Vesa Heikkinen & Harri Mantila: Kielemme kohtalo

9789524951883Erään kansallisen yleisradioyhtiön toimitusjohtaja suolsi suustaan suolantia näin: ”Kanava lähti. So fucking what!” Tieteentekijöiden toisilleen tokaisemana taas voidaan kuulla: ”Konferenssin cool foor peipperssiä on pidennetty!” Ja jo virkkoi virkahenkilö toiselle sähköpostissa: ”Forwardoin muistion, kunhan selviän tästä deadlinesta.” Vaan kuinka loihe lausumaan nykynuori nettichätissä: ”Boring, boring, mä oon sou fucked up!” Voihan äiti ja kieli! “

 

Onko suomi säpäleinä ja kirjakieli kadoksissa? Suomen kieleen kohdistuu paljon paineita: englanti valtaa alaa, jotkut viis veisaavat yleiskielen normeista, murrebuumi jyrää, puhekieli lomittuu kirjoitettuun kieleen. On blogit ja tsätit, ja toisella laidalla kukkii viranomaiskieli. Suomessa puhutaan jo puoltatoistasataa kieltä, ja kielimaisemamme kirjavoituu monin tavoin.

Kielen avulla olemme osallisia maailmasta. Miten käy niiden, jotka eivät hallitse kirjoitetun suomen käyttöaloja ja -tapoja monipuolisesti? Entä ovatko tieteen saavutukset ja sovelluksetkin tulevaisuudessa vain englantia hyvin hallitsevien ulottuvilla? Pitääkö osata englantia, jotta taloudesta voi ymmärtää jotain? Jakautuuko kansa kielellisesti ja muutenkin?

Kielemme kohtalo kokoaa yksiin kansiin suomen kieltä ja sen asemaa koskevaa ajankohtaista keskustelua ja tutkimustietoa. Se soveltuu kaikkien kielestä kiinnostuneiden luettavaksi. Kirjaa voidaan käyttää myös oppimateriaalina kaikkialla, missä suomea opetetaan.

Teos on kannanotto elävän kielen puolesta. Ei kieli käytössä kulu!

“Teoksen perusajatus, että kielemme kohtalo ei ole jumalan vaan ihmisten käsissä, tarjoaa ihmisille myös mahdollisuuden muokata, kehittää ja soveltaa kieltä siten, ettei kukaan jäisi sen ulkopuolelle. Selkeästi, elävästi ja hauskasti kirjoitettu Kielemme kohtalo toimii tien viitoittajana tässä ja sitä voi käyttää oppimateriaalina kaikkialla, missä suomea opiskellaan ja kehitetään.” Pekka Wahlstedt, Opettaja 33/2011.

Sisällys

LUKIJOILLE
KIITOKSET

1. KIELIHUOLIA JA RAPPIOPUHEITA

* Rupsahda rauhassa, rakas kirjakieli
* Rappiolla on hyvä olla
* Murtuvaa puhetta murtumisesta
* ”Kielenhuoltotoimisto hyväksyi rumia sanoja!”
* Kielenhuollon historiaa ja huhupuheita
* Ulko-olento ongelmilla
* Sukupuolineutraaleja suosituksia
* Kielentutkimus, turhuutta!

2. KIRJAVOITUVA KIELIMAISEMA

* Kielen tila ja tahtotila
* Sataviisikymmentä suomalaista kieltä
* Suomi, sulatusuuni?
* Tekstit muuttivat maahan
* Kaksivooninkista ja -kielistä
* Eri kielet puhuvat eri asioista

3. KIRPPUJA JA KILLEREITÄ

* Stroke Unit ja muita kohtauksia kielten näyttämöllä
* Kaiken maailman englanti
* Globishin kulta-aika
* Sota kielessä ja kielestä
* Napoleonin erehdys?
* Saivarsuomi
* Suomalainen identiteetti: juhannus ja höveliys
* Elämän ja kuoleman kielissä
* Pahaa jälkeä suomen kielelle
* Älähän huoli!

4. SUOLANNIN ALKEITA

* Leksikko, ei ihan suomalaisinta suomea
* Savoksi ja suomeksi: Blue Lake Communications
* Merkityksiä muualta
* Iso käsi rakenteille ja oikeinkirjoitusopille!
* Lainaa vain, tieto, tiedekin?

5. MURTEIDEN MAISTELU

* Ensi on puhe
* Yleiskielisen puheen kaipuu
* Rupattelua ja informointia
* Murteet puhu(tta)vat netissä
* Murretta ja ”murretta”
* Mitä murteella tehdään?
* Ympyrä sulkeutuu: kielen vapautumisen vaiheita
* Kaikkia ei vaihtelu viehätä

6. UUTTA SUOMEA PÄIN

* Puhdistuksia ja vaalintaa
* Suomi säpäleinä
* Yleishölynpölyä
* Vapaa ja velvoitettu kielenkäyttäjä
* Käänteentekeviä koneita?
* Ei vain yhtä yleiskieltä
* Viel’ on suomi voimissaan
* Uudenlaista äijäilyä
* Arkikäytöstä yleiskieleen

LOPPUKOHTAUS
VIITTEET
LÄHTEET
HAKEMISTO

Kirjoittajat

Vesa Heikkinen on tekstintutkija ja tietokirjailija. Hän on suomen kielen dosentti ja työskentelee erikoistutkijana Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa. Hänen tutkimusalojaan ovat virka- ja säädöskieli, lehtikieli ja politiikan kieli, kieleen liittyvät valta- ja ideologiakysymykset sekä ymmärtäminen ja kielitietoisuus. Heikkinen on julkaissut useita kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita sekä runsaasti yleistajuisia kielijuttuja.
Harri Mantila on Oulun yliopiston suomen kielen professori. Hänen tutkimusalojaan ovat sosiolingvistiikka ja murteentutkimus. Hän on myös kiinnostunut kielipolitiikasta, ja vuosina 2000–2009 hän toimi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunnan puheenjohtajana. Hän on julkaissut lukuisia yleistajuisia artikkeleita ja sanomalehtikirjoituksia, jotka käsittelevät suomen kielen tilaa ja tilannetta.

 

Lukijoille

Mikä onkaan kielemme kohtalo, suomen osa? Korjaako kuolo? Miksi ruma kieli sallitaan? Kielemme annetaan rapistua, eikä kukaan tee mitään!

Ja toisaalta: Kuka kirppukieltämme enää tarvitsee, kun englannilla pärjää paremmin? Minkä ihmeen takia meille yhä tuputetaan tämän kyökkikielen normeja? Kielentutkimus ja -huolto ovat rahojen tuhlausta!

Tämäntapaiset julkisetkin pohdinnat ja parahdukset ovat yllättävän yleisiä. Jatkamme nyt ajankohtaisia kielikeskusteluja, selostamme tutkijoiden näkemyksiä ja erittelemme niitä paineita, joita suomeen ja erityisesti sen normitettuun muotoon eli yleiskieleen, usein kirjakieleksikin kutsuttuun, kohdistuu ja kohdistetaan.

Kun puhumme suomen kielen kohtalosta, puhumme samalla suomalaisuuden kohtalosta. Korostamme suomen asemaa, mutta samalla muistamme toki, että suomalaisuutta on rakennettu ja rakennetaan myös muilla kielillä.

Pystymmekö me suomenkieliset kohtaamaan toisemme tässä kielessä ja ymmärtämään toisiamme? Kielen elimellinen yhteys ihmisen tunteisiin, ajatteluun ja identiteettiin sekä esimerkiksi ajatukseen kansallisvaltioista on kiistaton. Yhteisen oman kielen arvo ihmisten välisessä kanssakäymisessä on mittaamaton.

Historia osoittaa, että kielen merkitystä ihmisryhmien, kansojen ja valtioiden rakentamisessa, saati rikkomisessa, ei voi vähätellä. Kun kirjakielemme luotiin, luotiin samalla kansa sekä sille hallinto ja hallinta. Tätä nykyä yhtenäisen kansan idea ei ole muodissa, ja monessa mielessä tämä on mitä mainiointa: maassa ei ole yhtä tapaa, on monia. Muodissa ei taida olla myöskään kirjakieli normeineen ja käytänteineen. Toisaalta sopii kysyä, onko meillä silti käyttöä sellaiselle suomen kielen muodolle, jonka avulla voimme viestiä toisillemme laajalti ja sujuvasti: ymmärtää ja tulla ymmärretyiksi. Meidän tulisi varmaankin pitää tästä yhteisestä omaisuudestamme hyvää huolta. Pitäisi pitää, mutta pidämmekö?

Maailman monenlaisista muutoksista raportoidaan jatkuvasti tutkimuksissa ja katsauksissa. Yhteiskuntamme, kulttuurimme ja kielemme muuttuminen synnyttää erilaisia meidän ja muiden ryhmiä, ja on paikallaan pohtia, miten suomen yleiskieleen vaikuttavat esimerkiksi murteet ja yleisemmin puhekieli, miten englanti ja muut kielet, entäpä maahanmuutto ja suomalaisten lisääntyvä liikkuminen maailmalla. Vaikutusta on varmasti myös mediakentän muutoksella. Samoilu netissä ja someilu eli hengailu sosiaalisen median areenoilla on paljolti kielellistä.

Ennen kaikkea kielemme kohtaloon vaikuttavat kuitenkin kieliasenteemme. Jos vallitseva asenne on piittaamattomuus, mitä tulevaisuudelta onkaan odotettavissa?

*

Tutkimme Kielen kohtalossa monin tavoin murtuvaa ja jo murtunutta kieltä, joka murtumisesta huolimatta tuntuu pysyvän elinvoimaisena. Yksi tavoitteemme on oikoa niitä harhaluuloja, joita suomeen ja yleisemmin kieliin sitkeästi yhdistetään. Tarkoitamme tässä erityisesti kielten kokoon, normeihin, muuttumiseen, moninaisuuteen, käyttökelpoisuuteen ja kuolemaankin liittyviä uskomuksia.

Kuumasta kieliaiheestamme on kyllä keskusteltu monista näkökulmista. Keskusteluissa on painotettu milloin eri kielten asemaa yhteiskunnassa tai sen jollakin osa-alueella, milloin englannin käyttöä tiedemaailmassa ja vaikutusta nuorten kielenkäyttöön, milloin kielenhuollon ylenmääräistä sallivuutta. Kuumista kieliasioista tehdään jatkuvasti tutkimusta. Kielestä kirjoitetaan uutisia, haastatteluja, reportaaseja, blogimerkintöjä ja yleisönosastotekstejä.

Tässä kirjassa tähtäämme kokoavaan yleisesitykseen. Samalla tajuamme tehtävän mahdottomuuden: ei yksi kirja kesää tee, mutta lisänä sattuma sopassa.

Erityisesti olemme seuranneet maan johtavan päivälehden eli Helsingin Sanomien juttuja, mutta muistakin tiedotusvälineistä olemme aineksia keränneet. Olemme käyttäneet hyväksemme myös omia tutkimuksiamme, lehtitekstejämme ja muita puheenvuorojamme. Niin tutkimuskirjallisuuden kuin muutkin käyttämämme lähteet olemme pyrkineet merkitsemään mahdollisimman kattavasti loppuviitteisiin ja lähdeluetteloon.

Etenemme tähän tapaan:

Luvussa 1 tutkiskelemme kielipuheita. Yritämme ymmärtää, mistä oikeastaan kumpuaa huoli suomen kielen rappeutumisesta.

Luvussa 2 katselemme suomalaista kielimaisemaa. Mitä kieliä meillä nykyään onkaan suomen rinnalla, ja miten ne mahdollisesti vaikuttavat käsitykseemme kielestä ja kielistä?

Luvussa 3 yritämme ymmärtää rakasta tappajakieltämme englantia. Samalla ihmettelemme, miten eri kielet määrittävät identiteettiämme.

Luvussa 4 esittelemme suolannin alkeita eli piirrämme kuvaa suomea ja englantia yhdistävän kielenkäytön olemuksesta. Annamme esimerkkejä siitä, miten englanti vaikuttaa suomen sanastoon ja rakenteeseen sekä yleisemmin kielenkäytön ja maailman kokemiseen.

Luvussa 5 pohdimme puhutun ja kirjoitetun kielen suhteita sekä maistelemme murteita. Kuvaamme myös sitä, miksi ja millä tavalla murteesta on tullut julkista kirjoitusta.

Luvussa 6 kokoamme yhteen ajatusten ja keskustelujen langanpäitä ja todistamme uuden suomen jatkuvaa syntyä. Suomihan elää väkevästi!

Loppukohtauksessa ryhdymme ennustajiksi. Yritämme nähdä, mikä on suomen kielen ja yleiskielemme tilanne vuonna 2049.

*

Kielemme kohtalo on tietokirja, joten lienee paikallaan pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mikä on tiedon ja kielen suhde. Tiedonvälityksen, tietoyhteiskunnan ja tietointensiivisen kaltaisten sanojen perusteella näyttää luonnolliselta, että tietoa on kiistatta olemassa ja että sitä voidaan siirrellä kielellisesti. Vaikka tätä pidetään selviönä, kyse on kiistiöstä: tietoa muodostetaan sanoin, ja sanominen on valitsemista. Mahdollisuus valita taas tarkoittaa mahdollisuutta painottaa yhtä näkökulmaa ja jättää painottamatta toista.

Pohdittaessa kielen ja tietämisen suhdetta on paikallaan poiketa hetkeksi tien kielelliseen historiaan. Sitä kautta avautuu näkökulma, joka on merkittävä kaikessa kielen muuttumisessa ja samalla myös mietittäessä uhkakuvia. Sanasta tietää on suora yhteys ikivanhaan tiehen. Tietää lienee muinoin merkinnyt tien tuntemista, mahdollisesti myös sitä, että on seurattu jälkien muodostamaa uraa. Samalla tavalla sanasta käsittää on yhteys muinaiseen käteen. Käsittäminen on ollut konkreettista käsiin saamista tai kiinni ottamista. Ymmärtäminen taas on ollut jonkin ympäri kiertämistä.

Keskeisiä kognitiivisia prosesseja ilmaisevat sanamme juontuvat materiaaliseen todellisuuteen viittaavista sanoista. Jos kieli jotenkin kehittyy, niin ainakin näin. Mutta jatkammeko tästä eteenpäin? Maailmaan, jossa konkreettisen ja abstraktin erolla ei ole merkitystä? Tie, tieto, tietoisuus. Tietyö, tietotyö, tietoisuustyö. Minne jatkamme tästä, kun suomemme johtamisjärjestelmän rajat alkavat tulla vastaan?

Ikiaikaisen ajaa-verbin rikastuminen ajatella-verbiksi ja sen nykyisin tunnetuiksi merkityksiksi on kaukaista historiaa. Ajaminen on todennäköisesti tarkoittanut konkreettista takaa ajamista. Nykyään ajatellaan eli jahdataan mielen voimalla, jos ajatellaan. Useimmiten ajatukset vain virtaavat, ajaudutaan. Myös kieli virtaa, ja kielellisesti muodostettava tieto verkottuu. Vuonna 2009 ilmestynyt kansallinen kyselytutkimus englannin kielestä Suomessa kertoo, että tyypillisin syy suomalaisten englanninkäyttöön oli tiedonhaku. Samana vuonna ilmestyi kielipoliittinen toimintaohjelma Suomen kielen tulevaisuus, jossa muistutetaan, että internetistä on tullut merkittävä osa vapaa-ajan kielimaisemaa ja verkon kieli on ennen muuta englanti.

Kielen ajatellaan usein olevan vain tietämisen välikappale, ikään kuin tieto odottaisi jossain jotakuta pukemaan sen sanoiksi. Mitä virkaa tässä valmiissa maailmassa enää on pienellä suomella, tällä kirppukieleksi mainitulla? Kuka sitä kaipaa? Eikö tieto kartu ja ole käytettävissä kätevimmin, jos kaikilla maailman ihmisillä on yhteinen universaali välikappale hallussaan? Olkoon se sitten vaikka maailman yleisimmäksi kieleksi väitetty huono englanti.

Elämme mielenkiintoisia aikoja, hymähtää professori Tapani Lehtinen uralilaisia kieliä käsittelevän artikkelinsa lopuksi. Hän viittaa suomalaisten monilähtöisyyteen ja uusiin tutkimuksiin suomalaisten geeneistä. Kieli jos mikä on mielenkiintoista ja jos ei geeneissä niin ainakin meemeissä eli kulttuurigeeneissä ja mielessä kiinni. Mitä tapahtuu, jos eksymme kielemme tieltä yhteiskunnassa, joka mielellään mainitaan tiedon tyyssijaksi?

Uskotaan siis yhdessä, että suomella on tulevaisuudessakin virkaa meille suomenkielisille. Jos kadotamme suomenkielisen tietomme, kadotamme samalla muistomme tiestä. Jos meillä ei ole ajamista, kättä ja ympyrää, ei meillä ole ajattelua, käsittämistä eikä ymmärtämistäkään. Kaikki tämä on kielestämme ja sen kohtalosta kiinni. Kielemme kohtalo on käsissämme.

*

Kirjamme on ytimeltään yleiskielinen, ja olemme pyrkineet siihen, että tekstimme on hengeltään rakentavaa ja keskustelevaa. Välillä maalailumme voi olla ruusuista, mutta ovathan siellä ne piikitkin vaanimassa. Kirjoitamme asiaa mutta tähtäämme keveään, asiaan vihkiyttävään mutta viihdyttäväänkin ilmaisuun.

Torjumme suomen kuolemaan ja yleiskielen väistymiseen liittyviä huolia, mutta huolenkieltäjiä emme ole. Haluamme muistuttaa, että niiden, joilla on valta päättää Suomen ja suomen asioista, on kauniiden, kielen merkitystä korostavien juhlapuheiden lisäksi tarpeen tehdä muutakin. Pitää varata rahaa kielen ja kielten tutkimiseen, opettamiseen ja opiskeluun sekä ryhtyä toden teolla toimiin, jotta pääsisimme ymmärrettävään ja avoimeen julkiseen kieleen, eritoten selväkieliseen asiantuntija- ja viranomaisviestintään.

Kansalaisuus ja demokratia ovat kielestä kiinni. Valtiolta ja sen elimiltä voidaan vaatia paljon – mutta vaatikaamme jotain myös itseltämme kielenkäyttäjinä.

Toivomme, että lukijakuntamme on laaja ja kriittinen, valmis keskusteluihin, täsmennyksiin, vastaväitteisiin ja lisänäkökulmien esittämiseen. Tälle keskustelulle on varmasti useita sopivia areenoja, esimerkiksi kieliblogit ja muut netin keskustelufoorumit, lehtien yleisönosastot, työpaikkojen kahvipöydät ja kotisohvat. Jos me suomenkieliset emme pohdi suomen kielen kohtaloa, ei sitä kohta pohdi kai kukaan.

Yksi asia on varma. Niin kauan kuin keskustelemme suomesta suomeksi, suomi ei suistu surman suuhun.

So not. Pitemmittä puheitta. Jeba. Ja sillon lähti.

Helsingissä ja Oulussa kevään korvalla 2011

Vesa Heikkinen ja Harri Mantila


Laita hyvä kiertämään: