutkimuksen esittelynä. Kirjan toimitustyön jo alettua Koneen säätiö myönsi sille julkaisutukea, joka mahdollisti muutaman tärkeän ulkomaisen kontribuution kääntämisen ja ottamisen mukaan pyöristämään tämän hetken Kant-tutkimuksen kuvaa. Esitän parhaat kiitokseni kaikille avustajille ja suomentajille kuten myös Koneen säätiölle ja Gaudeamukselle, jotka ovat kaikki osaltaan mahdollistaneet hankkeen toteutumisen. Erityisesti haluan kiittää tri Carola Häntschiä (Greifswald) hänen panoksestaan ja avustaan.

Laita hyvä kiertämään:

Comments are closed.