Mahdottoman suuri puu aloittaa uuden lasten tietokirjasarjan

Mahdottoman suuri puuJukka Laajarinteen ja Mari Luoman Mahdottoman suuri puu on lapsille suunnattu tietokirja ja villi seikkailutarina, joka on laadittu yhdessä Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskuksen kanssa.

Kun Kuningatar käskee Kekomielen jäsenet tutkimusmatkalle, seikkailuun lähtee myös Riikkinen, pesän pienimmäinen. Yhdessä mittarimato Oukan kanssa se kohtaa ihmeitä, jotka saavat pään pyörälle ja vähän pelottavatkin.

Jukka Laajarinteen kirjoittama ja Mari Luoman kuvittama Mahdottoman suuri puu nivoo matemaattisen ja filosofisen pohdiskelun äärettömästä osaksi riemastuttavaa seikkailukertomusta. Luovaan ja itsenäiseen ajatteluun kannustavaa teosta on ideoitu yhdessä Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskuksen asiantuntijoiden kanssa. Tiedekasvatuskeskus vastaa tiedekasvatustoiminnasta Helsingin yliopistossa ja pyrkii toiminnallaan tukemaan oppimista ja innostamaan lapsia tieteen pariin.

Teos aloittaa myös Gaudeamuksen ja Tiedekasvatuskeskuksen lasten tiedekirjojen sarjan, jonka tavoitteena on tuoda tutkittua tietoa lasten ulottuville pirteässä, houkuttelevassa ja uteliaisuutta herättävässä muodossa ja tukemaan siten oppimista ja kiinnostusta tieteeseen.

Kirjan tekijä Jukka Laajarinne on vapaa kirjailija, joka on työskennellyt myös matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana. Hänen teoksensa Madonluvut (2003) ja Isä vaihtaa vapaalle (2013) ovat olleet Finlandia Junior -palkintoehdokkaina. Mari Luoma taas työskentelee kuvittajana toiminimellä MariLu Illustration.

Upeasti kuvitettu Mahdottoman suuri puu on suunnattu 6–9-vuotiaille, mutta se tarjoaa ihmeteltävää ja pohdittavaa kaikenikäisille. Teos julkaistaan myös äänikirjana.

Tilaa verkkokaupasta >>

Mahdottoman suuri puu

 

 

 

 

 

 

 

Laita hyvä kiertämään: