Dave Goulson: Kimalaisen kyydissä

Lentävän kimalaisen siivet värisevät 200 kertaa sekunnissa – moottoripyörän moottorin kierrosnopeudella. Kimalaiskuningattaret hautovat muniaan hieman samaan tapaankuin lintuemot, ja niiden pörröinen turkki todella auttaa niitä pysymään lämpimänä.

Nämä pörriäiset ovat tuttuja biologi Dave Goulsonille, joka ei peittele innostustaan kirjoittaessaanniiden elintavoista, ominaisuuksista ja evoluutiosta. Lukija pääsee myös Uuteen-Seelantiin mystisen maakimalaisen jäljille, rakentamaan mesipistiäisten paratiisia ranskalaiselle maatilalle sekä kouluttamaan Quinn-nimistä spanielia kimalaispesä-ekspertiksi.

Kimalaiset ja muut mesipistiäiset ovat paitsi kiehtovia myös hyödyllisiä, ovathan ne tärkeitä pölyttäviä hyönteisiä. Viime vuosikymmeninä ne ovat kuitenkin joutuneet ahtaalle sopivien elinympäristöjen vähentymisen vuoksi. Goulson rohkaisee kaikkia tekemään pieniä tekoja kimalaisten eteen – vaikka vain kasvattamaan kukkia parvekkeella.

Sisällys

Kirjoittaja

Dave Goulson

Dave Goulson työskentelee biologian professorina Sussexin yliopistossa Englannissa. Hän on kirjoittanut useita yleistajuisia teoksia mesipistiäisistä ja muista hyönteisistä sekä niiden merkityksestä ekosysteemeissä.

 

 

 

 

Laita hyvä kiertämään: