Graafikkovieras: Jukka Aalto tietää myös tyhjän tilan arvon

Kirjan kansi kertoo, mitä on sisällä, parhaassa tapauksessa myös houkuttaa tarttumaan kirjaan, tarjoaa oivalluksen ja ilahduttaa katsojan silmää. Gaudeamuksen pitkäaikainen luottograafikko Jukka Aalto on sopiva henkilö kertomaan, miten kannet syntyvät.

Kaunokirjallisuudessa jokin kirjan pieni yksityiskohta voi olla tärkeä ja antaa aiheen kanteen. Tietokirjan kannen suunnittelutyön alkuun pääsee useimmiten hyvin tutustumalla kirjan sisällysluetteloon ja johdantolukuun. ”Kirjan nimestä ei ole yleensä hyötyä, koska se useimmiten muuttuu”, Jukka Aalto virnistää. Hän ryhtyy toimeen yleensä vapaasti luonnostellen. ”Vaikka bussissa, lounaalla tai kahvilla otan kansilistan esiin, mietiskelen ja piirtelen postimerkin kokoisia luonnoksia kansi-ideoista.”

Ideat itävät ja kehittyvät usein muutamankin kuukauden. Toisinaan Aalto työstää paria rinnakkaista ideaa, mutta useimmiten hän kuitenkin keskittyy yhteen ajatukseen ja kehittää sitä, kunnes kansi on valmis ja viimeistelty. ”Mieluummin teen yhden version kunnolla.”

Knoppitietoa ja kovaa kiirettä

Aalto tutustuu työnsä puolesta vähintään pintapuolisesti mitä erilaisimpiin aiheisiin sähkön historiasta queer-teoriaan ja Suomen väestörakenteesta keskiajan filosofiaan. Kaikista aiheista jää kanteen sopivaa aihetta etsiessä jotakin mieleen, ja Aalto arveleekin kehittyneensä jonkinlaiseksi knoppitiedon mestariksi.

Kutistuva maailma -kirjan kirjoittanut Ilkka Hanski kertoi koppakuoriaisista kirjassa niin lämpimästi, että ne alkoivat tuntua kirjan päähenkilöiltä”, Aalto kertoo. Kanteen valikoitui uhanalainen korpikolva. ”Mietin, uskallanko lähteä piirtämään hyönteisprofessorin kirjan kanteen koppakuoriaista. Onneksi Ilkka Hanski ei moittinut lopputulosta.”

Kirja-alalla ainainen kiire ja deadline-päivät ovat siinä määrin kuuluja, että WSOY antoi hiljattain 125-vuotisjuhlakirjansakin nimeksi Tavaton kiire!. Tämä määräys oli taittajille ja kuvittajille tuttu jo Juhani Ahon aikaan. Jukka Aalto sanoo lakonisesti, että ilman deadlineja hän ei olisi ikinä tehnyt yhtäkään kantta. ”Paniikki ei tietenkään ole hyväksi, mutta pieni kiire voi auttaakin. Ajatukset eivät lähde harhailemaan, kun on pakko saada jotakin valmiiksi.” Kerran oli kiire saada stoalaisesta hyvän elämän ja viisauden filosofiasta kertovan kirjan kansi valmiiksi. Aalto käveli kameran kanssa Kaivopuistossa ja löysi matonpesupaikan läheltä kauniin kivipaaden. Läheltä räpätty valokuva kivestä ja taivaasta sen yllä jalostui työhuoneessa Stoalaisuus-kirjan kanneksi.

Graafikko antaa työn tilaajalle myös hyödyllisen vinkin: ”Eihän graafikolle kannata sitä oikeaa deadline-päivää kertoa!”

Vaaralliset symbolit

Kannen kuva-aihetta pohtiessa ensimmäisenä mieleen tulevat ajatukset eivät useinkaan ole niitä raikkaimpia. ”Kaikenlaisten symbolien käyttäminen on vähän vaarallista. Symbolit ovat hyviä ja selkeitä, mutta joskus vähän liiankin selkeitä.” Jukka Aalto sanoo toivoneensa, ettei koskaan joutuisi sellaiseen pulaan, että joutuisi käyttämään kannessa kartta- tai lippuaihetta. Sekin päivä kuitenkin tuli, kun Israelin historian kanteen toivottiin kuva-aihetta, joka ei liittyisi kristinuskoon, islamiin, juutalaisuuteen eikä palestiinalaisuuteen.

Shakespeare-aiheisten kirjojen kansissa usein nähty kirjailijamestarin muotokuva tuntui loppuun kalutulta. Anthony Holdenin William Shakespeare -kirjaa varten Jukka Aalto piirsi ja väritti tutun kuvan uudestaan, ja se näyttää uutena versiona tuoreelta. Aallon kansitöissä viehättävät myös pienet, huolitellut yksityiskohdat. Shakespearen takin koristeellinen applikointi reunustaa myös kirjan selkämystä, Hille Koskelan Pelkokierre-kirjan kannen graffitiaihe toistuu myös kirjan nimessä, joka sekin näyttää sabluunan avulla seinään maalatulta. Takakannen pakollisen viivakoodin ja kirjan tekniset tiedot Aalto kerää yleensä omaan somaan laatikkoonsa, etteivät tiedot seikkaile ”missä sattuu”.

Aalto on tarkka myös kannen materiaalista ja muista ratkaisuista. ”Ei Estetiikan klassikoihin voi laittaa ylivetokantta, se on liian koulukirjamainen eikä ollenkaan esteettinen”, Gaudeamuksen toimistolla vieraileva Aalto kuittaa ohimennen kustantajan kaavailun.

Yllättävää yhteistyötä

Jukka Aalto kertoo silmäilevänsä joskus kansiaihetta pohtiessaan kollegoidensa samasta aiheesta tekemiä kansia voidakseen välttää käytetyimpiä ideoita. Muiden luovista keksinnöistä voi toisaalta innostua silloin, kun omat ajatukset kulkevat tahmeasti. ”Työhuoneella on paljon kirjoja”, Aalto sanoo. Niiden lehteileminen voi inspiroida. ”Esimerkiksi taidekirjojen katseleminen voi avata päätä, jos ideat ovat sillä hetkellä vähissä: ai niin, näinkin voi tehdä! En varasta ideoita: kirja menee kiinni, kun alan itse tehdä töitä.”

Marjatta Kallialan Kato mua! -kirjan kansi-idea lähti kirjan keskeisestä ajatuksesta ja myös Aallon omasta huomiosta: aikuiset ja lapset eivät välttämättä kommunikoi keskenään. ”Tuntui mielekkäältä laittaa kanteen se, miten lapset näkevät aikuisen.” Sopiva piirtäjä löytyi läheltä – Aalto pyysi tuolloin esikouluikäistä poikaansa Topias Pajua piirtämään kantta varten päiväkodin tädin. Nuori kuvittaja piirsi mukaan myös puhekuplan ”hei älä!”, joka sopi kirjan ideaan hyvin myös Marjatta Kallialan mielestä. ”Erityisen hauskaa oli, kun kannen kuvittaja ja kirjan tekijä myöhemmin kohtasivat Gaudeamuksen pikkujouluissa”, Aalto kertoo.

Mittasuhteiden taitaja

Graafikon työvälineet ovat ehtineet muuttua kovasti Aallon uran aikana. ”Kun aloitin nämä työt, kannenkin toteutus oli kokonaan kirjapainossa. Siinä vain toivottiin, että laskelmat pitivät jotakuinkin paikkansa. Nyt tuntuu, että oman ajatuksen ja lopputuloksen väli on ikään kuin lyhentynyt.” Teknologian harppaukset tuottavat graafikolle joskus suoranaista runsaudenpulaa. ”Mahdollisuuksia on niin paljon – melkein kaiken mitä keksii voi toteuttaa.”

Aalto teki Taideteollisen korkeakoulun lopputyökseen kirjaintyypin. Typografiaan ja tuiki tavallisen palstatekstin luettavuuteen hän suhtautuu intohimoisesti ja ärsyyntyy lukiessaan ”reikäistä, väärin välistettyä roinaa”. ”Käytän suunnitteluun ja kokeilemiseen aika paljon aikaa. 0,1 pisteen muutos fonttikoossa voi tuntua koomiselta mutta ei välttämättä ole sitä: sopivan kokoisena teksti juoksee ja tavuttuu nätimmin. Typografia on mittasuhteiden suunnittelua. Myös tyhjä tila on oleellista.”

Vyötiäisen matkassa

Jukka Aallon toiminimi on Armadillo Graphics, ja armadillon eli vyötiäisen kuva koristaa toiminimen logoa. Miksi vyötiäinen? ”Aikoinaan TaiKissa kesätöissä kunnostettiin vanha kohopaino. Siellä ei silloin ollut tietokonetta tai tulostinta, joten perinteinen kohopaino irtokirjakkeineen oli ainoa konsti saada jotakin paperille. Kuvittelin silloin, että käyntikortti pitää olla, ja selasin eläinkirjaa löytääkseni sopivan hahmon kortin kuvitukseksi. Vyötiäinen tuntui hauskalta eikä niin tavalliselta hahmolta ja oli karvattomana myös helppo piirtää. Askartelin kuvalaatan ja painoin käyntikortit.” Käyntikorteille ei suuremmin ollut käyttöä, mutta myöhemmin armadillo tuli nimeksi sekä Aallon laatimalle kirjaintyypille että hänen omalle toiminimelleen.

Erityisen tärkeitä töitä Aallolle ovat olleet ne kirjahankkeet, joissa hän on vastannut kannen ohella kirjan sisuksen graafisesta suunnittelusta. Suuria mutta mieluisia ja hyvin onnistuneita töitä ovat olleet esimerkiksi Jyrki Kallion ja Matti Nojosen kiina-käännökset, joissa aluksi hirvitti tieto siitä, että tekstit haluttiin kirjoihin sekä suomeksi että kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä. ”Jyrki ja Matti ovat äärimmäisen pedantteja, ja kirjoihin tulevat materiaalit olivat todella huolellisesti toimitettuja”, omasta työpanoksestaan aina vaatimaton Aalto sanoo. ”Paras palaute tulee kirjan tekijältä. On palkitsevaa, jos tekijä on tyytyväinen lopputulokseen.”

Jukka Aalto sanoo, että niin vaikeaa kirjaa ei olekaan, ettei kannen tekeminen onnistuisi. ”Ei mahdottomia aihepiirejä ole. Kansiaiheeksi riittävä aihe löytyy kyllä. Kirjan syvällisintä antia ei edes saa kanteen: kannen ajatus on pikemminkin pelkistäminen.”

(tiedotus, 2.11.2009)

Laita hyvä kiertämään: