Taru Leppänen: Vallatonta musiikkia

Vallatonta musiikkiaLasten arkipäivään kuuluu monenlaista musiikkia. Teos käsittelee lasten musiikki­kulttuureita elämän alusta koulun alkuun saakka. Lapset saavat musiikki­kasvatusta jo ennen kouluikää esimerkiksi päiväkodeissa ja musiikkileikkikouluissa.

Vallatonta musiikkia käsittelee lasten­musiikki­kulttuureihin sisältyviä eettisiä kysymyksiä. Lastenmusiikkikulttuuri on kulttuurien kohtaamisen paikka: lastenlauluissa matkustetaan ympäri maailmaa ja tutustutaan erilaisiin kulttuureihin, ja myös sukupuolella on lastenmusiikissa väliä. Millaiset käsitykset pääsevät lastenmusiikkikulttuurissa esille ja mitkä käsitykset vaiennetaan? Kuka saa päättää lastenmusiikkikulttuurista?

Kirja soveltuu musiikintutkimuksen, musiikkikasvatuksen, lapsuudentutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen oppikirjaksi. Se tarjoaa uusia, kriittisiä näkemyksiä kasvatuksen, erityisesti musiikkikasvatuksen alalla toimiville ammattilaisille

Sisällys

1. Arkipäiväistä lastenmusiikkia
Lastenmusiikkikulttuuria havainnoimassa
Lapsen ja aikuisen suhde
Valtarakenteita haastava lapsitutkimus
Aikuinen tutkija lastenmusiikin kentällä
Lapsikeskeisyydestä lasten ja aikuisten kohtaamisiin
Kirjan rakenne

2. Musiikkia elämän alussa
Musiikkia ennen syntymää
Luonnontieteen näkökulma musiikkiin ja sikiöön
Raskaana oleva nainen ja musiikin kuuntelu
Raskaana olevan naisen ruumiin rajat
Äidin ja sikiön kohtaamisia
Musiikin kuuntelua synnytyksessä
Laulava synnyttäjä

3. Pojat ovat poikia, tytöt tyttöjä
Lastenlaulujen historialliset kerrokset
Sukupuoli ja lastenlaulut
Perinteitä haastamassa
Ammatit lastenlauluissa
Tasa-arvon ihanne ja huoli pojista
Pojat, laulaminen ja musiikkileikkikoulu
Fröbelin palikat ja Ti-Ti Nalle esiintymässä
Lastenmusiikki ja seksuaalisuus
Äidit, isät ja lastenmusiikki

4. Maailma on niin avara
Poikkeusyksilöitä kasvattamassa
Musiikkileikkikoulut
Vanhempien ja lasten muodostamat parit
Affekteja ja tulemisia musiikkileikkikoulussa
Vauvamuskarista ammattimuusikoksi?
Sinfoniaorkesterit yleisöä etsimässä
Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis ja valtionapu
Lapset säveltäjinä

5. Rumpali Rumba-Ali rummuttaa
Intiaanit ja karjapaimenet
Valkoista pimeyttä Afrikassa
Tunteet ja hauskuus toiseuden rakentajina
Huoli suvivirrestä
Monikulttuurisuuden ongelmallisuus
Yhtenäinen Suomi
Suvivirsi rasistisena käytäntönä
Suvivirsi ja yhteisöllisyys

6. Suljen ihanan soittorasian

Lähteet
Kirjoittaja

Kirjoittaja

Taru Leppänen on musiikkitieteen dosentti Turun yliopistossa ja työskentelee naistutkimuksen oppiaineessa. Hän on tutkinut musiikkia feministisen tutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen näkökulmista. Leppäsen erityisaloja ovat lastenmusiikkikulttuurit, musiikki ja media sekä arkipäivän musiikit.

 

Saatteeksi

Istun ylpeänä ja vähän liikuttuneenakin seuraamassa 5-vuotiaan poikani päiväkodin kevätjuhlaa. Ohjelmassa on edetty tanssiesitykseen, jossa tytöt tanssivat monimutkaista koreografiaa opettajan opastamana. Poikien tehtävänä on pysyä paikallaan esiintymistilan laitamilla ja heilutella epämääräisesti käsissään olevia sauvoja. Seuraavaksi lapset esittävät PMMP:n tahdissa musiikkinumeron, jossa tytöt toimivat laulajina ja pojat kitaran soittajina. Liikutukseni katoaa, ylpeys ei: tytöt ja pojat selviävät heille opetetusta sukupuolen esittämisestä niin hyvin kuin se tässä tilanteessa on mahdollista.

Tilaisuuden jälkeen jäin pohtimaan joidenkin muiden vanhempien kanssa esitysten herättämiä kysymyksiä: Miksi tytöiltä vaaditaan monimutkaisista koreografioista
selviytymistä siinä missä pojat selviävät vähemmällä? Entä miksi poikien osallistuminen estetään tekemällä tytöistä tanssiesityksen keskipisteitä? Miksi pojat on helpompi asettaa kitaran varteen kuin tytöt, ja miksi tyttöjen näyttää yhä olevan luontevampaa laulaa kuin soittaa?

Lopuksi ihmettelimme, miksi näin vahvoja sukupuolirooleja täytyy edelleen pitää yllä nykyisessä varhaiskasvatuksessa. Tämän kirjan kirjoittamisen motivaationa ovat olleet edellä kuvatun kaltaiset havainnot. Vaikka sukupuoli ja muut erot vaikuttavat voimakkaasti alle kouluikäisten lasten toiminnan mahdollisuuksiin ja rajoituksiin musiikkikulttuurissa, niitä ei juurikaan ole tutkimuskirjallisuudessa käsitelty. Musiikkikasvatuksen ja muun kasvatuksen opetusohjelmat kertovat, että ammattikasvattajat saavat koulutuksessaan edelleen valitettavan vähän eväitä sukupuolieron ja muiden keskeisesti olemistamme määrittävien erojen kohtaamiseen.

Tutkimustyössäni olen saanut apua monilta ihmisiltä ja tahoilta. Erityisesti haluan kiittää niitä, jotka ovat avanneet minulle ikkunan elämäänsä haastatteluissa ja havainnoinneissa sekä kirjoittamalla musiikkipäiväkirjoja ja antamalla materiaalia käyttööni. Anne Närheä kiitän tehokkaasta avustamisesta. Tutkimustani
ovat taloudellisesti tukeneet Koneen Säätiö ja Suomen Kulttuurirahasto. Haluan lämpimästi kiittää Gaudeamusta, Tuomas Seppää ja Leena Kaakista tämän tutkimuksen saattamisesta kirjan muotoon. Suomen Akatemian projektissa ”Sukupuolten tuottaminen lasten kulttuureissa” olen saanut jakaa ajatuksia ja tutustua erilaisiin lastenkulttuureihin. Tästä kiitos projektin tutkijoille Reeli Karimäelle, Karoliina Ojaselle, Helena Saarikoskelle ja Mia Österlundille. Minulla on ollut ilo työskennellä tätä kirjaa kirjoittaessani Turun yliopiston naistutkimuksen oppiaineessa. Kiitos inspiroivan ja tutkimuksellisesti hedelmällisen ilmapiirin luomisesta kuuluu ennen kaikkea Marianne Liljeströmille. Koko naistutkimuksen väkeä – Kaisa Ilmonen, Anu Laukkanen, MonaMannevuo, Sari Miettinen, Mari Pajala ja Elina Valovirta –
haluan kiittää innostavasta työkumppanuudesta.

Olen kiitollinen kaikille kohtaamilleni kasvattajille, jotka ovat sallineet kriittisen asenteen vallitsevia käytäntöjä kohtaan. Viimeistään keski-iässä minulle on valjennut, millaisen lahjan vanhempani Irmeli ja Raimo Leppänen ovat lapsilleen antaneet kuulumalla tuohon joukkoon. Sisareni Sari Tuloselle ja hänen perheelleen – Peetulle, Veetille ja Petrille – olen kiitollinen lapsuuden ja vanhemmuuden kokemusten jakamisesta. Akateemisessa maailmassa mahdollisuuden perinteestä poikkeavan
musiikkitieteellisen tiedon tuottamiseen tarjosi Pirkko Moisala, joka 1990-luvulla tutustutti joukon musiikkitieteen opiskelijoita meille entuudestaan tuntemattomaan kriittiseen ja feministiseen musiikintutkimukseen.

Kaikkein tärkeimmästä, ilosta jokapäiväisessä elämässä, kiitän Jukka Sarjalaa ja ihanaa poikaamme Eliasta, jolle tämä kirja on omistettu.

Turussa 4.10.2010
Taru Leppänen

Laita hyvä kiertämään: