Kirjailijat lainaavat sanoja, juonenkäänteitä ja identiteettejä. Teksteissä kuuluu aina ääniä aiemmista teksteistä, mutta toisinaan lainaaminen ylittää sopivan ja sallitun rajat. Kuinka paljon taiteellisen vapauden nimissä saa lainata? Miten arvostettu runodebyytti muuttuu absurdiksi hölynpölyksi? Jos kaikki on jo sanottu, voiko kirjailija luoda mitään uutta ja omaa?

Kirjalliset väärennökset sukeltaa kirjallisuushistorian nurjalle puolelle. Se osoittaa, etteivät väärennökset ole kirjallisuushistoriassakaan kummajaisia tai harvinaisia erityistapauksia. Useat tunnetut ja kanonisoidut kirjailijat ovat olleet osallisina väärennös- tai plagiointitapauksissa tai joutuneet puolustautumaan katteettomiksi osoittautuneilta syytöksiltä. Kirjalliset huijaukset ovat monimutkaisia vyyhtejä, eikä aina ole selvää, tekikö kukaan loppujen lopuksi mitään väärää.

Teoksen erikoisissa tapauskertomuksissa tarkastellaan erilaisia väärennösten muotoja, huijauksiin johtaneita syitä ja niiden seurauksia meiltä ja maailmalta. Kirjatehtailut salanimen turvin, tekaistut käsikirjoitukset, sepitetty kansalliseepos ja kuoleman lavastaminen kertovat paitsi kirjallisen maailman valtataisteluista myös kaunokirjallisuuden tekijyyden, aitouden ja kirjallisen arvon määrittelemisen vaikeudesta.

”Dekadentti Oscar Wilde puolestaan tunsi viehtymystä väärentäjiin ja plagioi itse pitkiä pätkiä toisilta kirjoittajilta. Hänen tuotantonsa on myös osoittautunut ehtymättömäksi inspiraation lähteeksi muille väärentäjille.”

”Väärentäminen on paradoksaalinen kirjallisuudenlaji, sillä väärennöksen täytyy epäonnistua, jotta se voitaisiin tunnistaa. Meillä ei ole mitään keinoa tietää, kuinka moni autenttisena pidetty kirjallisuushistoriallinen löytö onkin väärennös tai kuinka moneen teokseen sisältyy piilotettuja katkelmia toisilta kirjailijoilta.”

”Tiukentuvan kontrollin ja edelleen voimakkaan tekijäkeskeisyyden vastapuolena kirjallisessa kulttuurissa näkyy paljon merkkejä paluusta yhteistekijyyden ja tekstien kierrättämisen pariin.”