Jukka Reivinen & Leena Vähäkylä (toim.): Kansan terveys, yksilön hyvinvointi

Mitkä tekijät vaikuttavat kansanterveyteen? Miten yhteiskunnassa voitaisiin estää sosioekonomisten terveyserojen jyrkentyminen? Millaisin valinnoin yksilö voi edistää omaa hyvinvointiaan?

Teos tarjoaa hyödyllistä ja ajantasaista tietoa terveellisestä elämästä ja kansanterveyden kehityskuluista. Suomalaisten tutkijoiden kirjoituksissa painottuu erityisesti sairauksien ehkäisemisen tärkeys: ennaltaehkäisevä työ on sekä inhimillisestä että taloudellisesta näkökulmasta mielekkäämpää kuin ongelmiin puuttuminen vasta niiden ilmetessä. Teoksessa esitellään keinoja esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen, nuorten ylipainon sekä muistisairauksien torjuntaan.

”Terveys on osa laajempaa hyvinvointia, ja kansanterveys on osa hyvinvointivaltiota. Kansanterveydestä puhuttaessa on keskusteltu paljon yksilön vastuusta. Mitkä ovat yksilön velvollisuuksia? Kuinka paljon yhteiskunta voi ja kuinka paljon sen kannattaa ottaa vastuuta yksilön terveydestä? Minkälaista yhteiskuntakäsitystä haluamme vaalia?” – Jukka Reivinen

Jukka Reivinen (FT) on tutkimusohjelman ohjelmapäällikkö erikoisaloinaan terveyden tutkimus, terveyspolitiikka, hyvinvointitutkimus ja tiedepolitiikka.
Leena Vähäkylä
on tutkimusohjelman tiedottaja, ja hän on kirjoittanut kolme mielenterveysaiheista kirjaa.

Sisällys

Johdanto: Terveyttä ja hyvää elämää kaikille  (Jukka Reivinen)

I Terveys, yhteiskunta ja eriarvoisuus

Terveyserot jatkavat kasvuaan (Eero Lahelma, Pekka Martikainen, Olli Pietiläinen & Lasse Tarkiainen)
Aikuisten ongelmat, lasten murheet – lapsuus ja myöhempi hyvinvointi (Reija Paananen, Johan Eriksson, Päivi Santalahti,  Tytti Solantaus, Anja Taanila & Mika Gissler)
Ilmastonmuutos – vuosisatamme suurin terveysuhka (Jouni J. K. Jaakkola)

II Kuinka karkottaa kansantaudit?

Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä  (Anne Jääskeläinen, Ursula Schwab & Jaana Laitinen)
Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy – tutkimuksesta käytäntöön (Jaana Lindström, Katri Hemiö, Katriina Viitasalo, Sampsa Puttonen, Mikko Härmä & Markku Peltonen)
Voiko muistisairauksia ehkäistä? (Miia Kivipelto, Tiia Ngandu, Hilkka Soininen & Tiina Laatikainen)
Liikuntaelinten hyvä kunto on terveyden tukipilari (Eira Viikari-Juntura, Kirsti Husgafvel-Pursiainen, Svetlana Solovieva, Rahman Shiri, Jaro Karppinen, Susanna Lemmelä, Johanna Kausto, Terho Lehtimäki & Olli Raitakari)

III Hyvinvointia ja terveyshyötyjä

Elintapamuutoksen avaimia (Nina Nevanperä & Jaana Laitinen)
Herukoita herkkusuille – ruokavalio ja hyvinvointi  (Iris Erlund)
Terveystiedon lukutaito lisää hyvinvointia (Raimo Niemelä, Stefan Ek & Maija-Leena Huotari)

Kirjallisuutta

Tekijät

Stefan Ek, VTT, post doc -tutkija. Informaatiotutkimus, Oulun yliopisto ja Åbo Akademi.
Johan Eriksson, LKT, dosentti, professori, ylilääkäri. Helsingin yliopisto, hus, thl ja Folkhälsanin tutkimuskeskus.
Iris Erlund, ETM, erikoistutkija. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Mika Gissler, FT, VTM, professori. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Pohjoismainen kansanterveystieteen korkeakoulu ja Turun yliopisto.
Katri Hemiö, ETM, tutkija. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos.
Maija-Leena Huotari, PhD, professori. Informaatiotutkimus, Oulun yliopisto.
Kirsti Husgafvel-Pursiainen, FT, tutkimusprofessori, tiimipäällikkö. Työterveyslaitos.
Mikko Härmä, LT, professori. Työterveyslaitos.
Jouni J. K. Jaakkola, LT, PhD, professori, johtaja. Terveystieteiden laitos ja Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskus, Oulun yliopisto.
Anne Jääskeläinen, TtM, nuorempi tutkija. Lääketieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto.
Jaro Karppinen, LT, professori. Oulun yliopisto ja Työterveyslaitos.
Johanna Kausto, HLL, VTM, tutkija. Työterveyslaitos.
Miia Kivipelto, LT, professori. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos,
Itä-Suomen yliopisto ja Karoliininen instituutti.
Tiina Laatikainen, LT, professori. Itä-Suomen yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Jaana Laitinen, FT, dosentti, tiimipäällikkö. Työterveyslaitos.
Eero Lahelma, VTT, professori. Hjelt-instituutti, Helsingin yliopisto.
Terho Lehtimäki, LT, professori. Tampereen yliopisto ja Fimlab Laboratoriot oy.
Susanna Lemmelä, FT, erikoistutkija. Työterveyslaitos.
Jaana Lindström, FT, dosentti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Pekka Martikainen, PhD, professori. Sosiaalitieteiden laitos (väestötiede), Helsingin yliopisto.
Nina Nevanperä, TtM, tutkija. Työterveyslaitos.
Tiia Ngandu, LT, asiantuntijalääkäri. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Raimo Niemelä, FT, post doc- tutkija. Informaatiotutkimus, Oulun yliopisto.
Reija Paananen, FT, FM, erikoistutkija. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Markku Peltonen, FT, dosentti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Olli Pietiläinen, VTM, projektitutkija. Hjelt-instituutti, Helsingin yliopisto.
Sampsa Puttonen, PsT, dosentti. Työterveyslaitos.
Olli Raitakari, LKT, akatemiaprofessori. Turun yliopisto ja Turun yliopistollinen keskussairaala.
Jukka Reivinen, FT, ohjelmapäällikkö. Suomen Akatemia.
Päivi Santalahti, LT, dosentti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Turun yliopisto.
Ursula Schwab, FT, dosentti. Lääketieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto.
Rahman Shiri, LL, FT, dosentti, vanhempi tutkija. Työterveyslaitos.
Hilkka Soininen, LT, professori, dekaani. Terveystieteiden tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto.
Tytti Solantaus, LKT, dosentti, tutkimusprofessori. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja terveystieteiden laitos, Tampereen yliopisto.
Svetlana Solovieva, FT, dosentti, vanhempi tutkija. Työterveyslaitos.
Anja Taanila, KT, professori. Terveystieteiden laitos, Oulun yliopisto.
Lasse Tarkiainen, VTM, tutkija. Sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto.
Eira Viikari-Juntura, LKT, tutkimusprofessori, teemajohtaja. Työterveyslaitos.
Katriina Viitasalo, LL, työterveyslääkäri. Finnair Terveyspalvelut.
Leena Vähäkylä, YTM, tiedottaja. Suomen Akatemia.

Ote johdannosta:
Terveyttä ja hyvää elämää kaikille
Jukka Reivinen

Kävin lounaslihapiirakalla ja maitokahvilla torilla. Monet muutkin olivat tulleet ruokailemaan ulkoilmakahvilaan: torin perinteikkäät kojut pitävät pintansa vuosi toisensa jälkeen. Tuotteet eivät kuitenkaan tunnu olevan ennallaan. Torilla myytävien tunnetun valmistajan lihapiirakoiden koostumus on parinkymmenen vuoden aikana muuttunut huonompaan suuntaan. Liha ja mausteet ovat vähentyneet ja valkoinen, rasvainen vehnätaikina on lisääntynyt. Olisiko niin, että kilpailun ja kustannustehokkuuden vaatimukset ovat taivuttaneet tämänkin valmistajan muuttamaan lihapiirakkareseptiään yhä enemmän kohti sitä halvinta huttua, mitä kaikki muut valmistajat jo tekevät?

Kilpailu näyttäisi itse asiassa vähentäneen minun valinta­mahdollisuuksiani kuluttajana, vaikka näennäisesti voinkin valita yhä useamman eri nimikkeen välillä. Niin sanotut autuaaksi tekevät vapaat markkinat johtavat lopulta siihen, että vahvimmat voittavat ja kaikki myyvät yhtä ja samaa. Lihapiirakat ja muut vastaavat tuotteet muuttuvat yhä epäterveellisemmiksi. Eihän tässä näin pitänyt käydä, kun tieto ja ymmärrys terveydestä ja terveellisestä ruoasta kuitenkin lisääntyvät koko ajan.

Kaikesta huolimatta lihapiirakka maistui ja nautin lounas­hetkestäni täysin siemauksin. Ainoa kielteinen tilanne oli se, kun lähettyville istahtanutta tupakoitsijaa ympäröivä savupilvi leijui pöytääni saakka. Tupakointi häiritsee minua, sillä en itse polta ja pidän tapaa epämiellyttävän lisäksi äärimmäisen epäterveellisenä – myös rasvaista lihapiirakkaa syödessäni. Vaikka sekä valitsemani ruokalaji että tupakka voivat tehdä hallaa terveydelle, asenteeni tupakanpolttoa kohtaan on huomattavasti negatiivisempi – ehkä siksikin, että tupakka-askin kyljessä jopa varoitetaan tuotteen haitallisuudesta. Koen olevani vähän parempi ihminen kuin nuo tupakoitsijat. Omassa suhtautumisessani havaitsen viitteitä yleisestä trendistä: asenteet jyrkkenevät yhteiskunnassa, myös terveydestä ja hyvinvoinnista puhuttaessa – terveysterrorismi, tuomitseminen ja yhden totuuden tolkuttaminen jyräävät.

En ollut ainoa torikahvilan asiakas, jota terveyskysymykset askarruttivat. Naapuripöydässä viiden vanhemman herrasmiehen seurue keskusteli isosta leikkauksesta, jossa yksi heistä oli hiljattain ollut. Pian keskustelu kääntyi kolesterolilääkkeisiin, hyvään ja pahaan kolesteroliin sekä siihen, ketä oikein pitäisi uskoa, lehtiä vai hoitavaa lääkäriä. Kannattaako lääkkeitä syödä ja minkälainen ruoka on ihmiselle hyvästä? Puhetavan, vaatetuksen, käytöksen ja yleisen olemuksen perusteella arvelin miesten kuuluvan ylempään keskiluokkaan. Tilastollisen todennäköisyyden mukaan heillä on siis keskimääräistä paremmat mahdollisuudet terveeseen vanhuuteen. Entä oma tilastollinen riskiprofiilini? Olen kohtalaisen koulutettu (hyvä!), keski-ikäinen (paha!) mies (paha!) ja harrastan aerobista liikuntaa (hyvä!). Geeneistäni en onneksi tiedä mitään, vaikka perintötekijöistäkin voi päätellä jotain sukulaisia katsomalla.

Torilounas ei suinkaan ollut ainoa vaihtoehtoni. Olisin voinut mennä lounasravintolaan ja koota itselleni monipuolisen ja ravitsevan aterian. Käytin vapaan, demokraattisen yhteiskunnan mahdollistamaa vapauttani valita. Vaikka valintani ei välttämättä ollut rationaalinen puhtaasti terveyskäyttäytymisen mittapuun mukaan, omilla subjektiivisilla kriteereilläni se oli hetkellisesti tyydyttävä. Onko kaikki siis hyvin?

Terveys, yksilö ja yhteiskunta

Terveys on monimutkainen käsite. Onko terveys pelkästään sairauden poissaoloa vai viittaako se hyvinvointiin laajemmin? Onko olemassa objektiivista terveyttä, ja miten se eroaa koetusta terveydestä? Onko tahoa, joka voi mitata yksilön terveyttä objektiivisesti?

Kansanterveydellä ja sen edistämisellä tarkoitetaan myös eri asiaa kuin yksittäisen ihmisen terveyspulmien ratkomisella. Näin siitäkin huolimatta, että nykyajan yksilöllisyyttä korostavassa ilmapiirissä nostetaan toisinaan uskonnon asemaan yksilön (asiakkaan) mielihalut, valinnan­vapaus tai kuvitellut tarpeet terveysmarkkinoilla. Julkisen tai yksityisen terveydenhuolto­järjestelmän tulee sitten ehdoitta vastata näihin tarpeisiin lopullisen maksajan jäädessä pahimmassa tapauksessa epämääräiseksi. Vastakkain ovat laajoihin kansalaisryhmiin kohdistuvat politiikat, interventiot ja lainsäädännöllinen säätely sekä ihanne valistuneesta terveyskuluttajayksilöstä perustanaan atomisoitunut, thatcherilainen ihmiskäsitys, jonka mukaan ”ei ole yhteiskuntaa, on vain yksilöitä”. Ihminen elää silti muiden kanssa ja on riippuvainen muista, puhuttiinpa yhteiskunnasta tai ei.

Monimutkaisia yksilöiden välisiä riippuvuusvaikutuksia kuvaa muun muassa se tilastollisesti havaittava korrelaatio, että nuorten kehittyvää ylipainoa ennustaa heidän vanhempiensa ylipaino. Jyrkinkin yksilöllisyyden puolesta­puhuja myöntää varmasti sen, että yksilön mahdolliset psyykkiset ongelmat liittyvät ainakin osittain hänen vuorovaikutukseensa ympäristön kanssa. Terveyskäsitteen yksinkertaistaminen, mekanisoiminen sekä ihmisen näkeminen kapea-alaisena ja ennakoitavana kuluttajasubjektina on johtanut äärimmillään siihen, että terveyspalvelujärjestelmiä on mallinnettu autotehtaiden tapaan.

Kansanterveyden edistämisellä tarkoitetaan koko väestön terveyden edistämistä. Kansantaudit ovat yleensä monitekijäisiä sairauksia, jotka aiheuttavat suuria kansantaloudellisia kustannuksia. Yleisesti kansantervey­dellä ja yksilön terveydellä katsotaan olevan myös mahdollisista taloudellisista intresseistä riippumaton itseis­arvoinen merkitys. Terveys on osa laajempaa hyvinvointia, ja kansanterveys on osa hyvinvointivaltiota. Kansanter­veydestä puhuttaessa on keskusteltu paljon yksilön vastuusta omasta terveydestään. Mitkä ovat yksilön velvollisuuksia? Kuinka paljon yhteiskunta voi ja kuinka paljon sen kannattaa ottaa vastuuta yksilön terveydestä? Minkälaista yhteiskunta­käsitystä haluam­me vaalia? Onko yhteiskunnan kansanter­veyttä edistävä intressi pelkistettävissä kansan­taloudelliseksi intressiksi?

Suomessa neuvolajärjestelmä sekä laajat terveyttä ja elintapoja koskevat rekisterit ovat mahdollistaneet laadukkaan kansanterveyden tutkimuksen. Korkeatasoisten suomalaisten tutkimusryhmien on ollut helppo saada kumppaneikseen myös ulkomaisia huippututkijoita. Kansalaiset ovat olleet myös varsin tutkimusmyönteisiä, mikä ei ole itsestään selvää kaikkialla. Yksityisyyskysymykset sekä hankaluus saada anonyymejakin terveystietoja tutkimuskäyttöön ovat vaikeuttaneet kansanterveyden tutkimusta monissa muissa maissa. Suomalaiset ovat luottaneet siihen, että tutkimustiedon avulla edistetään myös heidän omaa terveyttään ja hyvinvointiaan. Eri asia on kuitenkin se, kuinka tutkimustieto sittemmin on tai ei ole kääntynyt käytännön politiikoiksi.
Terveydellinen eriarvoisuus on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua. Suomalaisten perusterveydenhuolto on vielä hyvällä tolalla ainakin keskimäärin. Onko kuitenkin vaarana, että eriarvoistumisen myötä terveydestä puhumisesta ja terveyden edistämisestä syntyy parempi­osaisten hegemoniaa lisäävä ”harraste”? Lehdissä mainostetaan lääkärintarkastuksen antamista lahjaksi ystävälle tai välitöntä pääsyä magneettikuvaukseen ilman lääkärin lähetettä. Kertovatko nämä esimerkit medikalisoituneesta kulttuurista, jossa koko ajan pitäisi olla huolestunut terveydestään, vai kielivätkö ne julkisen terveydenhuolto­sektorin toimintakyvyn näännyttämisestä säästöillä? Vai onko kyseessä vain normaali liiketoiminnan edistäminen, joka hyvän markkina­tilanteen ja otollisen ilmapiirin vuoksi sattuu kanavoitumaan terveyspalveluina?

Laita hyvä kiertämään: