Pia Olsson: Kaikki vähä erilaisii

Nuoret viettävät ison osan ajastaan koulussa. Virallisen oppimisen lisäksi kouluissa opitaan elämässä tarvittavia sosiaalisia taitoja, vuorovaikutusta ja erilaisuuden kohtaamista. Etninen monikulttuurisuus, sukupuolikysymykset, harrastukset ja oppimistaidot niin yhdistävät kuin erottavat nuoria arjen kohtaamisissa.

Kaikki vähä erilaisii tarkastelee nuorten keskinäisen vuorovaikutuksen muotoja yläkoulussa päästämällä ääneen nuoret itse. Se kuvaa, kuinka nuoret aktiivisesti rikkovat kulttuurisia, kansallisia ja etnisiä rajoja ja miten he neuvottelevat kokemistaan eroista. Vaikka eroista saatetaan keskustella kiivaastikin, arjen tilanteissa erontekoja opitaan ohittamaan ja ylittämään. Omassa sosiaalisessa ympäristössä opitut käytännöt tekevät mahdolliseksi myös laajemman muutoksen asenteissa, puheessa ja käyttäytymisessä.

Teos sopii oppikirjaksi yliopisto- ja korkeakouluopintoihin sekä kaikille, jotka työskentelevät tai ovat muuten tekemisissä nuorten kanssa. Nuorten keskinäisen kanssakäymisen lainalaisuuksien tunnistaminen auttaa tukemaan positiivisten kohtaamistilanteiden syntymistä.

Sisällys

Pia Olsson.

Kirjoittaja

Pia Olsson, FT, on kansatieteen dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Hänen tutkimuksissaan keskeisiä ovat ihmisten kokemukset ja heidän tapansa muistaa ja kertoa niistä.

 

 

 

 

Laita hyvä kiertämään: