Saadaan vähän kamaa sukeltaa 1960–70-lukujen Suomeen ensimmäisen huumeaallon mukana. Huumeilla haettiin jännitystä ja kavereiden hyväksyntää sekä paettiin pahaa oloa. Nuoriso oli vasta keksitty, mutta jo nyt osa siitä putosi yhteiskunnan ulkopuolelle.

Hoitojärjestelmät olivat vielä lapsenkengissään, lainsäädäntö laahasi jäljessä kehityksestä ja yhteiskunta muuttui monin tavoin. Hoitomuotoja kehitettiin hyvien arvausten perusteella, ja huumeongelmaa hoidettiin uusilla menetelmillä, joihin aikakauden ideologiat toivat omat lisämausteensa.

Arkistoaineistoon ja haastatteluihin perustuva teos antaa äänen hoidon pioneereille, joiden oli luotava tehokasta hoitoa lähes tyhjästä. Se kuulee myös käyttäjiä, jotka vaihtelivat jazzia kuuntelevista älyköistä tokkuraisiin nuoriin ja itsekin lääkeriippuvaisiin lääkäreihin.

Saadaan vähän kamaa tarjoaa ainutlaatuista tutkimustietoa ajankohtaiseen keskusteluun huumeista, niiden kriminalisoinnista ja käytön ennaltaehkäisemisestä.