Japanilainen musiikki – haastattelut

Nykysäveltäjä Toshi Ichiyanagi

一柳慧

Lasse Lehtonen ja Toshi Ichiyanagi. Kuva Kyōko Fukushi

 

Toshi Ichiyanagi (s. 1933) on yksi niitä harvoja ihmisiä, joita voi täysin varauksetta kutsua legendaksi. Yhdysvalloissa John Cagen kanssa Fluxus-liikkeessä 1960-luvulla toiminut Ichiyanagi on myös japanilaisen minimalismin pioneeri, joka on vuosikymmenestä toiseen löytänyt taiteelliseen työhönsä aina uuden, kiehtovan tulokulman. Erityisesti Ichiyanagi on suhtautunut läpi uransa intohimoisesti poikkitaiteelliseen yhteistyöhön ja kokeellisiin projekteihin – onhan hän tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Frank Zappan kanssa. Samalla Ichiyanagi on aktiivinen kirjoittaja ja konserttijärjestäjä, ja hänen merkityksestään Japanin kulttuurielämälle kertoo paljon sekin, että pian haastattelumme jälkeen hän sai Japanin valtion kaikkein arvokkaimman kunniamerkin – keisarin myöntämän bunka kunshōn.

Tapasimme Ichiyanagin kanssa nihkeänä syyskuun aamupäivänä erään tokiolaisen tavaratalon kahvilassa. Ympäröivän maailman kiire tuntui sulavan kaukaisuuteen heti, kun Ichiyanagi alkoi kertoa kokemuksistaan ja ajatuksistaan taiteeseen ja maailmaan liittyen. Minuun jätti syvän vaikutuksen Ichiyanagin humaani ja avarakatseinen näkemys säveltämisestä sekä taiteen merkityksestä ihmiskunnan kehitykselle.

Suomalaisten kannalta on valtava ilo ja ylpeydenaihe, että Ichiyanagi toimii Japan Finland Contemporary Music Societyn puheenjohtajana. Tämän ansiosta Ichiyanagi on käynyt useita kertoja Suomessakin, ja myös haastattelussa Suomi ja Suomen suurlähetystön tuki yhdistyksen toiminnalle Tokiossa nousivat esiin lämpimään sävyyn. Ichiyanagi otti haastattelussaan kantaa muun muassa arvostamiinsa piirteisiin, joita hän pitää Suomessa poikkeuksellisina muuhun maailmaan verrattuna. Niiden vuoksi hän omisti viidennen pianokonserttonsa (2012) Suomelle ja myös nimesi sen maamme mukaan.

Tätä kirjoittaessani jo 86 vuotta täyttänyt taiteilija oli tavatessamme aivan yhtä innostunut ja intohimoinen luovaa työtä kohtaan kuin vuosikymmeniä sittenkin. Haastattelussa hän myös ylisti nuoria japanilaissäveltäjiä ja sanoi avoimesti ihailevansa näiden kekseliäisyyttä – ja toivovan, että nämä nuoret säveltäjät voisivat joskus opettaa häntäkin!

Tämä on aivan poikkeuksellinen kommentti Japanin hierarkkisessa ja iän tuomaa kokemusta painottavassa kulttuurissa. Todelliset huiput kuitenkin osaavat olla vaatimattomia ja pysyvät aina kiinnostuneita uudesta. Ehkä juuri tämä selittää sen, miksi Ichiyanagi kuuluu kansainvälisestikin arvostetuimpiin japanilaisiin säveltäjiin.

***

Shakuhachi-mestari Tadashi Tajima

田嶋直士

Lasse Lehtonen ja Shakuhachi-mestari Tadashi Tajima.

 

Tadashi Tajiman (s. 1942) shakuhachi-bambuhuilun soitolla on maaginen kyky vangita kuulijansa. Hänen esityksensä tuntuvat – kerta toisensa jälkeen – kuljettavan kuuntelijan toiseen, kaukaiseen todellisuuteen, jossa ymmärrys ajan kulusta haihtuu osaksi sävelten välistä hiljaisuutta. Jotain Tajiman soiton voimasta kertoo sekin, että Japanin tunnetuimpiin nykysäveltäjiin kuuluva Toshio Hosokawa (s. 1955) oli riittävän inspiroitunut säveltämään arvostetun shakuhachi-konserttonsa Voyage X (2009) vasta Tajiman soittoa kuultuaan! Ja kun tämä kiitelty teos sai kantaesityksensä Leipzigin Tuomaan kirkossa, yleisö lopulta osoitti Tajimalle suosiotaan seisten.

Mikä siis Tajiman soitossa tämän saa aikaan? Tästä kiinnostuneena lähdin haastattelemaan Tajimaa hänen oman koulukuntansa päämajaan Osakaan. Koulukunnan dōjō sijaitsi hiljaisella asuinalueella vanhassa, japanilaistyylisessä puurakennuksessa ja vastasi vielä tässä vaiheessa ennakkokäsitystäni Tajiman toiminnasta. Koska Tajima on päätynyt perustamaan kokonaan oman koulukunnan, kuvittelin hänen kannattavan perinteiselle japanilaiselle musiikille tyypillisesti perinteen seuraamista sellaisenaan.

Vielä mitä: Tajima painotti päinvastoin, että hänen koulukuntansa sisällä saa tehdä ”mitä vain” ja että itse asiassa vanhojen perinteiden seuraamisen sijaan niiden arvo pitäisi pyrkiä ymmärtämään ja paljastamaan uusien asioiden kautta!

Ehkä juuri tässä poikkeuksellisessa näkemyksessä piilee Tajiman esitysten vetovoima. Tajima selitti itse käsittäneensä asian, kun hän oli esittänyt konsertissa Claude Debussyn musiikkia shakuhachilla kitaran säestyksellä. Koska Debussy ei luonnostaan sopinut shakuhachille, Tajima joutui kehittämään sen soittamiseen soveltuvan uuden äänenmuodostustekniikan. Kun hän sitten sovelsikin samaa tekniikkaa shakuhachin perinteisimpään musiikkiin eli Edo-kauden (1603–1868) honkyokuun, tämä paljasti myös uusia piirteitä honkyokusta.

Tämä Tajiman näkemys sai minut käsittämään, miksi vuosisatoja vanhat japanilaiset perinteet jatkavat kehittymistään nykypäivänäkin – nyt yhdessä länsimaalaisen vaikutteen kanssa. Siitä Tajiman toiminta on elävä esimerkki ja tärkeä muistutus.

***

Popsovittaja Mitsuo Hagita

萩田光雄

Mitsuo Hagita ja Lasse Lehtonen. Kuva Tamiya Terashima

 

Ei ole liioiteltua väittää, että Japanin viihdemusiikki eli 1970–1980-luvuilla kultakauttaan. Aikakauden laulujen sanoitukset ovat poikkeuksellisen kekseliäitä, melodiat rikkaita ja sovitukset mestarillisia. Kun minä vasta tutustuin tähän musiikilliseen maailmaan, huomasin, että suosikkilaulujeni taustatekijöissä toistuivat usein samat nimet. Säveltäjinä vaihtelivat usein esimerkiksi Kyōhei Tsutsumi, Yumi Matsutōya ja Takao Kisugi, sanoittajina taas Takashi Matsumoto, Yū Aku, Etsuko Kisugi ja jälleen Yumi Matsutōya.

Ja usein sovittajana – joskus säveltäjänäkin – toistui yksi ja sama nimi: Mitsuo Hagita (s. 1946).

Yli 4000 laulua(!) sovittanut Hagita on Japanin populaarimusiikkimaailman sisällä lähes myyttiseen asemaan nostettu tekijä, jonka sovittamiin lauluihin kymmenet miljoonat japanilaiset ovat rakastuneet. Sen sijaan suurelle yleisölle musiikin sovittaja jää helposti laulajan, säveltäjän ja sanoittajan varjoon: musiikin ystävätkään eivät välttämättä edes tiedä, kuinka tärkeä sovittajan työpanos on valmiissa laulussa. Hagita itse kertoi kuvailevansa sovittajan työtä näin: ”Karaokessa laulamasi melodia on säveltäjän luoma. Kaikki muu, mikä soi, on sovittajan työtä.” Toisin sanoen sovittaja on se, joka esimerkiksi rakentaa kappaleen musiikillisen tyylin ja päättää sen soittimista. Hän on siis merkittävällä tavalla vastuussa laulun soundista, siitä miltä se kuulostaa.

Hagitan kaltaisen legendan kohtaaminen tietysti jännitti minua paljon. Aivan turhaan: tavatessamme JASRACin eli ”Japanin Teoston” tiloissa Tokion Shibuyassa Hagita paljastui heti hyvin vilpittömäksi ihmiseksi. Toisaalta, mitäpä muuta voisi odottaa tekijältä, joka toteaa sovittajien olevan pohjimmiltaan vain ”musiikkifriikkejä” eli heitä, jotka kaikkein eniten rakastavat musiikkia, ääntä ja soittimia.

Ilmeisestä sukupolvierosta huolimatta vaikuttikin, että olimme heti samalla aaltopituudella. Tämä tuntui hämmästyttävältä huomioiden, mitä kaikkea Hagita on urallaan saanut aikaan. Japanin viihdemusiikin ykkössovittajana Hagita on ollut mukana lukuisissa hittilaulujen äänityksissä ja työskennellyt läheisesti Japanin kaikkein tunnetuimpien laulajien kanssa. Hänen kynästään ovat syntyneet esimeriksi useiden Yōsuke Inouen, Hiromi Ōtan, Momoe Yamaguchin ja Akina Nakamorin klassikkolaulujen soundit.

Ehkä juuri siksi minuun teki vaikutuksen myös Hagitan vaatimattomuus. Hän esimerkiksi sanoi heti haastattelun aluksi, että jos ajattelen pitäväni hänen sovituksistaan, todellisuudessa pidän sovituksen soittaneiden studiomuusikoiden työstä. Lopulta Hagita liikuttui kyyneliin saakka kiitollisuudestaan muusikoita kohtaan. Tämä johti vuolaana virtaavaan keskusteluun ihmisyydestä ja ihmisten arvosta esimerkiksi musiikin tekemisessä.

Haastattelun jälkeen koin ymmärtäneeni paljon uutta paitsi sovittajan työstä myös ihmiselämästä.

**

Elokuva- ja anime-säveltäjä Tamiya Terashima

寺嶋民哉

Lasse Lehtonen ja Tamiya Terashima. Kuva Kanae Nozawa

 

Vaikutuin Tamiya Terashiman musiikista ensimmäistä kertaa ollessani 15-vuotias. Tuolloin satuin törmäämään hänen sovituksiinsa Falcom-yhtiön peleihin ja mietin, miten kukaan on voinut luoda jotain näin kaunista. Myöhemmin mielikuva vain vahvistui kuultuani Terashiman kansainvälisesti tunnetuimman sävellystyön, Studio Ghibli -elokuvan Maameren tarinat (2006) musiikin.

Tässä mielessä tuntui käsittämättömältä, että yhtäkkiä olinkin vierailemassa hänen kotonaan Karuizawassa, käymässä hänen kanssaan yhdessä oluella ja kuuntelemassa, kuinka hän heittää alatyylisiä herjoja ruokaillessamme. Toisaalta juuri tämä kaikki teki kohtaamisesta hyvin inhimillisen. Tämä välittyy myös Terashiman haastattelussa, jossa on paljon pilkettä silmäkulmassa ja tervettä kumartelemattomuutta esimerkiksi arvostettuja sävellyspalkintoja kohtaan – joita myös Terashimalle on kerääntynyt.

Japanissa Terashima on tunnettu ja rakastettu säveltäjä, jonka musiikkia kymmenet miljoonat japanilaiset ovat kuulleet esimerkiksi maan suosituimmissa draamasarjoissa. Haastattelussamme erityisen kiinnostavaa olivat Terashiman näkemykset japanilaisen elokuvasäveltämisen erityispiirteistä ja kiemuroista: en varmasti tule itse enää koskaan kuuntelemaan elokuvien taustalla soivaa musiikkia samoin kuin aiemmin.

Paljastui Terashiman haastattelussa tosin kaikkea muutakin kiinnostavaa. Hän on esimerkiksi säveltänyt Kalevala-aiheisen alkusoiton nuoriso-orkesterille (Terashima mainitsi säälivänsä suoraan vanhaksi mieheksi syntynyttä Väinämöistä), ja tällä hetkellä hän säveltää Garasu no kamen (Glass Mask) -mangaan perustuvaa oopperaa, joka saa ensi-iltansa vuoden 2020 alussa. Samanaikaisesti Terashima on jatkuvasti säveltänyt myös elokuva-, tv-, anime-, pop- ja pelimusiikkia.

Minun oli pakko ihmetellä ääneen, miten tällainen tyylien monipuolisuus on edes mahdollista. Tähänkin Terashimalla oli hyvin omintakeinen vastaus: monipuolisuus juontuu pohjimmiltaan vain häikäilemättömyydestä.

***

Laulaja-lauluntekijä Takako Okamura

岡村孝子

Lasse Lehtonen ja Takako Okamura. Kuva Hisanari Nunome

 

Olen nähnyt laulaja-lauluntekijä Takako Okamuran (s. 1962) esiintymässä kymmentuhatpäisille yleisöille. Häneen jossain vaiheessa yhdistetty termi tōshindai eli ”ihmisenkokoinen” on mielestäni aina kuvannut hänen musiikkiaan ja esiintymistään täydellisesti: olen aina pitänyt hänen laulujensa luonnollisuudesta ja rehellisyydestä.

Kun tämä supertähti yhtäkkiä istui kanssani samassa, tokiolaisen tuotantoyhtiön pienessä neuvotteluhuoneessa, kaikkein ilahduttavinta oli huomata, ettei mielikuva muuttunut yhtään mihinkään. Okamura oli juuri sellainen kuin kuvittelinkin hänen olevan.

Okamuran ura menestyneenä laulaja-lauluntekijänä vetää kyllä hiljaiseksi. Hän singahti heti uransa aluksi myyntilistojen kärkeen Aming-duossa säveltämällään ja sanoittamallaan laululla ”Matsu wa” (Odotan sinua, 1982), joka on J-pop-harrastajille tuttu myös lukuisten 2000-luvun cover-versioidensa ansiosta. Tämän jälkeen hän on toiminut yli 30 vuotta laulaja-lauluntekijänä, jonka uraa eivät katkaisseet esimerkiksi lapsen saaminen tai televisioesiintymisistä kieltäytyminen – vaikka kumpikin voi Japanissa (ehkä muissakin maissa) toimivalle naisartistille merkitä helposti uran kuihtumista.

Okamuran kohdalla sukupuolta onkin usein korostettu – myös hänen naisnäkökulmaa painottavista lauluistaan johtuen – ja se tuli toki yhtenä seikkana esille haastattelussakin. Ennen kaikkea Okamuraa haastatellessa vaikutuksen teki hänen monipuolinen näkemyksensä musiikin tekemisestä, yleisölle esiintymisestä ja musiikin muutoksista. Huomattavasta arvostuksesta kertoo sekin, että juuri Okamuralta tilattiin teemalaulu vuoden 2019 Shokujusai-tapahtumaan, jossa Japanin keisari – vuonna 2019 ensimmäistä kertaa uusi keisari Naruhito (s. 1960) istuttaa henkilökohtaisesti puun tapahtumapaikalla.

Yksi asia minua ilahdutti erityisesti Okamuran haastattelussa: se, mitä hän totesi aivan viimeiseksi.

Olemme täysin eri maasta ja eri sukupolvea. Silti meillä on jotain yhteistä. Tämä sai minut taas ajattelemaan, kuinka upea asia musiikki onkaan.”

Tähän on helppo yhtyä.

***

Pelimusiikkisäveltäjät Yasunori Nishiki ja Rina Yūgi

西木康智・優宜理奈

Rina Yugi, Yasunori Nishiki ja Lasse Lehtonen.

 

Aloitetaan paljastuksella: sain idean kirjaan lisättävästä haastatteluosuudesta kuunneltuani Yasunori Nishikin (s. 1985) Octopath Travelerin (Square Enix, 2018) soundtrackia ja mietittyäni, että olisipa hienoa päästä haastattelemaan tätä nuoren polven lahjakasta pelisäveltäjää. Ilman Nishikin musiikkia tätä kirjan ehkäpä tärkeintä osuutta ei siis olisi lainkaan olemassa.

Jo tämä riittää osoittamaan, millaista vetovoimaa Nishikin musiikissa on. Erityisesti Octopath Travelerin soundtrack toisaalta sisältää paljon siitä, mikä pelaajia viehätti ja viehättää esimerkiksi 1990-luvun alun Final Fantasyissa – mutta samalla siinä on valtavan paljon omaa. Pelaajat näyttävät olevan kanssani samaa mieltä: Octopath Travelerin musiikki on kerännyt kiitosta ja ylistystä arviosta toiseen.

Kun sain vielä samalla mahdollisuuden haastatella samalla toista nuorta mutta kokenutta pelisäveltäjää, Rina Yūgia (s. 1983), Tokion Ginzassa toteutetusta haastattelusta muodostui kiehtova keskustelu. Säveltäjät pohtivat kahdesta eri näkökulmasta – yhtiön työntekijänä ja freelancerina – sitä, mitä ja millaista pelisäveltäminen Japanissa oikeastaan on, mitkä ovat pelimusiikin erityispiirteitä esimerkiksi musiikin syöttämisessä pelitilanteeseen, ja pääseekö säveltäjä pelaamaan peliä ennen musiikin kirjoittamista.

Haastattelun myötä myös selvisi paljon uutta pelisäveltäjien arjesta. Olen esimerkiksi itse ostanut pelimusiikkilevyjä usein vain tukeakseni säveltäjiä, joten oli shokki kuulla, etteivät pelisäveltäjät yleensä saa sopimuskäytännöistä johtuen levymyynnistä rojaltikorvauksia – eivät edes sovituslevyistä. Samalla Nishikin ja Yūgi paljastivat, että vaikka länsimaissa japanilaisen pelimusiikin konsertit vetävät täyteen valtavia konserttisaleja, Japanissa tästä ei olla lainkaan tietoisia – pikemminkin pelisävellystä pidetään yhä edelleen toisen luokan työnä.

Nishikin ja Yūgin korostama halu kirjoittaa leimallisen japanilaistyylistä pelimusiikkia tekee heidän tuotannostaan hyvin kiehtovaa ja vetovoimasta. Kirjan muihin haastateltuihin verrattuna nämä kaksi säveltäjää ovat vielä nuoria, mutta heidän nimensä kannattaa painaa mieleen: heiltä voidaan odottaa tulevaisuudessa vielä paljon.

Laita hyvä kiertämään: