Miksi Itämeri pilaantuu? Mikä on Itämeren arvo? Miksi Itämeren kansainvälinen suojelu ontuu? Mitkä ovat ratkaisut Itämeren pelastamiseksi?

Suojelu ei ole helppo tehtävä: Itämeren huono tila on yleisesti tiedossa, mutta silti yhteinen, monitieteinen keskustelu Itämeren suojelun keinoista on puuttunut. Teos tuo esille eri tieteenalojen tutkijoiden näkemyksiä ja mielipiteitä Itämerestä ja sen tilan parantamisesta. Se tarjoaa uusia näkökulmia keskusteluun Itämeren paremman tulevaisuuden puolesta.

***

Saara Bäck, Markku Ollikainen, Markku Viitasalo, Erik Bonsdorff, Sakari Kuikka, Mari Walls & Annukka Eriksson
ITÄMEREN TULEVAISUUS
1. p. toukokuu 2010
978-952-495-132-6 • Nid. B5, värikuvitus, 350 s.
KL: 50.1, K • UDK: 502/504
Suositushinta 39 €

» Tarkasta saatavuus ja tilaa teos verkkokaupasta
» Lataa painokelpoinen kansikuva (300 dpi)
» Tutustu kirjaan: Jan Ekebom, Miten meriluontoa suojellaan? (pdf)

***

Itämeren suojelun teesit

1.    Itämeri on arvokas.
2.    Itämeren pilaantuminen on yhteiskunnallinen ongelma.
3.    Tarvitaan sitova Itämeren suojelusopimus.
4.    Rantavaltioiden kansallinen suojelupolitiikka on ollut tehotonta, koska poliittinen tahto puuttuu.
5.    Sosialismin perintö vaikeuttaa Itämeren suojelua.
6.    Itämeren suojelu edellyttää julkisuutta, demo­kratiaa ja kansalaisten aloitteellisuutta.
7.    Maatalouden ravinnekuormituksen rajoittamiseen on löydettävä tepsivät keinot.
8.    Itämeren monimuotoisuuden suojelu edellyttää luovia ratkaisuja.
9.    Itämeren liikenteen riskit ja kuormitus on saatava hallintaan.
10.    Ilmastonmuutos edellyttää Itämeren suojelun pikaista tehostamista ja tutkimuksen lisäämistä.
11.    Itämeren suojeluun on luotava toimiva hallintakäytäntö.

***

Sisällys

Saatteeksi

ARVOKAS ITÄMERI
1 · Ihminen ja Itämeren arvo
2 · Vedenalaiset maisemat – merenpohjan monimuotoisuuden kuvaajat
3 · Mitä hyötyä on biodiversiteetistä?

Suhteeni mereen · Antti Tuuri

ITÄMERI ONGELMIEN MERI
4 · Miksi Itämeri rehevöityy?
5 · Rehevöitymiskäsitysten historiaa
6 · Miksi maatalouden ravinnekuormitusta on vaikea hallita?
7 · Ilmastonmuutoksen monimutkaiset vaikutukset
8 · Kalakannat – ihmisen ja luonnon noppapeli
9 · Vieraslajit – rasite vai rikkaus?
10 · Myrkkymeren tila ja tulevaisuus: pahin on ohi, vai onko?
11 · Itämeren öljykuljetusten riskipeli

UUSIANÄKÖKULMIA VANHOIHIN ONGELMIIN
12 · Miten vertailla Itämeren suojelun kustannuksia ja hyötyjä?
13 · Ovatko Suomen vesiensuojelun painopisteet kohdallaan?
14 · Voidaanko Itämeri pelastaa hapett amalla?
15 · Miten meriluontoa suojellaan?

TOIMINNAN AIKA
16 · Miten luoda sitovia suojeluvelvoitteita?
17 · Sopimuksien turvin pitkäjänteiseen ja tehokkaaseen suojeluun
18 · Merialueiden kokonaisvaltainen suunnittelu – Itämeren pelastus?
19 · Vapaaehtoinen Itämeren suojelu

TEHTÄVÄNÄ ITÄMERI
Yksitoista teesiä Itämeren suojelusta
Valokuvien lähteet
Tekijät

TIETOLAATIKOT
Merkillinen Itämeri
Vedenalaisia maisemia rannasta syvänteisiin
Kalan pyyntikoon säätely
Itämeren historiallisia vieraita
Viime aikojen nopeat levittäytyjät
Myrkyt ja lääkkeet Itämeren rasvaisessa kalassa
Silakan kasvunopeuden vaikutukset dioksiinien pitoisuuksiin
Mitä Itämeren dioksiiniriskeille on tehty ja voidaan tehdä?
Suuronnettomuuden seuraukset näkyisivät Suomenlahdella pitkään
Sisäinen kuormitus
Mitä meriluonnon suojelu on?
Merellä liikkumisen rajoitukset
Itämerta koskevat tärkeimmät säädökset ja sopimukset

***

Saatteeksi

Itämeren suojelusta on viime vuosina käyty lukuisia keskusteluja ja ehdotettu monenlaisia keinoja meren ongelmien ratkaisemiseksi. Itämeren hyvinvointi on keskusteluttanut kansalaisia, järjestöjä ja poliitikkoja yhdessä ja erikseen, ja meren rantavaltiot ovat hyväksyneet kokonaisen ryppään sekä kansallisia että kansainvälisiä suojeluohjelmia. Kutsuja erilaisiin Itämerta, sen tilaa ja suojelua käsitteleviin seminaareihin on tipahdellut hengästyttävään tahtiin. Ilmassa on jo ollut merkkejä läkähtymisestä pelkkään keskustelemiseen ja suojeluohjelmien lukemiseen.

Kaikki tämä aktiivisuus on kuitenkin selvä osoitus koko yhteiskunnan läpäisevästä, voimakkaasta suojelutahdosta. Itämeri muuttuu, mutta pystymmekö me muuttumaan? Sadan viime vuoden aikana Itämeren alue on kokenut monia yhteiskunnallisia ja taloudellisia muutoksia, joiden seurauksena meren tila on muuttunut dramaattisesti. Muutos ei ole jäänyt meiltä huomaamatta, ja se vaikuttaa Itämeren alueen asukkaiden suhtautumiseen mereen ja sen suojeluun. Tätä nykyä meren yleistila on jo niin heikko, ettei yksikään yhteiskunta voi sitä sivuuttaa. Parhaimmassa tapauksessa käy niin, että kasvava hyvinvointi ja vauraus johtaa uusiin vaatimuksiin ja ponnistuksiin suojella Itämerta. Silloin on olennaista tietää, mihin asioihin ponnistelut tulee kaikkein kiireellisimmin kohdistaa ja millaisia yhteiskunnallisia rakenteita tarvitaan ohjaamaan voimavarojen käyttöä järkevästi. Itämeri on arvokas ja me tarvitsemme sitä, mutta siitä huolimatta olemme antaneet meille rakkaan meren vaipua hyvin huonoon tilaan. Tästä olemme olleet kaikki samaa mieltä. Kehityskulun oikaisemisesta on sen sijaan erilaisia mielipiteitä. On esitetty, että Itämeren tilan korjaaminen vaatii taloudellisesti ja teknisesti lähes mahdottomia ponnistuksia. Toisaalta on esitetty, että Itämeren tilaa voidaan parantaa olennaisesti siirtämällä voimavaroja sinne, missä niistä saadaan suurin hyöty.

Suomen kulttuurirahasto tarjosi erinomaisen mahdollisuuden saattaa yhteen eri näkökulmia edustavia Itämeri-tutkijoita ja -asiantuntijoita keskustelemaan Itämeren tilasta ja tulevaisuudesta monitieteisessä hengessä. Itämeri-Argumenta-hanke koostui useasta seminaarista, joihin osallistui Itämeren parissa työskenteleviä luonnontieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen edustajia sekä monia sidosryhmiä. Keskustelimme ja väittelimme siitä, miten ja millä keinoilla Itämeren tilaa voidaan parantaa, mutta myös siitä, mikä on se toivottava Itämeren tila, johon pitäisi pyrkiä. Ovatko nykyiset ympäristönsuojelutoimet riittäviä: saadaanko olemassa olevilla ohjelmilla ja toimenpiteillä parannusta aikaan ja tehoavatko ne riittävän nopeasti? Mille toiminnoille olisi asetettava nykyistä tiukempia päästövähennystavoitt eita? Tarvitsemmeko uusia työkaluja tai radikaaleja toimenpiteitä Itämeren ympäristöongelmien ratkaisemiseen? Mikä on tutkimuksen tehtävä ja asema tässä keskustelussa? Ja onko yhteiskunta valmis ott amaan varteen tieteen antamat neuvot?

Tämä kirja sisältää vuosien 2007–2009 seminaarien keskeisen sisällön ja tuloksen. Sen avulla voit saada käsityksen Itämeren ongelmista ja erityisesti niihin tarjolla olevista ratkaisuista. Kirja kattaa tärkeimmät Itämeren ympäristökysymykset ja esittää niihin uusia näkökulmia. Kirjan loppuun on koottu yksitoista teesiä siitä, mistä Itämeren ongelmat johtuvat, miksi Itämerta pitää suojella ja millä keinoin se toteutetaan tehokkaimmin. Tehtäväkentän laajuus ja tehokkaan toiminnan vaatimukset alkavat hahmottua kirjassa käydyn keskustelun myötä. On myös tärkeää huomata, että yhtä totuutta ei ole, vaan kaikki keskustelu – erimielinenkin argumentointi – on hyödyllistä ja vie Itämeren suojelua eteenpäin. Juuri tässä viisaudessa piilee tämän kirjan ja koko Itämeri-Argumentan ydin.

Toimittajat

***

Tekijät

Heini Ahtiainen, maatalous- ja metsätieteiden maisteri, tutkija, ympäristötalous, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus.
Janne Artell, maatalous- ja metsätieteiden maisteri, tutkija, ympäristötalous, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus.
Timo Assmuth, dosentti, erikoistutkija, haitalliset aineet ja riskianalyysit, ympäristöpolitiikkakeskus, Suomen ympäristökeskus.
Erik Bonsdorff, professori, meribiologia (Itämeren ekologia ja ympäristöongelmat), Åbo Akademi.
Saara Bäck, ympäristöneuvos, vesiensuojelu, ympäristöministeriö.
Anna Downie, MSc, tutkija, meribiodiversiteetti, merikeskus, Suomen ympäristökeskus.
Jan Ekebom, asiantuntija, merien aluesuunnittelu, Euroopan Komissio, Bryssel (virkavapaalla Metsähallituksesta).
Annukka Eriksson, filosofian maisteri, tutkija, meribiologia, merikeskus, Suomen ympäristökeskus.
Eeva-Liisa Hallanaro, maatalous- ja metsätieteiden maisteri (limnologia), tietokirjailija, toimittaja ja suomentaja.
Anna-Stiina Heiskanen, professori, yksikönpäällikkö, meriekosysteemien toiminta ja suojelu, merikeskus, Suomen ympäristökeskus.
Janne Helin, yhteiskuntatieteiden maisteri, tutkija, ympäristötalous, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus.
Inari Helle, filosofian maisteri (biologia), diplomi-insinööri (vesitalous), tutkija, Helsingin yliopisto.
Mikael Hildén, professori, politiikka-analyysi ja -arviointi, ilmastoohjelman johtaja, Suomen ympäristökeskus.
Anni Huhtala, professori, PhD, dosentti, ympäristötalous. Kari Hyytiäinen, maatalous- ja metsätieteiden tohtori, erikoistutkija, ympäristötalous, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus.
Antti Iho, maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti, vanhempi tutkija, ympäristötalous, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus.
Anu Kaskela, filosofi an maisteri, geologi, merigeologia, Geologian tutkimuskeskus.
Kauko Koikkalainen, maatalous- ja metsätieteiden maisteri, tutkija, ympäristötalous, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus.
Anna-Kaisa Kosenius, maatalous- ja metsätieteiden tohtori, tutkija, ympäristötalous, Helsingin yliopisto.
Sakari Kuikka, professori, kalastusbiologia, Helsingin yliopisto.
Simo Laakkonen, dosentt i, talous- ja sosiaalihistoria, Helsingin yliopisto.
Jussi Lankoski, maatalous- ja metsätieteiden tohtori, ekonomisti, OECD, Pariisi.
Maiju Lehtiniemi, akvaattisten tieteiden dosentti, erikoistutkija, vieraslajien tutkimus, merikeskus, Suomen ympäristökeskus.
Jouni Lehtoranta, akvaattisten tieteiden dosentti, erikoistutkija, sedimentin biogeokemialliset kierrot, merikeskus, Suomen ympäristökeskus.
Anita Mäkinen, meribiologian dosentt i, Helsingin yliopisto/ Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.
Alf Norkko, meriekologian dosentti, erikoistutkija, merikeskus, Suomen ympäristökeskus.
Markku Ollikainen, professori, ympäristötalous, Helsingin yliopisto.
Antti Parpola, valtiotieteiden maisteri, talous- ja sosiaalihistoria, Helsingin yliopisto.
Heikki Peltonen, maatalous- ja metsätieteiden tohtori, erikoistutkija, kalastusbiologia, merikeskus, Suomen ympäristökeskus
Heikki Pitkänen, maatalous- ja metsätieteiden tohtori, johtava tutkija, Itämeren ravinnekierrot, merikeskus, Suomen ympäristökeskus.
Marjukka Porvari, valtiotieteen maisteri, johtaja/Puhdas Itämeri -hanke/ John Nurmisen Säätiö.
Lotta Ruokanen, maatalous- ja metsätieteiden maisteri (limnologia), diplomi-insinööri (ympäristönsuojelutekniikka), Project Manager, HELCOM (toimivapaalla Helsingin kaupungilta).
Timo Tamminen, erikoistutkija, planktonekologia, merikeskus, Suomen ympäristökeskus.
Antti Tuuri, diplomi-insinööri, kirjailija.
Markku Viitasalo, professori, meribiologia, merikeskus, Suomen ympäristökeskus.
Mari Walls, ekologian dosentti, johtaja, merikeskus, Suomen ympäristökeskus.

Elävä solu käy systemaattisesti ja innostavasti läpi tämän maailman pienimmän talousyksikön rakenteen ja toimintaperiaatteet. Teoksessa kuvataan solujen vaiheet syntymästä kuolemaan käyttämällä uusinta tietoa eläinsoluista.

Havainnollistavat piirrokset ja arkielämän vertaukset auttavat muodostamaan geenien, proteiinien ja entsyymien yhteistoiminnasta todella elävän kuvan.

***

Pentti Tapana
ELÄVÄ SOLU
1. p. toukokuu 2010
978-952-495-154-8 • Nid. A5, 318 s.
KL: 56, K • UDK: 57 Suositushinta 33 €
» Tarkasta saatavuus ja tilaa teos verkkokaupasta

***

Pentti Tapana (s. 1932). FT, Turun yliopisto; Turun normaalikoulun entinen biologian ja maantieteen lehtori.

Maailman tila 2010

“Aiemmin ylellisyystarvikkeilta vaikuttaneet hyödykkeet saattavat ajan mittaan alkaa tuntua itsestään selviltä tai peräti välttämättömiltä tavaroilta. Esimerkiksi japanilaiset pitivät tuuletinta, pesukonetta ja sähköistä riisinkeitintä tyydyttävän elämänlaadun kannalta välttämättöminä hyödykkeinä jo 1960-luvulla. Sittemmin auto, ilmastointilaite ja väritelevisio muuttuivat ”perustarvikkeiksi”. Vuonna 2006 Yhdysvalloissa 83 prosenttia väestöstä piti pyykinkuivainta välttämättömänä.”

Worldwatch-instituutti
MAAILMAN TILA 2010
Kulutuskulttuurista kestävään elämäntapaan
1. p. helmikuu 2010
978-952-495-155-5 • Nid. B5, noin 270 s.
Alkuteos: The State of the World 2010 • Suom. Eeva-Liisa Hallanaro
KL: 50.1, 30, K • UDK: 502, 3
Arviohinta 35 €

» Tarkasta saatavuus ja tilaa teos verkkokaupasta

“Yhdysvalloissa lapset viettävät television ääressä noin 40 tuntia viikossa eli enemmän aikaa kuin missään muussa puuhassa nukkumista lukuun ottamatta. Yhdeksällätoista prosentilla yhdysvaltalaisista alle yksivuotiasta lapsista on huoneessaan televisio.”

“Vuonna 2002 julkaistu tutkimus osoitti, että brittilapset pystyivät tunnistamaan ja nimeämään useampia Pokemon-leluhahmoja kuin tavallisimpia luonnonelämiä. Jopa kaksivuotiaat lapset tunnistavat tuotemerkkejä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että kahden vuoden ikäiset amerikkalaislapset tunsivat McDonald’sin M-kirjainta muistuttavat kultaiset kaaret, vaikka he eivät tunnistaneet itse M-kirjainta.”

“Yhden naudanlihakilon tuottaminen synnyttää yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin 250 kilometrin ajaminen tavanomaisella eurooppalaisella autolla.”

“Kulutuskäyttäytymistä edistetään tuhansin tavoin. Ehkä kuuluisimman esimerkin tarjosivat presidentti George W. Bush, pääministeri Tony Blair ja useat muut läntiset johtajat, kun he vuonna 2001 rohkaisivat kansalaisiaan lähtemään ostoksille syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen jälkeen.”

– Arvioita

The most authoritative guide to the state of the planet.’
The Guardian

‘The environmentalist’s bible’
Times Higher Education

‘Essential reading’
The Good Book Guide

‘If we continue to think of ourselves mostly as consumers, it’s going to be very hard to bring our environmental troubles under control. But it’s also going to be very hard to live the rounded and joyful lives that could be ours. This is a subversive volume in all the best ways!’
Bill McKibben, author of Deep Economy and The End of Nature

‘Worldwatch has taken on an ambitious agenda in this volume. No generation in history has achieved a cultural transformation as sweeping as the one called for here…it is hard not to be impressed with the book’s boldness.’
Muhammad Yunus, founder of the Grameen Bank

‘This year’s State of the World report is a cultural mindbomb exploding with devastating force. I hope it wakes a few people up.’
Kalle Lasn, Editor of Adbusters magazine

– Verkossa
» Mieti miksi kulutat, Talouselämä (Seija Holtari)
» Nykyinen kulutuskulttuuri ei voi jatkua, global.finland (Riitta Saarinen)
» Maailman tila -raportti: Vähemmän on enemmän, Suomen Kuvalehti (Katri Merikallio)
» Mikä on maailman tila, Erik Assadourian?, Vihreä Lanka (Hanna Eriksson)
» Maailman tila 2010: Kulutuskulttuurin nousu ja tuho (Leo Stranius)
» Pietikäinen ylikulutuksesta: Asenteiden pitää muuttua, Verkkouutiset (Heikki Jantunen)
»Teollisuusmaiden luovuttava kulutuskeskeisyydestä, mtv3.fi (Päivi Mäki-Petäjä)
» Paljonko on paljon?, Vihreät (Satu Hassi)
» Tutkija: Lopettakaa ekosyyllistäminen, Kauppalehti (Kirsi Hantula)
» Worldwatch varoittaa: Kulutuskulttuuri tiensä päässä, STT

Muutokset ilmastossa ja merissä ovat saman ongelmavyyhdin eri säikeitä. Vähäisetkin muutokset ilmakehässä voivat nopeuttaa muutoksia merissä – ja päinvastoin. Esimerkiksi jäätiköiden sulaminen tai metaanin vapautuminen arktisista soista ja merenpohjista voi johtaa ilmaston rajuun lämpenemiseen ja ihmisten hyvinvoinnin romahtamiseen.

Jälkeemme vedenpaisumus? tuo esille ympäristömuutosten kynnysarvoja, joiden ylittymisen jälkeen paluu entiseen voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Teos pohtii myös sitä, millaiset pelot ovat perusteltuja ja milloin uhkia liioitellaan. Uuden tekniikan kehittäminen ja käyttöönotto, kansainvälisen ilmastopolitiikan harppaukset ja yksittäisten ihmisten elämäntapojen muutokset voivat edistää ympäristönsuojelua
ennakoimattoman nopeasti. Muutoksen hallinnan avaimet ovat löydettävissä.

Teos liittyy Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tutkimushankkeeseen. Ekologistenkynnysarvojen tutkailun on mahdollistanut EU:n kuudennen tutkimuksen puiteohjelman Thresholds of Environmental Sustainability -hanke sekä Koneen Säätiön tuki.

– Sitaatti

”Muutoksia ei sinänsä ole syytä pelätä, sillä ne tarjoavat myös mahdollisuuksia tilanteen parantamiseen. Kynnysarvojen ylittyminen voi johtaa niin huonoon kuin hyväänkin tilanteeseen. Joskus kynnyksen ylittymisellä ei ole yksilölle tai yhteisölle itselleen juurikaan merkitystä, mutta muille aiheutuvat haitat tai hyödyt ovat suuria.”

– Teos

JARI LYYTIMÄKI
Jälkeemme vedenpaisumus? Ilmastonmuutoksen ja merien suojelun ekologiset kynnysarvot
Gaudeamus 2009 • 978-952-495-122-7 • KL: 50.1, K • UDK: 502/504 • Nid., B5, 271 s. • Suositushinta 36 €.
» Selaa kirjaa
» Tarkasta saatavuus ja tilaa teos verkkokaupasta

– Tekijä

Teoksen kirjoittaja on Jari Lyytimäki, vanhempi tutkija, MMM, Suomen ympäristökeskus, ympäristöpolitiikan tutkimusohjelma. Kirjan työstämiseen ovat osallistuneet myös professori Mikael Hildén sekä tutkimuspäällikkö Eeva Furman Suomen ympäristökeskuksesta. Kirja sisältää ulkopuolisten asiantuntijoiden kirjoittamia tietolaatikoita.

– Sisällys

Alkusanat
1. Johdanto: Kynnyksiä ja ylilyöntejä
Vedenpaisumus – ylilyönneistä suurin?
Putosiko taivas todellakin niskaan?
Kostaako luonto ihmiselle?
Hivuttautumista ja humauksia
Hypähdys ihmisen aikaan
Mistä ihmisen aika alkoi
Ilmakehän hiilipitoisuus on oleellinen mittari
Kasvun rajojen yli
Mitä ovat kynnysarvot?
Tieto toiminnan ohjaajana
Kynnysarvot ekosysteemeissä
Tasapainotilojen hypähtelyä
Kynnysarvot yhteiskunnassa ja ihmisten mielissä
Lisälukemista

2. Muutosta ilmassa
Ihmisen ja luonnon häilyvä raja
Ilmaston ailahteleva historia
Hupenevat jäätiköt – laajenevat meret
Uinuvat metaanipommit
Ilmaston kiistelty tila
Huoli kypsyi kauan
Muut ongelmat ilmastohuolen taustalla
Hyppäyksiä uutiskynnyksen yli
Ilmastokeskustelun uusi aalto
Epäilijöitä ja varoittelijoita
Tasapuolisuus taakkana
Ilmaston säätely – mahdollinen urakka?
Geoinsinöörit etsivät ilmaston termostaattia
Poliitikot säätelevät ilmastoa sopimuksin
Kuluttajat muovaavat ilmastoa valinnoillaan
Lisälukemista

3. Myllerrystä merillä
Korallit muuttuvassa ilmastossa
Kalavedet tyhjenevät
Itämeri: saastunein ja suojelluin maailman meristä
Sinilevä pulpahtaa pintaan
Odottamattomia vieraita
Helteinen tulevaisuus
Merien suojelun uudet aallot
Lisälukemista

4. Kymmenen kynnysarvohaastetta
Lähteet ja kirjallisuus
Hakemisto
Kirjoittajat

– Verkossa

» www.ymparisto.fi/syke/vedenpaisumus
» Suomen ympäristökeskus
» http://www.environment.fi/default.asp?contentid=294628&lan=fi&clan=en
» http://www.thresholds-eu.org/index.html

Sähkön ja magnetismin vaiheita tarkastellaan osana laajempaa kulttuurihistoriaa: miten niiden tuntemus on vaiheittain lisääntynyt teorian ja kokeiden vuoropuhelussa, ja miten niitä on sovellettu tekniikan eri aloilla. Kiinnostavien esimerkkien avulla teos havainnollistaa, miten monipuolisesti sähkö vähitellen korvasi aikaisemmat valaistuksen, voimankäytön ja tiedonsiirron menetelmät.

Sähkön pitkä historia tarjoaa kiehtovaa ja ajatuksia herättävää luettavaa kaikille tieteen ja tekniikan historiasta kiinnostuneille.

Ismo Lindell on Teknillisen korkeakoulun sähkötekniikan emeritusprofessori, ja hän on toiminut myös akatemiaprofessorina. Lindell on kirjoittanut sähkömagneettisesta kenttäteoriasta oppikirjoja sekä tieteellisiä kirjoja ja lehtiartikkeleita. Sähkötekniikan historian luentokursseja hän on pitänyt vuodesta 1988.

Ismo Lindell
Sähkön pitkä historia
Nidottu, 454 sivua. Gaudeamus 2009.
Suositushinta 39  €

» Tarkasta saatavuus ja tilaa teos verkkokaupasta

– Näyte

“Toisin kuin ajalla, sähköllä on pitkä historia. Kehitys meripihkapalojen villakuituja vetävän voiman ihmettelystä kännykkäsukupolven multi-mediaviesteihin tai maapalloa peittävän sähkö-verkon energiaa pursuvaan sykkeeseen on kestänyt pitkälti kolmatta vuosituhatta. Tämä kirja on kuin ostoskori, johon on keräilty sähkön ja magnetismin historiasta kiinnostavilta ja tärkeiltä tuntuneita silmiin sattuneita yksityiskohtia. Koska kori täyttyi jo 1800-luvun lopulle ehdittäessä, sen jälkeisiä asioita on poimittu mukaan vain satunnaisesti. Kun kirjan ensimmäinen painos ilmestyi 1994 nimellä Sähkö-tekniikan historia, sen tarkoituksena oli lähinnä Teknillisen korkeakoulun sähkötekniikan opiskelijoiden inspiroiminen. Sen painos on ollut lopussa usean vuoden ajan. Koska kirja levisi odotettua laajemmalle, tässä uudessa versiossa on otettu paremmin huomioon se, että lukijoilla ei ole välttämättä opiskelijoiden perustietoja.”

– Arvioita

» http://www.ursa.fi/yhd/komeetta/lehti/komeetanpyrsto1-2010.htm
» http://tichynlaari.blogspot.com/2009/10/sahkon-pitka-kulttuurihistoria.html
» http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1590

– Sisällys

1. Meripihka ja magneettikivi
Sähkön alkuvaiheet
Magnetismi
Peregrinus
Gilbert
2. Sähköistä kansanhuvia
Guericke
Sähkön peruskokeita
Kaksi sähkön lajia
Sähkökokeiden aika
3. Sähköstä tulee tiedettä
Franklin
Sähkön mittaaminen
Sähkön ja magnetismin teoriat
Sähkön voimalaki
4. Kemiallinen sähkö
Galvani
Volta
Kokeita Voltan paristolla
Galvanointi
5. Sähköstä magnetismia
Sähkön ja magnetismin yhteys
Örsted
Ampère
Sähkövirta
Sähkömagneetit
Henry
Geomagnetismi
6. Virtapiirin salaisuus
Sähkön käsitteet
Fourier
Ohm
Piiritekniikan kehitystä
Energian käsite
7. Magneetista sähköä
Ampèren koe
Faraday
Sähkömagneettinen induktio
Kenttäkäsite
8. Sähkömagneettiset aallot
Kokeita ja teorioita
Maxwell
Maxwellin kenttäteoria
FitzGerald ja Lodge
Hertz
Heaviside
9. Valo ja optiikka
Varhaiset valoteoriat
Optiikan vuosisata
Valon nopeus
Aaltoteoria voittaa
10. Tietoliikenne
Tiedonsiirto ennen sähköä
Sähkölennätin
Sähkömagneettinen lennätin
Lennätinkaapelit
Puhelin
11. Päreestä lediin
Vanhat valonlähteet
Öljy- ja kaasuvalo
Kaarilamppu
Hehkulamppu
Hohtolamput
Sähkövalo Suomessa
12. Sähkön voima
Vesi- ja tuulivoima
Höyryvoima
Induktiogeneraattori
Sähkön käyttö
Vaihtovirta
Sähkövoima Suomessa
13. Langaton tiedonsiirto
Resistiivinen langaton
Induktiivinen langaton
Maxwellin teorian soveltaminen
Marconi ja Popov
Lennätinrakenteita
Elektroniikan alku
Televisio
Radio Suomessa
Kirjallisuus ja lähteet
K uvalähteet
Henkilöhakemisto
Asiahakemisto
Sanasto

–  Ote teoksesta

Luku 1. Meripihka ja magneettikivi

Sähkön ja magnetismin alkuajoista on vain hajanaisia tietoja. Hangatun meripihkan heikkoa voimavaikutusta pidetään ensimmäisenä ihmisen luomana sähköilmiönä, kun taas magnetismi liittyi luonnossa esiintyvään malmiin. Vasta 1500-luvun lopulla alkoivat ensimmäiset systemaattiset kokeet tuoda tietoa sähkön ja magnetismin käyttäytymisestä.

Sähkön alkuvaiheet

Meripihka

Sähköilmiöiden havainnointi alkoi antiikin Kreikassa, kun filosofi Thales (624–547 eKr.) Miletoksesta kiinnostui kehrääjien värttinöihin tarttuvista villakuiduista, jotka eivät irronneet helposti pyyhkimällä. Syynä olivat värttinässä olevat meripihkakoristeet: kun meripihkaa hankasi, sille tuli outo puoleensa vetävä voima.

Ensimmäinen kirjoitettu tieto meripihkan vetovoimasta tulee Theofrastokselta (372–287 eKr.). Aristoteles (384–322 eKr.) mainitsi Fysiikassa myös Thaleksen meripihkakokeet, minkä ansiosta tieto säilyi vuosisatojen yli 1500-luvun Eurooppaan. Syynä meripihkan voimaan oli antiikin käsityksen mukaan sielu. Aristoteleen mukaan elämää johti ja säilytti tarkoitushakuinen sielu, psykhe. Kasveilla se oli ravitseva, eläimillä myös tunteva ja aistiva sekä ihmisillä lisäksi ajatteleva. Aristoteles oli myös ensimmäinen, joka käsitteli psykologiaa systemaattisesti.

Thales asui Joonian Miletoksessa, nykyisen Turkin lounaisrannikolla. Häntä pidetään joonialaisen filosofikoulukunnan perustajana, johon myöhemmin kuului muiden muassa Sokrates. Myöhempien aikojen kreikkalaiset ovat pitäneet Thales on Kreikan klassisen kulttuurin ensimmäinen tiedemies häntä melkein kaikkien Kreikan tieteenhaarojen perustajana. Miletos oli vilkas satamakaupunki, jonne kauppalaivat välittivät kulttuuria muista Välimeren maista. Thales itsekin matkusteli runsaasti ja sai  oppia tähtitieteessä ja geometriassa muun muassa Egyptin Memfisissä ja Thebassa. Miletoksessa hän vaikutti opettajana, keskustelijana, filosofina ja valtiomiehenä. Siellä hän myös kehitti egyptiläisten geometriaa abstraktiksi tieteeksi tutkimalla ideaalisia suoria ja ympyröitä sekä tekemällä loogisia todistuksia, mutta hänen kirjoituksiaan ei ole säilynyt.

Thales osasi määrätä pyramidin korkeuden sen varjon avulla (mittaamalla hetkellä, jolloin ihmisen varjo oli ihmisen mittainen) ja osasi määrätä ulapalla olevan laivan etäisyyden tekemällä kulmamittauksia tornista. Hänen on sanottu myös ennustaneen auringonpimennyksen, millä on luultavasti tarkoitettu Lähi-idässä näkynyttä täydellistä pimennystä 28.5.585 eKr. (juliaanisen kalenterin mukaan). Babylonialaiset olivat merkinneet muistiin auringonpimennyksen jakson, ja luultavasti Thales sai tiedon heiltä. Kun myöhemmät kreikkalaiset laativat luettelon antiikin seitsemästä viisaasta miehestä, Thales sijoitettiin listan kärkeen. Hän kuoli lämpöhalvaukseen stadionilla seuratessaan helteisenä päivänä Olympian kisoja.

Muita sähköaineita

Theofrastos mainitsi vuonna 321 eKr. kiviä käsittelevässä teoksessaan De Lapidipus jalokiven nimeltä lyncurium, jolla on sama ominaisuus kuin meripihkalla. Kivi tunnettiin myös nimellä Lapis lyncurius (ilveksen kivi), ja nykyään turmaliinina. Turmaliinilla oli 1700-luvulla tärkeä rooli sähkön ja magnetismin teorioiden
yhdistämisessä. Roomalainen amiraali Gaius Plinius Secundus eli Plinius vanhempi (23–79 jKr.) teki suurtyön kokoamalla luonnonhistorian ensyklopedian Naturalis historia. Hän nukkui tuskin lainkaan ja antoi sihteeriensä jatkuvasti lukea kirjoja ääneen, joista hän saneli tietoa omiin eri alojen kokoomateoksiinsa. Kerrotaan, että
hän ei edes kävellyt, vaan istui vaunuissa tai kantotuolissa sihteeri vieressään. Ainoassa jälkipolville säilyneessä ”Luonnonhistoriassa” oli 37 kirjaa (eli noin kuusi nykyaikaista kirjaa), joissa oli käsitelty 20 000 eri aihetta. Teoksessa oli viittauksia 146 roomalaiseen ja 327 ulkomaiseen kirjoittajaan sekä lukuisiin nimeämättömiin lähteisiin. Pliniuksen ensyklopediaa kopioitiin käsin keskiajalla ja vuonna 1469 se painettiin Venetsiassa eräänä ensimmäisistä latinankielisistä kirjoista.

Kun Vesuvius purkautui vuonna 79 peittäen alleen muun muassa Pompejin kaupungin, Plinius purjehti alueelle pelastamaan ihmishenkiä mutta kuoli itse, luultavimmin tukehtumalla rikkipitoiseen savuun. Pliniuksen teoksen jalokiviä käsittelevästä viimeisestä kirjasta 37 löytyvät seuraavat meripihkaa, turmaliinia ja rubiinia käsittelevät numeroidut jakeet:

48. Kun kuumat höyryt vapautuvat meripihkasta sormilla hieromalla, se vetää olkia, kuivia lehtiä ja lehmuksenkuorta puoleensa kuten magneetti vetää rautaa.
103. Turmaliinia löytyy Orthosian ympäristöstä sekä Carian alueelta ja lähistöltä, mutta paras laatu tulee Intiasta. Tiedän, että on muitakin lajeja, kuten
violetinpunaista ja ruusunpunaista turmaliinia. Kun näitä lämmitetään auringossa tai hangataan sormien välissä, niiden sanotaan vetävän puoleensa olkia ja papyruksen kuituja.
104. Väitetään myös, että rubiini, vaikka se on paljon vähemmän arvokasta, omaa saman puoleensa vetämisen kyvyn.

Arabit havaitsivat myöhemmin, että gagaatti eli musta marmori, joka on eräs ruskohiilestä syntynyt mineraali, oli myös tällaisella voimalla varustettu materiaali. Arabit eivät kuitenkaan muuten lisänneet tietoa sähköstä. Antiikin ajoista 1500-luvun loppuun saakka ei hankaussähkön ominaisuuksia liene paljonkaan tutkittu tai tulokset ovat jääneet historian hämärään. Mitään merkittäviä havaintoja ei luultavasti ole tehty, koska niitä ei ole edelleen kehitetty. Tämä ei ole mitenkään tavatonta, sillä jokapäiväiseen elämään ei kuulunut sellaisia selviä sähköilmiöitä, joita olisi voinut helposti tutkia.

Antiikin sähköilmiöitä

Hankaussähkön lisäksi tunnettiin antiikin aikoina muitakin sähköperäisiä ilmiöitä. Niitä ei tosin osattu yhdistää toisiinsa eikä meripihkan vetovoimaan. Tällaisia olivat esimerkiksi salama, sähkökalat sekä Pyhän Elmon tuli. Egyptiläiset tunsivat kalojen tainnuttavan vaikutuksen jo noin vuonna 2750 eKr., ja esimerkiksi Platon ja Aristoteles mainitsivat sähkörauskun (torpedo mamorata). Pliniuksen ”Luonnonhistorian” mukaan kalaan keihäällä kosketettaessa lihakset halvautuvat ja nopeimmatkaan jalat eivät liiku. Sähkörauskun terapeuttinen vaikutus todettiin vuonna 46 jKr, jolloin Scribonius Largus, eräs Rooman valtakunnan ensimmäisistä lääkäreistä, selitti teoksessaan Compositiones Medicae, että sähkörauskun avulla voidaan parantaa päänsärkyä ja kihtiä. Päänsärystä ei ole enempiä neuvoja, mutta kihtiä varten teoksessa annettiin hoito-ohje, jonka perusteella Scriboniusta voitaisiin jopa pitää sähköterapian keksijänä: Kihtiin liittyvän kivun alkaessa on asetettava musta elävä sähkörausku jalkojen alle. Potilaan on seistävä kostealla rannalla, jota meri huuhtelee, ja hänen on oltava siinä niin kauan kunnes jalat ovat tunnottomat polviin asti. Tämä poistaa olevan ja estää tulevan kivun. Tällä tavalla Anteros, Tiberiuksen vapautettu orja, parantui.

Pyhän Elmon tuli on terävissä metallikärjissä hohtava koronaksi kutsuttu valoilmiö, jonka saattaa esimerkiksi nähdä laivojen mastoissa pimeällä, kuten Plinius kertoi ”Luonnonhistoriassaan”. Myös Caesar kuvaili legioonansa keihäänkärkien syttymistä tuleen eräänä iltana rajuilman aikana. Ilmiö on samankaltainen kuin loisteputkissa, ja sellainen syntyy normaalissa ilmanpaineessa, kun sähkökentän voimakkuus on välillä 100 V/mm – 3000 V/mm. Näin voi käydä ukonilmalla terävän metallikärjen kohdalla sähkövarausten kerääntyessä siihen. Valoa syntyy, kun sähkökentän erottamat elektronit yhtyvät takaisin kaasun ioneihin. Normaalissa säässä ilmakehän kentänvoimakkuus on vain muutama voltti senttimetrin matkalla, joten tarvitaan erikoinen sää sekä antenniksi tarpeeksi pitkä sähköä johtava teräväkärkinen esine. Kun kentänvoimakkuus kasvaa suuremmaksi kuin normaali-ilman läpilyöntiarvo, noin 3000 V/mm, elektronit eivät palaa enää takaisin ioneihin vaan synnyttävät kipinäpurkauksen, josta salama on hyvänä esimerkkinä.

On arveltu, että zeppeliini LZ129 Hindenburgin palo vuonna 1937 alkoi kipinästä, joka sytytti ilmalaivasta vuotavan vetykaasun. Kaasusäiliö syttyi takapäästään, ja palo levisi etuosaan, jolloin alus vajosi puolen minuutin kuluessa romuläjäksi kentälle. Oli melkoinen ihme, että 98 matkustajasta 62 pelastui.

Pyhä Elmo, joka tunnetaan myös nimellä Ermo tai Erasmus, oli Formian piispa ja marttyyri sekä yksi merimiesten suojeluspyhimyksistä. Hän kuoli noin vuonna 304 kristittyjen vainoissa keisari Diocletianuksen aikana. Nimi liitettiin valoilmiöön vasta keskiajalla. Pyhän Elmon tulta ovat kuvailleet Kolumbus, Magalhães ja Darwin valtamerimatkojensa päiväkirjoissa. Franklin oli ensimmäinen, joka vuonna 1749 osasi yhdistää Pyhän Elmon tulen sähköön. Jotkut antiikin kirjoitta- jat ovat kuvailleet myös vaatteita riisuttaessa syntyviä valoilmiöitä, jotka olivat samanlaisia staattisen sähkön purkauksia. Piikiven lyönnissä syntyvä kipinä on pietsosähköinen ilmiö. Mekaaninen jännitys eli stressi voi tietyissä aineissa synnyttää sähköisen jännitteen. Iskun voimasta stressi voi kasvaa niin suureksi, että purkausraja ylittyy.

Bagdadin ruukku löydettiin kesäkuussa vuonna 1936 junaradan rakennustöiden yhteydessä Bagdadin lähistöltä vanhasta hautakammiosta. Hauta on ajoitettu parthialaisten aikaan (250 eKr.). Saviruukku on tulkittu kemialliseksi sähköpariksi, koska sen sisällä oli kuparisylinteri ja syöpynyt rautainen tanko. Astia on voinut toimia sähköparina, kun siihen on lisätty etikka- tai sitruunahappoa. Mitään muuta selitystä ei ole löytynyt. Samanlaisia astioita on löydetty lisää lähialueilta. On arveltu, että niitä olisi käytetty 2000 vuotta sitten babylonialaisten korujen hopeoinnissa tai kultauksessa. Jos näin on, antiikin elektrolyysimenetelmä on salattu hyvin, sillä se piti keksiä uudelleen 1800-luvulla.

Ukonilma ja salamointi ovat olleet kautta aikojen ihmiskunnan ihmetyksen kohteita, ja niihin on liitetty uskonnollisia käsitteitä. Salamalta suojautuminen on luonnollisesti ollut tärkeä tavoite ja se on synnyttänyt erilaisia taikauskoon perustuvia menetelmiä. Keski-Euroopassa on ollut käytössä ukkoskivi (Donnerstein, pierre de tonnerre), jonka piti suojata henkilöä tai kotia salamaniskulta. Saksassa myytiin vielä 1600-luvulla jalokiviä, joilla oli tällaisia ominaisuuksia. Ranskassa pidettiin kiveä taskussa ja pyydettiin suojelua salamalta ”pierre, pierre, garde-moi de la tonnerre”. Toisaalta on esitetty, että vanhoissa egyptiläisissä temppeleissä osattiin käyttää korkeita metallilla päällystettyjä puumastoja ukkosenjohdattimina. Intian hindukulttuurissa oli vastaavassa käytössä raudasta tehtyjä mastoja. Roomalaiset taas havaitsivat, että suuret pronssipatsaat suojasivat Jupiterin ukoniskuilta. Etruskien on sanottu osanneen kääntää salamat sivummalle ampumalla metallinuolia uhkaaviin ukkospilviin vuoden 600 eKr. vaiheilla. Ukkosenjohdatin kehitettiin kuitenkin vasta 1700-luvulla.

Sähkön nimittäminen

Meripihkan kreikankielinen nimi elektron (????????) muistuttaa pysyvästi sähkön alkuhavainnoista, sillä siitä on tullut sähkön sukunimi. Useimpien sivistyskielien sähköä tarkoittava sana pohjautuukin tähän sanaan. Suomen (samoin kuin unkarin, heprean, kiinan ja japanin) kieli on eräs poikkeus tästä säännöstä. Sanan ”sähkö” otti vuonna 1845 käyttöön lääketieteen tohtori Samuel Roos saksasta kääntämässään teoksessa Mintähden ja sentähden, johon oli pakko keksiä ”elektriciteetille” suomenkielinen vastine. Nimi johdettiin sähkökipinän ominaisuudesta ”sähähtää säkenöimällä”. Kirjassa selitettiin luonnonilmiöitä katekismuksen tapaan esittämällä kysymys ja siihen vastaus.

39. Mintähden kutsutaan Sähkö Elektriciteetiksi? ja mistä wielä sähkönimikin on kotoisin?
Sentähden, että Wanhoilla kansoilla kalliina pidetty ja siihen aikaan Itä=meren etelä rannalla maatuwista lieteistä kaiwettu kiwipihka, Saksalaisten Bernstein, jota Grekalaiset kutsuivat Elektron, hawaittiin, hierottuna willaiseen, wetäwän puoleensa kaikenlaisia pieniä kappaleita ja yhtäkkiä ampuwan net pois, myöskin isommasta palasesta antawan sähähtäwän säkenen joka pisti likellä pidettyyn sormeen… …Tämä sähähtämällä säkenöiminen on wetänyt minun ennen nimetöintä woimaa taikka ainetta Sähkö=woimaksi tai aineeksi nimittämään.

Vuonna 1837 oli Lönnrot jo ehtinyt ehdottaa uudissanaa ”lieke”, jolloin johde ja eriste olivat saaneet nimet ”liekejohdattaja” ja ”lieketukkio”. Sana ei ilmeisesti ollut suomalaiseen käyttöön tarpeeksi sähäkkä.

Teos on tarkoitettu tiede- ja ammattikorkeakoulujen perusoppikirjaksi sekä kliinisen laboratoriotoiminnan täydennyskoulutuksen materiaaliksi.

Terveystieteiden tohtori Eeva Liikanen työskentelee Terveystieteiden laitoksella Oulun yliopistossa.

– Teos

Eeva Liikanen
Kliininen laboratoriotiede
Nidottu, 57 sivua. Gaudeamus 2009, Palmenia-sarja.
Suositushinta 27  €
» Tilaa teos verkkokaupasta

– Sisällys

1 Tiede, tieteellisyys ja kliininen laboratoriotiede
1.1 Mitä tiede on?
1.2 Mitä on tieteellinen tieto?
1.3 Tieteenfilosofiaa
1.4 Tieteen kehittyminen
1.5 Tieteenalojen jaottelu
1.6 Tieteen eetos ja etiikka
1.7 Kliininen laboratoriotiede tieteenä ja suhde lähitieteisiin
1.8 Kliinisen laboratoriotieteen tieto
1.9 Tutkimuskohteen lähestyminen ja kliinisen laboratoriotieteen merkitys

2 Kliininen laboratoriotiede ja tutkimus
2.1 Kliinisen laboratoriotieteen koulutus Suomessa ja kansainvälisesti
2.2 Kliinisen laboratoriotieteen tutkimuskohteet
2.3 Tutkimuksen lajit
2.4 Näyttöön perustuva toiminta
2.4.1 Näytön asteet, lajit ja lähteet
2.4.2 Näyttöön perustuvan toiminnan esteitä
2.4.3 Näyttöön perustuva kliininen laboratoriotoiminta – mitä se voisi olla?

3 Kliinisen laboratoriotieteen tulevaisuus
3.1 Rakenteelliset haasteet
3.2 Tieteen itsenäisyyden haaste
3.3 Kliinisen laboratoriotieteellisen tiedon tunnetuksi tekeminen
3.4 Koulutus- ja tutkimushaasteet
3.5 Kansainvälinen ja monitieteinen yhteistyö

Suomen lantakuoriaiset – opas santiaisista lantiaisiin koostuu lantakuoriaisten elämää ja lantakuoriaisharrastusta esittelevistä osioista sekä yksittäisiä lajeja kuvaavasta oppaasta. Oppaaseen sisältyy kuvitettu määrityskaava sekä yksityiskohtaiset tiedot kaikista Suomen 47 lantakuoriaislajista. Lajien levinneisyys Suomessa esitetään kirjaa varten kootuin kartoin.

Tämän sivun lopusta löydät vinkkejä lantakuoriaisten keräilyyn, joita voit kokeilla Suomen suvisissa peltomaisemissa!

Tomas Roslin & Kari Heliövaara
Suomen lantakuoriaiset. Opas santiaisista lantiaisiin
Sidottu, 244 sivua. Toinen painos, Gaudeamus 2009.
Suositushinta 39  €
» Tilaa teos verkkokaupasta

– Verkkosivut

Kirjoittajien ylläpitämällä lantakuoriaissivuilla löydät lisätietoja kirjasta, lantakuoriaistutkimuksesta, verkkoresursseja ja tietoja havainnoista.
» http://www.helsinki.fi/science/metapop/lantakuoriaiset/kirja/index.htm

– Sisällys

English summary

Esipuhe (Ilkka Hanski)

I elämä lannassa
Lantaläjien hallitsijat
Lantakuoriaiset suomalaisessa kansanperinteessä (Lena Huldén)
Lantakuoriaiset numeroina
Lehmänläjässä kuhisee
Miksi ne elävät siinä?
Mikä ravintona ennen lehmänläjää?
Lannasta kilpaillaan
Lantaelämää
Valon ja pimeyden lantakuoriaiset
Rakkautta lantaläjässä, taistelu naaraista
Lanta ympäristössä
Lantakuoriaiset maisemassa
Lantakuoriaiset avainasemassa
Lantaläjä tänään ja huomenna
Katoavat luonnonlaitumet
Miksi ja miten huolehtia lantakuoriaisista?
Mikä kelpaa suomalaiseksi?

II Lantakuoriaiset harrastuksena
Lantakuoriaisten keräily
Kaikki mukana?
Lantakuoriaisten kasvatus
Tiedot talteen
Tadelantiaisen paluu kuolleista

III Suomen lantakuoriaislajit
Tuntomerkit
Lantakuoriaisten kokovaihtelu
Sukupuolten erottaminen
Monimuotoiset lantakuoriaiset
Nimi
Elintavat
Vanhin nimi voittaa
Levinneisyys
Kartat

GEOTRUPIDAE
Geotrupinae
sontiainen Geotrupes stercorarius (Linnaeus, 1758)
metsäsittiäinen Geotrupes stercorosus (Scriba, 1791)
kevätsittiäinen Geotrupes vernalis (Linnaeus, 1758)

SCARABAEIDAE
Aegialiinae
pulskasantiainen Aegialia arenaria (Fabricius, 1787)
hoikkasantiainen Aegialia sabuleti (Panzer, 1797)

APHODIINAE
Aphodiini
laakalantiainen Aphodius erraticus (Linnaeus, 1758)
piilolantiainen Aphodius subterraneus (Linnaeus, 1758)
ukkolantiainen Aphodius fossor (Linnaeus, 1758)
aholantiainen Aphodius haemorrhoidalis (Linnaeus, 1758)
pyörölantiainen Aphodius brevis Erichson, 1848
nummilantiainen Aphodius arenarius (Olivier, 1789)
kaarilantiainen Aphodius rufipes (Linnaeus, 1758)
metsälantiainen Aphodius depressus (Kugelann, 1792)
laidunlantiainen Aphodius luridus (Fabricius, 1775)
pikkulantiainen Aphodius pusillus (Herbst, 1789)
vuonalantiainen Aphodius coenosus (Panzer, 1798)
tadelantiainen Aphodius contaminatus (Herbst, 1783)
hakalantiainen Aphodius conspurcatus (Linnaeus, 1758)
täplälantiainen Aphodius paykulli Bedel, 1908
kirjolantiainen Aphodius distinctus (Müller, 1776)
auhtolantiainen Aphodius punctatosulcatus Sturm, 1805
naudanlantiainen Aphodius sphacelatus (Panzer, 1798)
syyslantiainen Aphodius prodromus (Brahm, 1790)
paahdelantiainen Aphodius serotinus (Panzer, 1799)
silkkilantiainen Aphodius tomentosus (Müller, 1776)
helolantiainen Aphodius merdarius (Fabricius, 1775)
pihalantiainen Aphodius fimetarius (Linnaeus, 1758)
salalantiainen Aphodius pedellus (DeGeer, 1774)
punalantiainen Aphodius foetens (Fabricius, 1787)
kangaslantiainen Aphodius fasciatus (Olivier, 1789)
mustalantiainen Aphodius ater (DeGeer, 1774)
pohjanlantiainen Aphodius borealis Gyllenhal, 1827
hirvenlantiainen Aphodius nemoralis Erichson, 1848
lapinlantiainen Aphodius lapponum Gyllenhal, 1806
poronlantiainen Aphodius piceus Gyllenhal, 1808
hietalantiainen Aphodius sordidus (Fabricius, 1775)
rusolantiainen Aphodius rufus (Moll, 1782)
särkkälantiainen Aphodius ictericus (Laicharting, 1781)
kunttalantiainen Aphodius niger (Panzer, 1797)
mantulantiainen Aphodius plagiatus (Linnaeus, 1767)
vaisulantiainen Aphodius lividus (Olivier, 1789)
lounalantiainen Aphodius granarius (Linnaeus, 1767)
niittymantuainen Heptaulacus villosus (Gyllenhal, 1806)
mustamantuainen Oxyomus sylvestris (Scopoli, 1763)

Psammodiini
juurimantuainen Psammodius sulcicollis (Illiger, 1802)

Scarabaeinae
pikkulaakasittiäinen Onthophagus nuchicornis (Linnaeus, 1758)
isolaakasittiäinen Onthophagus gibbulus (Pallas, 1781)
katkolaakasittiäinen Onthophagus fracticornis (Preyssler, 1790)

Määrityskaavat
Lantakuoriaiskoiraiden sukuelime
Liite 1. Lantakuoriaisten nimistö
Liite 2. Lantakuoriaisten elinympäristöt
Lantakuoriaisia missä vain
Lähteitä
Kiitokset
Tekijät
Hakemisto

– Lantakuoriaisten keräily (kirjan sivut 57-62)

Helpoin tapa keräillä lantakuoriaisia perustuu yksinkertaisiin varusteisiin: lapioon ja ämpäriin. Pieni pala kanaverkkoa helpottaa myös toimitusta. Parhaan
saaliin saa muutaman aurinkoisen kesäpäivän jälkeen, jolloin lantakuoriaiset ovat asuttaneet laitumen uusimmat lantaläjät. Laitumen lehmänläjistä kannattaa
keskittyä muutaman (3–5) päivän ikäisiin läjiin, joissa on rapea kuori mutta mehukas sisältö. Näistä läjistä löytyy sekä kosteimman alkuvaiheen lajeja että
varttuneempia lantaläjiä suosivia lajeja (ks. luku ”Lantaelämää”, s. 30).

Näytteenottoon valmistaudutaan taittamalla kanaverkosta pieni kehikko. Kehikon tehtävänä on estää lehmänläjää kellumasta pinnalla, kun läjä pudotetaan vedellä täytettyyn ämpäriin. Jos osa läjästä jää vedenpinnan yläpuolelle, hyönteisiä on vaikea saada kiinni, ja lantaläjän pinnasta hyönteisten on myös helppo lähteä lentoon. Hyvän kehikon voi valmistaa leikkaamalla kanaverkosta palasen, joka on vähän isompi kuin ämpärin suu. Verkkoa kannattaa käsitellä hanskoilla, sillä reunat ovat teräviä. Verkonpalan kulmat taitetaan ylöspäin ja palaa sovitetaan ämpäriin. Onnistuneen kehikon reunat pysyvät tiiviisti kiinni ämpärin reunoissa. Verkkoa kannattaa välttää taittamasta niin, että kaksi verkkokerrosta jää päällekkäin, sillä lantakuoriaiset tarrautuvat mielellään tällaisiin taitoskohtiin.

Ämpäri ja lapio kädessä lähdetään laitumelle etsimään lehmänläjiä. Laitumella ämpäri täytetään kahdeksi kolmasosaksi vedellä vaikkapa lähimmästä
ojasta. Kun sopiva läjä on löytynyt, se nostetaan lapiolla ämpäriin. Lapiolla kannattaa kouraista maata mukaan muutaman sentin syvyydeltä, jotta läjän alle
piiloutuneet yksilöt pääsevät varmasti mukaan. Liikaa maata ei ämpäriin parane siirtää, sillä kuiva maa-aines nousee pintaan ja vaikeuttaa kuoriaisten keräämistä.

Läjän kelluminen estetään verkkokehikon avulla. Kehikko kannattaa asettaa niin, että se painaa läjän viitisen senttiä vedenpinnan alle. Veden vähitellen tunkeutuessa lantaläjän sisään lantakuoriaiset pelastautuvat käytävistään nousemalla pintaan. Sieltä ne on helppo kerätä talteen pinseteillä. Jos kuoriaisia on
paljon, perinteinen teesiivilä on verrattomaksi avuksi – sillä saa nopeasti kauhaistuksi yksilöt pinnalta ennen kuin ne ehtivät lentoon.

Lantakuoriaisia ja muita hyönteisiä ilmaantuu vedenpinnalle melko pitkän ajan kuluessa, muutamasta sekunnista noin puoleen tuntiin, joten ämpärin
äärellä kannattaa odottaa kärsivällisesti. Kerralla voi käyttää myös useita ämpäreitä, jolloin seuraavan ämpärin voi käynnistää kun yksilöiden tulo ensimmäisestä
alkaa hidastua. Kun vaikuttaa siltä, ettei läjästä löydy enempää hyönteisiä, verkkokehikon voi poistaa hetkeksi. Ämpärin pohjalla makaavaa läjää voi jakaa
kepillä pienemmiksi kappaleiksi ja pakottaa näin lantaan juuttuneet yksilöt pinnalle ja talteen otettaviksi.

Lannasta nousseet yksilöt voi aluksi ravistaa esimerkiksi talouspaperilla tai munakennosta revityllä palalla täytettyyn purkkiin, josta kiinnostavat yksilöt
voi myöhemmin poimia talteen. Purkissa pitää kuitenkin olla helposti ja nopeasti avattava kansi, sillä yksilöitä kertyy toisinaan sekä nopeasti että suuria
määriä. Vaihtoehtoisesti aineiston voi ravistaa suoraan etanoliin (70 %), joka samalla säilöö yksilöt pidempiaikaista säilytystä varten. Ellei puhdasta viinaa ole tarjolla, huoltoasemalta ostettavat etanolipohjaiset polttoaineet ja pesunesteet kelpaavat mainiosti. Ne ovat käytännössä puhdasta alkoholia, mutta joukossa on pieni määrä denaturointiainetta. Nämä seokset haisevat kuitenkin melkoisen pahalle, joten aineiston myöhempi käsittely on tehtävä ulkona (tai vetokaapissa).

Jokaiseen näytepurkkiin kannattaa heti sulloa mukaan pieni lappunen tärkeimpine löytötietoineen. Lyijykynällä kirjoitettu teksti tai tietokoneen lasertulostimella
tulostetut lappuset kestävät hyvin nesteessä, mutta mustekynän tai mustesuihkukirjoittimen jälki liukenee nopeasti.

Jos laitumelta on vaikea löytää vettä, voi useita lehmänläjiä kerätä kerralla ja tuoda ne muovipusseissa lähemmäksi vedenottopistettä. Pussien suut kannattaa sulkea tiiviisti odotusajaksi, muuten kuoriaiset lähtevät omille teilleen. Pussit kannattaa säilyttää varjossa, sillä auringossa niiden sisältö muuttuu nopeasti niin kuumaksi, että lantakuoriaiset heittävät henkensä. Kuolleita lantakuoriaisia on vaikea erotella lannasta. Elävät yksilöt piiloutuvat usein syvälle pussin kulmiin, mutta sieltä ne voi huuhtoa talteen pienellä määrällä vettä.

Lantakuoriaisia keräillessään kannattaa luonnollisesti olla varsin tarkka puhtaudestaan, sillä lanta on suureksi osaksi bakteereja. Huolellisella käsienpesulla välttää kuitenkin tartuntavaaran. Itse emme ole ikinä saaneet lantatöistämme pienintäkään vatsatautia. Samalla kannattaa toki pitää huoli myös karjan terveydestä. Tilojen omistajat ovat syystäkin huolissaan eläintautien leviämisestä, ja kaikki välineet on pestävä ennen laitumelta toiselle siirtymistä. Eikä koskaan pidä mennä laitumelle kysymättä omistajan lupaa!

Kaikki mukana?

Lantakuoriaisretkelle lähdettäessä kannattaa tarkistaa moneen kertaan, että kaikki varusteet tulevat kerralla mukaan. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin huomata keskellä laidunta, että tärkein väline jäi kotiin. Tässä lista tavaroista, jotka kannattaa ottaa mukaan:

– Lapio
– Ämpäri (n. 10 l)
– Verkkokehikko
– Teesiivilä
– Litran pakaste- tai lasipurkki
– Pienet näytepurkit (esim. 1,5 dl lastenruokapurkit)
– Laimennettua etanolia (70%)
– Ehjiä muovipusseja
– Etiketit ja kirjoitusvälineet (lyijykynä)
– Sakset
– Muistiinpanovihko
– Kamera
– Eväät
– Musta jätesäkki (auton puhtauden takaajana)
– Käsiendesinfiointiaine

Dosentti Ilmo Massan toimittama uusi tietokirja Vihreä teoria – Ympäristö yhteiskuntateorioissa (Gaudeamus 2009) julkistettiin Floran päivänä. Kirja on ensimmäinen suomenkielinen yhteiskuntatieteen ympäristöteoreettista ajattelua laajasti tarkasteleva teos. Se esittelee tapoja, joilla ympäristö on erilaisissa teoriaperinteissä käsitteellistetty, ja tarkastelee sitä, miten “ympäristön”, “sosiaalisen”, “poliittisen” ja “taloudellisen” välinen yhtälö on ratkaistu.

“Ekologian tai ympäristön haaste tunnetaan miltei kaikilla yhteiskuntatieteen eri alueilla historiasta antropologiaan. Kaikissa niissä on syntynyt omanlaisiaan ympäristötutkimuksen erikoistumisalueita. Monet tutkijat ovat lisäksi pitäneet ympäristökriisiä paradigmaattisena haasteena. Näitä näkökulmia on esitetty niin laajasti, että on perusteltua puhua yhteiskuntatieteen ekologisen paradigman syntymisestä ja kehityksestä”, sanoo Ilmo Massa.

– Otteita teoksesta

“Ympäristöongelmat ovat yhteiskuntien ongelmia, jolloin yhteiskuntien sisällä (ja yhteiskuntien välillä) on oltava demokraattisten ajatusten mukaista julkista keskustelua niistä. Julkisen keskustelun kautta yhteisöt voivat ratkaista, mitkä ovat heidän kannaltaan sellaisia asioita, joiden säilyminen jälkipolville pitää varmistaa.” (Markku Oksanen)

“Kiehtovin romahdusteoreetikkojen käyttämä esimerkki koskee Pääsiäissaaren yhteiskunnan luhistumista 1600- ja 1700-luvuilla,joka tapahtui osittain juuri ympäristön tuhoutumisen vuoksi. Ehkä 1200-luvulla mahdollisesti Polynesiasta tai Etelä-Amerikasta käsin asutettu Pääsiäissaari oli ennen eurooppalaista vaikutusta (eräs hollantilainen löytöretkeilijä löysi saaren vuonna 1722) täysin riippuvainen vain oman saarensa luonnonvaroista. Saaren asukkaat kuitenkin käyttivät nämä luonnonvarat vähitellen loppuun niin, että yhteiskunta ajautui kriisiin. Heidän purjehdusteknologiansa oli niin primitiivistä, että heillä ei ollut teknologisia mahdollisuuksia päästä pois saareltaan. Lähimmät mantereet sijaitsivat tuhansien kilometrien päässä. Asettamalla Pääsiäissaaren tilalle Maapallo on helppo päätyä apokalyptiseen näkyyn maapallosta, jonka asukkaat kuluttavat globaalit resurssinsa ja biosfäärinsä loppuun, eikä käytännössä kenelläkään ole mahdollisuutta paeta muille planeetoille.” (Ilmo Massa)

“[M]issä määrin alkuperäiskansat, luonnonkansat tai “primitiiviset” yhteisöt ovat nykyisessäkin ympäristökeskustelussa jonkinlainen terra incognita, tuntematon maa, jonka kukin tulkitsija voi värittää omiin tarpeisiinsa parhaiten sopivalla tavalla?” (Kimmo Korteniemi)

“Esimerkiksi vuoden 2004 Aasian tsunamin ja vuoden 2005 hurrikaani Katrinan aiheuttamien tuhojen tarkastelussa katastrofien ekologisia seurauksia voidaan tuskin erottaa niiden sosiaalisesti epätasa-arvoisesta jakautumisesta tai poliittisesta vallankäytöstä katastrofin jälkihoidossa.” (Anja Nygren)

– Teos

Ilmo Massa (toim.)
Vihreä teoria. Ympäristö yhteiskuntateorioissa
Nidottu, 406 sivua. Gaudeamus 2009.
Suositushinta 31  €
» Tilaa teos verkkokaupasta

Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen moderni teoreettinen keskustelu syntyi 1970- ja 1980- luvuilla kehittyneissä länsimaissa. Näistä iduista on versonut vaikutusvaltainen ja yhteiskuntatieteen sisällä räjähdysmäisesti laajeneva keskustelu ympäristökriisin teoreettisista tulkinnoista.

Vihreä teoria on ensimmäinen suomenkielinen yhteiskuntatieteen ympäristöteoreettista keskustelua laajasti tarkasteleva teos: miten ympäristöä on käsitteellistetty erilaisissa teoriaperinteissä ja miten ympäristön, sosiaalisten, poliittisen,  taloudellisen ja kulttuurisen välinen yhtälö on niissä ratkaistu.

– Sisällys

Ilmo Massa: Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen paradigmat ja keskeisimmät suuntaukset

I
Kari Väyrynen: Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen tieteenteoreettisia ongelmia ja rajanylityksiä
Timo Järvikoski: Ympäristösosiologian teoriakamppailuja
Tuuli Hirvilammi & Ilmo Massa: Ympäristösosiaalipolitiikan lähtökohtia
Rauno Sairinen: Ympäristöhallinnan monet teoriat
Anja Nygren: Poliittinen ekologia

II
Kimmo Korteniemi: Paul Shepard ja ekologinen primitivismi
György Kovács: Joseph A. Schumpeter, ympäristöoptimismi ja teknologian sosiologia
Markku Oksanen: Bryan Norton ja ympäristöpragmatismi
Maria Åkerman: Hybridit ja ympäristön politiikka

III
Yrjö Haila: Ekososiaalinen näkökulma
Risto Eräsaari: Missä yhteiskunta muotoutuu?
Arho Toikka: Monimutkaiset sopeutuvat järjestelmät ja ympäristöongelmien synty

Viitteet
Kirjallisuus
Asiahakemisto
Henkilöhakemisto
Kirjoittajat

Metsät tuottavat muutakin kuin puuta
Uusi tietokirja selvittää monipuolisesti metsien taloudellista käyttöä

“Metsät ovat Suomen kansantaloudelle keskeinen luonnonvara, ja ne tuottavat puuraaka-aineen lisäksi monia yhteiskunnan hyvinvointia lisääviä hyödykkeitä ja palveluja”, kirjoittavat Kuuluvainen ja Valsta kirjassaan. “Metsien muut hyödykkeet ja palvelut kuin puu ovat valtaosin markkinattomia julkishyödykkeitä. Metsäpolitiikan tehtävänä onkin varmistaa, että kaikki metsän yhteiskunnalle hyötyä tuottavat käyttömuodot tulevat perustellusti huomioon otetuiksi. Metsäpolitiikan tavoitteet on asetettava niin, että ne ohjaavat metsien käyttöä eri käyttömuotojen – erityisesti yksityishyödykkeiden, raakapuun ja metsien muiden palveluiden tuotannon – välillä koko yhteiskunnan parhaaksi.”

Teos julkistetaan Metsäekonomistiklubin 20-vuotisjuhlaseminaarin “Future Wealth from Forests” yhteydessä tiistaina 28.4.2009 kello 12–12.45 Helsingin yliopiston Metsätalon luentosalissa 1, Unioninkatu 40. Tilaisuudessa Jari Kuuluvainen ja Lauri Valsta kertovat kirjasta. Tervetuloa tilaisuuteen!

– Näyte teoksesta

“Perinteisen metsäteollisuuden suhteellinen merkitys Suomen ja monien muiden maiden kansantalouksille on pienenemässä. Itse metsien merkitys sen sijaan kasvaa edelleen. Tämä johtuu siitä, että metsät tuottavat puun ohella monia palveluita ja hyödykkeitä: ne sitovat hiiltä, suojaavat vesistöjä, pitävät yllä metsäluonnon monimuotoisuutta, tuottavat virkistysarvoja ja tarjoavat elinympäristön myös ihmiselle. Näiden palveluiden merkitys yhteiskunnalle ja koko maapallon elinympäristölle on suuri ja kasvaa edelleen, ja maapallon kasvavan väestön materiaali- ja energiatarpeet lisäävät uusiutuvien luonnonvarojen merkitystä. Metsät ovat keskeinen uusiutuva luonnonvara ja metsäekonomia keskeinen osa luonnonvara- ja ympäristötaloustiedettä nyt ja tulevaisuudessa.”

Yhteistyössä:
Metsäekonomistiklubi (Skogsekonomiska Klubben i Finland, Finnish Forest Economics Forum) on perustettu vuonna 1988. Sen tarkoituksena on edistää metsäekonomista tutkimusta ja sitä koskevaa tieteellistä keskustelua sekä metsäekonomisen tutkimuksen yhteyksiä käytäntöön ja toisiin tieteenaloihin.

– Kirja

Jari Kuuluvainen & Lauri Valsta
Metsäekonomian perusteet
Nidottu, 332 sivua. Gaudeamus 2009.
Suositushinta 36  €
» Tilaa teos verkkokaupasta

Milloin metsä kannattaa päätehakata ja miten tehdä harvennukset, jotta taloudellinen tuotto olisi mahdollisimman suuri? Miten sovittaa yhteen metsien suojelu ja puuntuotanto? Miten laskea metsänomistuksen kannattavuus? Mitkä tekijät vaikuttavat yksityismetsien puuntarjontaan puumarkkinoilla? Vastaukset näihin ja moniin muihin metsien kasvatuksen ja käytön kysymyksiin löytyvät Metsäekonomian perusteet -teoksesta. Se on kattava esitys taloustieteen periaatteiden soveltamisesta metsätaloudessa.

– Sisällys

1 Johdanto
1.1 Metsäekonomian tutkimuskenttä
1.2 Luonnonvarat taloudellisina hyödykkeinä ja tuotantopanoksina
1.3 Taloudellisesti kannattava puuntuotanto ja metsien tuottamat muut hyödyt
1.4 Julkinen valta ja metsävarojen käytön ohjaus
2 Taloudellinen tehokkuus ja markkinat
2.1 Ympäristöpääoma
2.2 Taloudellinen tehokkuus
2.3 Julkishyödykkeet
3 Tulojen ja kustannusten ajallinen vertailu ja investointien edullisuus
3.1 Korko ja aika
3.2 Prolongaus ja diskonttaus
3.3 Nykyarvo
3.4 Investointien vertailu ja investointikriteerit metsätaloudessa
3.5 Laskentakorko
4 Tasaikäisen metsikön optimaalinen kiertoaika
4.1 Tasaikäisten metsiköiden kasvatus
4.2 Tasaikäisen metsikön tilavuuskasvun ja nettotulojen maksimointi
4.3 Yhden kiertoajan malli
4.4 Faustmannin optimikiertoaikamalli
5 Puunkasvatuksen päätöksenteko käytännössä
5.1 Laskelmien hinta- ja kustannusaineistot
5.2 Metsänuudistaminen
5.3 Harvennushakkuut
5.4 Puulajikoostumus
5.5 Päätehakkuu
5.6 Metsänlannoitus
5.7 Metsätien rakentaminen
6 Metsätalouden kannattavuus
6.1 Kannattavuuden käsite
6.2 Absoluuttinen kannattavuus
6.3 Suhteellinen kannattavuus
6.4 Puutase
7 Metsän arvonmääritys
7.1 Käyttötilanteet
7.2 Arvokäsitteet: arvo ja hinta
7.3 Arvonmääritysmenetelmät
8 Raakapuun kysyntä
8.1 Tuotantopanosten kysyntä
8.2 Kustannusten minimointi ja panosten kysyntä
8.3 Hintajoustot
8.4 Tuotantoteknologia ja tuotantopanosten korvautuvuus
8.5 Empiirisiä tuloksia metsäteollisuuden panosten kysynnästä
8.6 Voiton maksimointi, panosten kysyntä ja lopputuotteen tarjonta lyhyellä aikavälillä
8.7 Toteutunut kapasiteetin käyttöaste ja raakapuun kysyntä
9 Raakapuun tarjonta
9.1 Kiertoajan valinta ja pitkän aikavälin puun tarjonta
9.2 Kiertoajan valinta, metsän ympäristöhyödyt ja pääomamarkkinoiden epätäydellisyys
9.3 Kiertoaikamallin yleistyksiä
9.4 Metsänomistajan päätöksenteko ja puun tarjonta
9.5 Empiirisiä tuloksia puun tarjonnasta
10 Puumarkkinat
10.1 Lopputuotteiden kysynnän vaikutus puumarkkinoilla
10.2 Puumarkkinoiden tasapaino ja tarjonnan siirtäjät
10.3 Puumarkkinoiden ja metsänomistajien toimintaympäristön muutoksia
10.4 Puumarkkinoiden toimintanäkymiä
11 Hakkuusuunnite ja hakkuiden ajoittaminen
11.1 Markkinat hakkuiden säätelijänä
11.2 Hakkuiden tasaisuuden vaatimus
11.3 Normaalimetsä
11.4 Hakkuusuunnitevaikutus
11.5 Puuntuotantolaskelmat Suomessa
11.6 Normaalimetsää koskevia tutkimustuloksia
12 Metsien markkinattomat hyödyt
12.1 Markkinattomat hyödyt
12.2 Markkinattomien hyötyjen arvottaminen
12.3 Suojeluhankkeiden hyötyjen ja kustannusten arviointia Suomessa
12.4 Metsät ja ilmastonmuutoksen torjunta
13 Metsätalouden julkinen säätely
13.1 Perustelut julkisen vallan säätelylle markkinataloudessa
13.2 Yhteiskunnallinen hyöty-kustannusanalyysi
13.3 Metsäpolitiikka Suomessa
13.4 Metsäohjelmat
14 Metsäekonomia

Kirjallisuus

Liitteet
Liite 2.1 Kuluttajan hyödynmaksimointitehtävän ratkaisu
Liite 3.1 Päättyvän annuiteetin nykyarvo
Liite 3.2 Jaksoittain toistuvan tulovirran nykyarvo
Liite 4.1 Numeeriset esimerkit
Liite 8.1 Tuotantokustannusten minimointi
Liite 8.2 Yrityksen voiton maksimointi
Liite 8.3 Lopputuotteen tarjonta, numeerinen esimerkki (kuva 8.6)
Liite 9.1 Metsänomistajan hyödynmaksimointitehtävä täydellisillä pääomamarkkinoilla
Liite 9.2 Metsän kahden periodin ikäluokkamalli ja metsänomistajan hyödynmaksimointi

– Arvioita

“Metsäekonomian perusteet edustaa pitkälle mietittyä kokonaisuutta. Vaikuttavaa kokonaisuuden kannalta tässä kirjassa on havaita metsäekonomian oppialan moninaisuus. Kokeneeseenkin tutkijaan tekee vaikutuksen tulla muistutetuksi siitä, miten erilaisia kysymyksiä näinkin erikoistunut oppiala joutuu kohtaamaan.”
– Jussi Uusivuori, Metsätieteen aikakauskirja 4/2009
Lue koko arvio » Metsätieteen aikakauskirja 4/2009

Ilmastonmuutoksesta on tullut muutamassa vuodessa yhteiskunnallisen keskustelun peruskäsite, jolla perustellaan poliittisia ja taloudellisia päätöksiä sekä arvostellaan nykyistä kulutuskulttuuria. Maailman tila 2009 esittelee ilmastonmuutoksen koko laajuudessaan sekä tarkastelee sen vaikutuksia ja keinoja sen hidastamiseksi.

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa ihmisten elinoloihin ja luonnonjärjestelmiin kaikkialla maailmassa. Äärimmäiset sääilmiöt yleistyvät, elinympäristöt tuhoutuvat, veden ja ravinnon riittävyys vaarantuu ja monet taudit – esimerkiksi malaria ja kolera – leviävät nopeammin. Mikäli fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyvän hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä lisääntyy nykyistä vauhtia, maapallon keskilämpötila jatkaa nousuaan ja edessä on suunnattomia tuhoja ja katastrofeja.

Maailman tila 2009:n kirjoittajat uskovat, että ilmasto ehditään vielä pelastaa ja kestävä maailma on mahdollinen. Teoksessa esitellään uusia tutkimustuloksia ja innovaatioita, joilla voidaan parantaa energiatehokkuutta ja hidastaa ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Siinä myös annetaan vihjeitä siitä, miten ilmastonmuutokseen voidaan vaikuttaa kulutustottumuksia ja taloudellista toimintaa muuttamalla. Teoksessa oleva sanasto auttaa ymmärtämään ilmastonmuutoksen mekanismeja ja myös seuraamaan käynnissä olevia päästöneuvotteluja.

Raportin julkaisemista ovat tukeneet FILI — Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus, Dodo ry, Ekokem, Fortum, Kesko ja Stora Enso.

”Ilmastonmuutosta ei voi käsitellä erillisenä ongelmana. Ilmastonmuutoksen perimmäisenä käyttövoimana on maailmantalous. Talouden toimintaperiaatteita on muutettava, jos ilmasto halutaan vielä joskus saattaa tasapainoon ja maailmantalous ihmisten palvelukseen.”
– Maailman tila 2009

”Jos maailma ei toimi ajoissa ja riittävän voimakkaasti, ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat osoittautua todella haitallisiksi ja ihmiskunnan sopeutumiskyky riittämättömäksi. Päästöjen hillitseminen on täysin mahdollista taloudellisesti. (…) Nyt on torjuttava maailmaa uhkaava kriisi ja luovuttava asenteesta, että jatketaan kuten ennenkin.”
– R. K. Pachauri, puheenjohtaja, Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC

–
Lehdistötiedote, julkaisuvapaa pe 6.2.2009 kello 11.00

Ilmastokatastrofin estämiseen tarvitaan globaalia poliittista tahtoa
Kööpenhaminan ilmastokonferenssissa on paljon pelissä

Worldwatch-ympäristöjärjestön vuosiraportti Maailman tila 2009: Lämpenevään maailmaan ilmestyy suomeksi (Gaudeamus 2009). Teemana on ilmastonmuutos.

Maailman tila 2009:n tärkein viesti on seuraava: Jos maailma ei toimi ajoissa ja riittävän voimakkaasti, ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat osoittautua todella haitallisiksi ja ihmiskunnan sopeutumiskyky riittämättömäksi. Päästöjen hillitseminen on täysin mahdollista taloudellisesti ja muutenkin. Nyt on torjuttava maailmaa uhkaava kriisi ja luovuttava asenteesta, jonka mukaan jatketaan kuten ennenkin.

Muutokset ilmastossa vaikuttavat koko planeettaan, mutta ensimmäisenä ja eniten niistä kärsivät maailman köyhät. Kuivilla trooppisilla alueilla asuvien mahdollisuudet saada kylliksi ravintoa heikentyvät entisestään. Aasian valtavilla suistoalueilla elää myös satoja miljoonia ihmisiä, joita merenpinnan nousu ja myrskyjen voimistuminen uhkaavat. Ilmaston lämpenemisen takia monet taudit – esimerkiksi malaria ja kolera – leviävät entistä helpommin.

Aikaisemmin ilmastonmuutos johtui lähes kokonaan noin miljardin teollisuusmaiden asukkaan päästöistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa elää vain 4,6 prosenttia maailman väestöstä, mutta maa tuottaa 20 prosenttia kaikista fossiilisten polttoaineiden aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Nyt pelätään, että kehitysmaiden väenpaljous saa ongelman kärjistymään.

Ilmastonmuutosta vastaan voidaan Maailman tila 2009 -raportin mukaan taistella muun muassa hillitsemällä väestönkasvua, kehittämällä uusia teknologioita ja kerta kaikkiaan siirtymällä ympäristöä vähemmän kuormittavaan elämäntapaan. Ennen kaikkea tarvitaan todellista poliittista tahtoa puuttua etenevään ilmastokatastrofiin.

”Ilmastonmuutosta ei voi käsitellä erillisenä ongelmana”, sanovat Worldwatchin Christopher Flavin ja Robert Engelman. ”Ilmastonmuutoksen perimmäisenä käyttövoimana on maailmantalous. Talouden toimintaperiaatteita on muutettava, jos ilmasto halutaan vielä joskus saattaa tasapainoon ja maailmantalous ihmisten palvelukseen. Kööpenhaminan ilmastokokousta ei ole varaa päästää epäonnistumaan. Ihmiskunnan tulevaisuus on kiinni kokouksen lopputuloksesta.”

Näyte:
”Marraskuussa 2009 noin 200 valtiota kokoontuu Kööpenhaminaan laatimaan uutta ilmastosopimusta. Onnistutaanko siellä luomaan sopimus, jolla ilmastonmuutosta päästään toden teolla torjumaan joka puolella maailmaa? Haasteita riittää. Vievätkö talouskriisi ja Lähi-idän tilanne maailman päättäjien huomion? Miten Yhdysvaltojen uusi presidentti vaikuttaa tilanteeseen? Onnistutaanko neuvotteluissa ylittämään kuilu, joka on ammottanut etelän ja pohjoisen välillä?” (Christopher Flavin & Robert Engelman)

…

Kirjan tiedot:
Worldwatch-instituutti
Maailman tila 2009. Lämpenevään maailmaan
Nidottu, 266 sivua. Gaudeamus 2009
»Tilaa teos verkkokaupasta

…

Lue lisää Worldwatchista ja raportista:
» http://www.worldwatch.org/
» Satu Hassin blogikirjoitus raportin julkistamisestaWashington D.C.:ssä tammikuussa

Raportin vastaanotto mediassa:
» http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Uusi+Maailman+tila+-raportti+Ihmisten+muutettava+toimintaansa/1135243337879
» http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/02/795616
» http://www.nelonen.fi/videot/uutisvideot/default.asp?video=7646&newpage=1&c=1
» http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=142803
» http://ilmastoblogi.wordpress.com/2009/02/08/ratkaisun-avaimet-ilmastokriin-torjumiseksi/
» http://www.ts.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2009-02-07,104:3:592135,1:0:0:0:0:0:
» http://vihrealanka.fi/node/3416
» http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/02/fi_FI/maapallon_tila/

…

Saatavana olevat aiemmat Maailman tila -raportit:
» Maailman tila 2008: Kestävä talous
» Maailman tila 2007: Urbaani tulevaisuutemme
» Maailman tila 2006: Intia ja Kiina
» Maailman tila 2005: Globaali turvallisuus
» Maailman tila 2004: Teemana kulutus