Historia

Historia

Rose-Marie Peake & Riikka-Maria Rosenberg: Korsetti ja krusifiksi

Rose-Marie Peake & Riikka-Maria Rosenberg: Korsetti ja krusifiksi

Urbanisoituvassa 1600-luvun Euroopassa pariisilaisnaiset olivat poikkeuksellisen itsenäisessä asemassa. Kurtisaani, aatelisnainen ja hyväntekeväisyystyölle omistautunut nunna kuuluivat kaikki barokin ajan eliittinaisiin, joiden elämäntapaa ja vaikutusvaltaa aikalaisetkin hämmästelivät.

16.9.2019 ×

Historia

Toni Alaranta: Turkin historia

Toni Alaranta: Turkin historia

Euroopan ja Lähi-idän portiksi muodostunutta nykyisen Turkin aluetta ovat hallinneet sivilisaatiot kreikkalaisista ja roomalaisista osmaneihin. Millaisen matkan osmani-imperiumin raunioille 1920-luvulla perustettu maallinen ja länsimaisia vaikutteita ottanut Turkin tasavalta on kulkenut muuttuessaan omaa tietään kulkevaksi toimijaksi islamilaisen maailman ja länsimaiden välissä?

16.9.2019 ×

Historia, Talous | johtaminen, Yhteiskunta | Politiikka

Jaana Laine, Susanna Fellman, Matti Hannikainen & Jari Ojala (toim.): Vaurastumisen vuodet

Jaana Laine, Susanna Fellman, Matti Hannikainen & Jari Ojala (toim.): Vaurastumisen vuodet

Vielä toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli teollistuva maatalousyhteiskunta, mutta puolessa vuosisadassa se nousi takamatkalta maailman vauraimpien maiden joukkoon, jälkiteolliseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Talouspolitiikka siirtyi vuosikymmenten aikana vahvasta sääntelystä kohti liberaalia markkinataloutta.

3.4.2019 ×

Historia, Yhteiskunta | Politiikka

Anna-Kaisa Hiltunen: Euroopan porteilla

Anna-Kaisa Hiltunen: Euroopan porteilla

Vuoden 2015 pakolaiskriisi aiheutti myrskyisän väittelyn Euroopan unionissa. Unioniin saapui kriisin vaikeimpana vuonna alle kaksi prosenttia maailman yli 68 miljoonasta kodistaan paenneesta ihmisestä, mutta suhtautuminen tulijoihin jakoi mielipiteet jyrkästi niin neuvottelupöydissä kuin verkkokeskusteluissakin.

12.3.2019 ×

Filosofia | Uskonto, Historia, Yhteiskunta | Politiikka

Heikki Pesonen, Tuula Sakaranaho & Sini Paukkunen (toim.): Uskonto ja maailmanpolitiikka

Heikki Pesonen, Tuula Sakaranaho & Sini Paukkunen (toim.): Uskonto ja maailmanpolitiikka

Uskonto on yhteiskunnallisesti ja poliittisesti merkittävä tekijä kaikkialla maailmassa: maailmanpolitiikkaa on mahdotonta ymmärtää huomioimatta uskontojen roolia eri maissa. Uskonto pysyttelee suurten tapahtumien keskiössä, vaikka taloudellisen globalisaation, poliittisen liberalismin leviämisen sekä teknologian kehittymisen ennustettiin sysäävän sen pelkäksi yksityisasiaksi.

4.3.2019 ×

Historia

Ilona Pajari, Jussi Jalonen, Riikka Miettinen & Kirsi Kanerva (toim.): Suomalaisen kuoleman historia

Ilona Pajari, Jussi Jalonen, Riikka Miettinen & Kirsi Kanerva (toim.): Suomalaisen kuoleman historia

”Kyyneleeni kyllin vuotaa, lievityst’ ei itku tuota.” Kuolema on erottamaton osa elämää. Läheisen siirtyminen elävistä kuolleisiin on aina ollut mullistus, joka on täytynyt käsitellä tavalla tai toisella. Erilaisilla riiteillä, ruumiin pesemisellä ja pukemisella, surulauluilla ja kuolinilmoitukseen vuodatetuilla kaipauksen sanoilla on saateltu vainaja matkaan. Nykyään lohtua läheisen menetykseen saatetaan etsiä sosiaalisesta […]

1.3.2019 ×

Historia

Andrei Sergejeff: Egyptin historia

Andrei Sergejeff: Egyptin historia

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 2019 Kristitty, egyptinkielinen Bysantin provinssi muuttui 600-luvulta alkaen valtaosin islamilaiseksi arabimaaksi ja lopulta maailman huomion keränneen arabikevään näyttämöksi. Miten Egyptin muodonmuutos tapahtui?

20.2.2019 ×

Historia, Viestintä | media, Yhteiskunta | Politiikka

Petri Launiainen: Värähtelevä maailma

Petri Launiainen: Värähtelevä maailma

Radioaallot ovat olleet osana maailmanhistorian merkittävissä käänteissä aina siitä lähtien, kun ne keksittiin vajaat 150 vuotta sitten. Niiden avulla on voitettu sotia, pelastettu ihmishenkiä sekä kiihdytetty kansanjoukkoja. Kehittyvä viestintäteknologia on muovannut myös arkielämämme perusteita. Nykyään elinympäristömme on langattomien yhteyksien kyllästämä – aivan kuten keksijä Nikola Tesla visioi jo vuonna 1926.

17.1.2019 ×