Rani-Henrik Andersson, Riku Hämäläinen & Saara Kekki: Intiaanikulttuurien käsikirja

Intiaanit.aiTomahawk, powwow, squaw, wigwam, toteemipaalu. Näistä sanoista tulevat mieleen Pohjois-Amerikan intiaanit. Mutta mitä nämä sanat oikeasti tarkoittavat?

Intiaanikulttuureiden käsikirja valottaa kiehtovaa aihettaan esittelemällä yli 200 Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin liittyvää termiä.

Teoksessa kerrotaan muun muassa, miten intiaanit parkitsivat nahat mokkasiineihinsa, mikä on intiaanien saunan eli hikoilumajan merkitys, miten yleinen palstoituslaki vaikutti intiaanien elämään ja miten Amerikan intiaaniliike on edistänyt intiaanien asemaa.

Pohjois-Amerikan intiaanikulttuurien peruskäsitteet (ote kirjasta)

Intiaanit ja heidän kulttuurinsa kiinnostavat suomalaisia. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista on julkaistu romaaneja, nuortenkirjoja ja sarjakuvia, ja heistä on kirjoitettu tietokirjoja sekä artikkeleita sanoma- ja aikakauslehtiin. Intiaaneista puhutaan televisiossa ja radiossa, ja internetin keskustelupalstat vilisevät intiaaniaiheita. Akateemisella tasolla Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoja ja heidän kulttuureitaan on Suomessa tutkittu 1700-luvulta lähtien. Elävästä ja laajasta kiinnostuksesta huolimatta intiaaneihin liittyy yhä erheellisiä käsityksiä. Tämä teos pyrkii osaltaan oikaisemaan niitä. Kirjan lähtökohtana on päästä eroon Pohjois-Amerikan intiaanikulttuureihin liittyvän termistön kirjavuudesta ja tarjota käyttöön johdonmukaisia suomenkielisiä termejä. Näin tämä teos sivuaa myös Tieteen kansallisen termipankin laajempaa pyrkimystä kartoittaa eri tieteenalojen suomenkielistä termino logiaa (Laitinen 2011).

Virheellisten ja harhaanjohtavien käsitysten yleisyys johtuu osittain siitä, et ä alan tutkijat eivät ole saaneet luotua yhdenmukaista terminologiaa suomalaiseen intiaanitutkimukseen. Asiasta on kyllä keskusteltu säännöllisesti viimeistään Riku Hämäläisen 1998 KAJO’-lehden pääkirjoituksen ”Amerikan alkuperäiskansoista – sujuvasti suomeksi” jälkeen (Hämäläinen 1998, Smedman 2001, Hankaniemi 2001, Hämäläinen 2001, Andersson 2001, Hämäläinen 2004a, Andersson 2009). Kirjoituksessaan hän totesi, ett ä intiaaneista ja heidän kulttuureistaan julkai taan niin paljon ja aihepiiriin liittyviä tapahtumia kuten näytt lyitä järjestetään sen verran taajaan, että olisi tarpeen löytää yleinen ja yhtenäinen käytäntö sekä alan nimien että eri termien käytölle. Tämän kirjan juuret juontavat tuohon kirjoitukseen.

Tutkijoiden valinnat vaikuttavat oleellisesti siihen, mitkä ilmaukset vakiintuvat suomen kielessä myös yleiseen käyttöön (E. Hämäläinen 2000). Tämän vuoksi tutkijoiden tulisi harkita valinto jaan tarkkaan ja myös perustella ne. Toistaiseksi tilanne on se, että intiaanikulttuureista keskusteltaessa terminologia vaihtelee merkittävästi, mikä hämmentää kaikkia osallisia. Tätä teosta tehdessämme olemme pohtineet, mitä intiaaneihin liittyviä termejä on jo suomennettu ja miten suomennokset toimivat. Pitäydymme aikaisempiin suomennoksiin, jos ne mielestämme toimivat hyvin. Joissain tapauksissa esitämme toimivamman ja suositeltavamman muodon. Olemme ott aneet mukaan myös termejä, joita ei tietääksemme ole vielä suomennettu. Siihen saattaa olla useita syitä: käsite on saattanut tuntua mahdottomalta suomentaa ja se on jätetty kääntämättä, tai suomentaja ei ole tuntenut riittävästi termin kulttuuritaustaa löytääkseen sopivaa suomenkielistä muotoa. Kaikki termit eivät myöskään ole välttämättä vielä tulleet vastaan tekstiä suomennettaessa tai suomenkielistä tekstiä tuotettaessa.

Kaikkia termejä ei tarvitse suomentaa, jos ne toimivat. Tällaisia ovat erityisesti intiaanikieliin perustuvat termit, kuten powwow, jotka ovat saavuttaneet alalla vakiintuneen aseman, tai esimerkiksi ranskankieliset termit, kuten capote, jotka ovat vakiintuneet erikoistermeiksi myös englanninkieliseen kirjallisuuteen. Olemme sisällytt äneet myös näitä sanastoomme kahdesta syystä: vakiinnuttamaan niiden muodon myös suomenkieliseen kirjallisuuteen sekä tarjotaksemme selvityksen niiden kultt uurisesta kontekstista, jotta termin merkitys avautuisi aiempaa selvemmin lukijoille.

Kirjassa on sekä kulttuurisia että poliittisia käsitteitä. Osalle riittää lyhyt selitys, osa kaipaa pidemmän analyysin. Olemme liittäneet lähes kaikkiin termeihin kirjallisuusviitteitä, joista löytyy lisätietoa. Mahdollisuuksien mukaan esitt elemme viitteissä myös aikaisempaa suomenkielistä kirjallisuutta, vaikka niissä käytetyt muodot poikkeaisivat meidän käyttämistämme. Olemme myös tehneet termien yhteyteen ristikkäisviittauksia kirjoittamalla kapiteelilla ne sanat, joille on oma selityksensä. Näin lukija voi helposti löytää lisätietoa muualta kirjasta. Loppuun olemme koonneet hakemiston vieraskielisistä termeistä, jotta lukijan on helppo etsiä termin suomenkielinen muoto ja sen selitys.

Sanastomme ei ole kaikenkattava. Esimerkiksi intiaanien aineelliseen kultt uuriin liitt yvää erityisterminologiaa on valtava määrä, ja jokaisella kultt uurialueella ja jokaisella heimolla on omia käsitt eitään ja esimerkiksi uskonnollisia seremonioitaan. Teoksessamme esitt elemmekin lähinnä yleisimmin tunnetut ja käytössä olevat termit tai käsitt eet, joiden suomenkielisissä käännöksissä on ilmennyt vaihtelua. Lisäksi olemme ott aneet mukaan tiett yjä termejä, jotka eivät liity intiaaneihin itseensä, mutt a joita esiintyy suomenkielisissä intiaaneja käsitt elevissä teksteissä.

Tämän kirjan tavoitteena on yhtenäistää intiaanikultt uurien suomenkielistä termistöä mutt a myös kertoa Pohjois-Amerikan intiaanikultt uureista suomalaiselle lukijakunnalle. Uskomme ja toivomme, ett ä teos sysää alkuun laajemman keskustelun intiaanikulttuurien terminologiasta. Yhden hyvän areenan keskustelulle tarjoaa KAJO’-lehti ja sitä julkaiseva Suomen intiaaniyhdistys, jota kiitämme sen tälle kirjahankkeelle suomasta tuesta.

Helsingissä 18.2.2013
Kirjoittajat

Aamutähden rituaali (Morning Star Ritual)

Pohjois-Amerikan tunnetuin ihmisuhrauksen rituaali. Ihmisuhrausta on esiintynyt myös Pohjois-Amerikassa, vaikka Keski-Amerikan mayojen ja asteekkien uhraamisrituaalit ovat paljon tunnetumpia. Ihmisuhrit ovat kuuluneet Pohjois-Amerikassa joidenkin maanviljelijäkansojen rituaaleihin, ja niiden perimmäisenä tarkoituksena on ollut turvata maailman jatkuvuus ja hedelmällisyys. Pohjois-Amerikan tunnetuin ihmisuhraus on pawnee-intiaanien aamutähden rituaali, jonka on jopa arveltu saaneen vaikutteita asteekkien kulttuurista. Pawnee-intiaanien mytologiassa Aamutähden ja Iltatähden liitosta syntyi tyttö, joka oli ensimmäinen ihminen maailmassa. Aamutähden rituaalia ei järjestetty joka vuosi, vaan 3−5 vuoden välein. Ajankohta määräytyi jonkun henkilön Aamutähdeltä saaman näkykokemuksen tai tietynlaisen taivaalla havaitun ilmiön perusteella. Tämän jälkeen viholliskansan parista kaapattiin nuori nainen, josta pidettiin hyvää huolta ja jota kohdeltiin kunnioittavasti jopa kuukausien ajan. Lopulta neljästä paalusta valmistettiin kehikko, johon nainen sidottiin. Varsinainen uhraamisrituaali tapahtui aamulla, kun aamutähti ilmestyi taivaalle. Valittu mies ampui nuolen naisen sydämeen jousella, jota säilytettiin erityisessä ROHTOKÄÄRÖSSÄ. Tämän jälkeen toinen mies löi naista nuijalla päähän. Surmattu nainen edusti rituaalissa myytin Iltatähteä ja nuolen ampunut mies Aamutähteä. Nuolen lävistäminen tytön sydämeen oli samalla Aamutähden ja Iltatähden symbolinen sukupuoliyhteys.

Pawneet olivat preeriavyöhykkeen maanviljelijöitä, ja tässä rituaalissa on nähtävissä myytin ja riitin suora yhteys. Aamutähden rituaalin harjoittaminen loppui varhain 1800-luvulla. Erityisesti Petalesharro-niminen mies vaikutti merkitt ävästi rituaalista luopumiseen. Jo hänen isänsä vastusti vangitun tytön surmaamista – hän mahdollisesti aavisti, millaista vastustusta käytäntö aiheuttaisi euroamerikkalaisten parissa, joiden kanssa pawnee-heimon kanssakäyminen lisääntyi koko ajan. Kertomuksen mukaan vuonna 1817 juuri ennen nuolen ampumista Petalesharro astui tytön eteen ja vapautti hänet. Oma kansa ei rangaissut Petalesharroa, sillä nuoresta iästään huolimatta Petalesharro oli arvostettu ja ansioitunut soturi, ja lisäksi pawneeden käsityksen mukaan rituaalin vastustaja tulisi kuolemaan. Kun Petalesharro vieraili Washingtonissa vuonna 1821, tarina hänen teostaan oli jo kiirinyt sinne. Hänelle myönnettiin suuri hopeinen mitali, jossa oli teksti To the bravest of the brave – ”urhoista urheimmalle”. Petalesharron teon jälkeen tiedetään nuoria naisia kuitenkin uhratun
vielä muutaman kerran. Viimeinen tunnettu tapaus oli vuonna 1838, kun lakota-nainen surmattiin Aamutähdelle.

Pawneet esitetään yleensä viihdeteollisuudessa intiaanien keskinäisessä kanssakäymisessä pahojen intiaanien roolissa. On mahdollista, et ä heidän huono maineensa juontaa juurensa tähän aamutähden rituaaliin ihmisuhrauksineen.

Kirjallisuus: Linton 1926; Weltfish 1990; Taylor 1994a; van de Logt 2004.

Kirjoittajat

FT, dosentti Rani-Henrik Andersson toimii akatemiatutkijana Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksessa. Hän on erikoistunut Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuureihin ja historiaan ja on tutkinut myös ympäristöhistoriallisia teemoja, kuten Pohjois-Amerikan kansallispuistoja.
FT Riku Hämäläinen työskentelee Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksessa erikoisalanaan Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kultt uuri- ja uskontoperinteet, hän on myös Suomen intiaaniyhdistyksen puheenjohtaja ja julkaisun KA JO’ – Lehti Amerikan alkuperäiskansoista päätoimittaja.
FM Saara Kekki on Pohjois-Amerikan tutkimuksen tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksessa. Hän tutkii toisen maailmansodan aikaista japanilaisamerikkalaisten internointia ja 1940-luvun lopulla alkanutta intiaaneihin kohdistunutta terminaatio- ja relokaatiopolitiikkaa.

Arvioita

Emilia Hämäläinen: Igluja ja tipi-telttoja. Intiaanikulttuurien käsikirja esittelee intiaanisanastoa kiehtovasti. Kajo’, nro. 1/2013. (PDF)

Laita hyvä kiertämään: