Post Tagged with: "ekologia"

Sosiaaliala, Yhteiskunta | Politiikka

Gothóni & Siirto (toim.): Pakolaisuudesta kotiin

Gothóni & Siirto (toim.): Pakolaisuudesta kotiin

Maailman kriisialueiden jatkuva sotatila on pakottanut miljoonat ihmiset pakenemaan kodeistaan kohti turvallisempia oloja. Samaan aikaan vastaanottavia maita piinaavat talousongelmat ja työttömyys sekä lisääntyvien terrori-iskujen pelko.

26.8.2016 ×

Ympäristö | luonto

Ilkka Hanski: Tutkimusmatkoja saarille

Ilkka Hanski: Tutkimusmatkoja saarille

Elämän valtava kirjo on planeettamme hämmästyttävimpiä piirteitä. Eliölajeja on syntynyt ja sammunut vuosimiljoonien saatossa, mutta evoluutiota tapahtuu edelleen, aivan silmiemme edessä. Kun ympäristöolot muuttuvat, lajit voivat joko sopeutua uusiin olosuhteisiin, etsiytyä sopivaan ympäristöön tai kadota.

25.8.2016 ×

Yhteiskunta | Politiikka, Ympäristö | luonto

Worldwatch-instituutti: Maailman tila 2013

Worldwatch-instituutti: Maailman tila 2013

Kestävyyden käsite on kärsinyt inflaation. Maailman tila 2013 palauttaa kestävyyden käsitteen sanahelinästä siihen merkitykseen ja arvoon, joka sille annettiin kaksikymmentä vuotta sitten Brundtlandin komitean työssä:

2.5.2013 ×

Luonnontieteet, Tiede | tutkimusmenetelmät, Ympäristö | luonto

Juha Laakkonen: Ekologinen parasitologia

Juha Laakkonen: Ekologinen parasitologia

Suurin osa maapallon eliöistä on loisia, ja niitä on kaikilla eliöillä viruksista selkärankaisiin. Vaikka loisoppi on nykyisin keskeinen osa ekologista tutkimusta ja opetusta, loisten runsauteen ja leviämiseen vaikuttavista tekijöistä ja niiden vuorovaikutussuhteista ei ole ollut saatavana kattavaa, suomenkielistä yliopistotason oppi- ja tietokirjaa.

6.5.2008 ×

Ympäristö | luonto

Ilkka Hanski: Kutistuva maailma

Ilkka Hanski: Kutistuva maailma

Elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen on tärkein syy lajien uhanalaistumiseen ja luonnon monimuotoisuuden häviämiseen niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Kutistuva maailma kertoo elinympäristöjen häviämisen seurauksista yksilöille, eliökannoille ja lajeille.

11.1.2007 ×

Yhteiskunta | Politiikka, Ympäristö | luonto

Ilmo Massa & Sanna Ahonen (toim.): Arkielämän ympäristöpolitiikka

Ilmo Massa & Sanna Ahonen (toim.): Arkielämän ympäristöpolitiikka

Suomea on pidetty ympäristöpolitiikan mallimaana, ja ympäristöajattelu on muokannut ihmisten arkea jo vuosikymmeniä. Ympäristökysymysten vaikutuksesta jokapäiväiseen elämään ja kulutustottumuksiin tiedetään kuitenkin hämmästyttävän vähän, ja ympäristöpolitiikkaa kehitetään usein ilman tietoa siitä, miten ihmiset arkielämässään kohtaavat ympäristökysymykset.

21.6.2006 ×