Jaana Erkkilä-Hill on Taideyliopiston tutkimusvararehtori ja Lapin yliopiston kuvataiteen professori. Erkkilä-Hillin tutkimusalueita ovat taidekasvatus, taiteilijapedagogiikka ja taiteellinen ajattelu. Hän on erityisen kiinnostunut taiteen vaikuttavuudesta yhteiskunnallisena toimijana. Erkkilä-Hill ajattelee taiteen olevan autonominen subjekti, mutta taiteilija sen sijaan voidaan nähdä välineenä taiteen esille saattamisessa. Erkkilä-Hill on myös aktiivinen kuvataiteilija, ja hänen teoksiaan on lukuisissa julkisissa kokoelmissa, muun muassa Suomen valtion, Jenny ja Antti Wihurin rahaston sekä useiden kaupunkien ja museoiden kokoelmissa.
Sanna Halla-aho, KM, on opiskellut käsityönopettajaksi Helsingin yliopistossa ja suorittanut myöhemmin erityisopettajan opinnot. Hän on työskennellyt opettajana ala- ja yläkoulussa yli kaksikymmentä vuotta, joista viimeiset kahdeksan vuotta erityisopettajana. Sannalla on myös paljon kokemusta aikuiskoulutuksesta, hän on tehnyt urahyppäyksen toimittajan työhön ja julkaissut kaksi käsityökirjaa.
Lauri Jäntti, FM, on kaupunkitaiteilija ja kulttuurikentän moniottelija. Häntä kiinnostaa erityisesti kaupunkitiloihin kietoutuvien arkisten totunnaisuuksien luova nyrjäytystoiminta sekä kuolevaisuus ja yllättävät ihmiskohtaamiset. Taustaltaan Jäntti on uskontotieteilijä, mutta hän on työskennellyt lisäksi vuosia opettajana erityisluokalla Helsingissä. Parhaillaan Jäntti tekee Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osastolla väitöskirjaa liittyen yläkoulun maantiedon kokeelliseen opetukseen.
Kreeta Niemi, KT, työskentelee tutkijatohtorina Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella. Hänen kiinnostuksenaan ovat oppimisympäristöt ja koulukulttuurin muutos erityisesti vuorovaikutuksen näkökulmasta.
Sara Routarinne työskentelee äidinkielen opetuksen professorina Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella. Hänen tutkimusalueitaan ovat muun muassa luokkahuoneen vuorovaikutus ja kirjoittaminen. Luokkahuoneen vuorovaikutuksessa hän on ollut kiinnostunut tekniikoista, joilla suuntautua oppimiseen ja käyttää eri kieliä ja ilmaisukeinoja limittäin. Routarinne toimi oman työnsä ohella Koskettava koulu -hankkeessa tutkijana.