Perinteinen media ei ole enää ainoa väylä julkiseen keskusteluun. Sosiaalinen media nostaa esille itseoppineita asiantuntijoita, ja myös tutkijoilta odotetaan aiempaa aktiivisempaa osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun. Esimerkiksi Twitter, Facebook ja blogit ovat muodostuneet keskeisiksi kanaviksi viestiä tutkimustuloksista ja kommentoida ajankohtaisia kysymyksiä. Miten niitä voi oppia hyödyntämään parhaiten?
Moniammatillisissa hoito- ja palveluketjuissa riskien ennakoiminen edellyttää ammattilaisten tiivistä yhteistyötä. Liian usein asiakkaan tilanteesta muodostettava kokonaiskuva on kuitenkin sirpaleinen ja asiakas ongelmineen jää sivurooliin. Hierarkiat, kilpailu ja jännitteet sekä puutteellinen ymmärrys toisen ammattilaisen työnkuvasta ovat saumattoman yhteistyön esteitä.
Rohkeutta kuvastaa helposti rämäpäinen pelottomuus, jonka siivittämänä muutetaan toiselle puolen maailmaa tai lähdetään tutkimaan maapallon tuntemattomia laitoja maineen ja kunnian toivossa. Antiikissa rohkeus asettui oikeudenmukaisuuden, viisauden ja kohtuullisuuden rinnalle yhdeksi neljästä perushyveestä.
Modernissa informaatiotulvassa on hankala suunnistaa. Internetin ansiosta tietoon on helppo päästä käsiksi, mutta sen laadusta ei ole takeita. Mediassa pinnalle nousevat koukuttavat klikkiotsikot, ja valeasiantuntijoita tai perättömiä väitteitä voi olla vaikea erottaa tutkitusta tiedosta.
Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on pohjimmiltaan kysymyksiin vastaamista. Kysymysten avulla hahmotellaan yhteiskunnallisille ilmiöille syitä ja seurauksia. Mikä rooli syy-seuraussuhteiden ymmärtämisellä sitten on arvioitaessa ja täsmennettäessä yhteiskuntatieteellisiä selitysmalleja?
Vuonna 1901 Wilhelm Conrad Röntgen vastaanotti kaikkien aikojen ensimmäisen Nobelin fysiikanpalkinnon löydöstä, jota hän itse piti hyvin vaatimattomana. Maailman kuuluisin palkinto on siitä lähtien rakentanut kuvaa tieteestä ja sen tekijöistä, keksinnöistä ja kehityksestä. Nobelisteja on pidetty luovina neroina ja kansallissankareina, jotka ovat antaneet tieteelle kasvot.
Carl von Linné määritteli vielä vuonna 1757, että eurooppalaiset ovat ”keltaruskeahiuksisia ja sinisilmäisiä”. Tuntemattoman määrittely on historiassa osoittautunut oman elinpiirinsä sokeuttamille tutkijoille vaikeaksi. Esimerkiksi hirviöt, noidat ja puoli-ihmiset ovat kautta aikojen olleet käteviä kategorioita, joihin voi siivota itselle vieraat ja pelottavan tuntuiset olennot. Antropologia esittelee kulttuurien tutkimuksen käytännön työtä, keskeisimmät […]
Historiantutkimuksessa hyödynnetään teoreettista tietämystä aina jollakin tavoin. Tutkimus perustuu jäsentelyihin, valintoihin ja käsitteisiin, mutta tutkimustekstissä tämä ei useinkaan näy. Teoriat ja niiden käyttö tutkimuksen apuvälineinä ovat jääneet vähälle huomiolle myös historian teoreettisissa menetelmäoppaissa.