Kirjat

Tapio Raunio & Juho Saari (toim.)

Moninaisuudessaan yhtenäinen?

Euroopan unionin suunta

Moninaisuudessaan yhtenäinen?

Kustantajan hinta

Tapio Raunio & Juho Saari (toim.)

Moninaisuudessaan yhtenäinen?

Euroopan unionin suunta

Teos on saatavilla ilmaiseksi Eurooppatiedotuksen sivuilta.

Kirjan tiedot

2021
ISBN 9789523451476
Nidottu
271 sivua
KL 32.51
Kansi: Tuomo Parikka

Euroopan unioni on tunnuslauseensa mukaan ”moninaisuudessaan yhtenäinen”. 2010-luvulla kriisi toisensa jälkeen kuitenkin koetteli unionia ja sen yhtenäisyyttä. Millaisia vaikutuksia eurokriisillä, pakolaiskriisillä, Brexitillä ja koronapandemialla on ollut? Entä kuinka unioni pystyy vastaamaan tuleviin haasteisiin ilmastonmuutoksesta oikeistopopulismin nousuun?

Moninaisuudessaan yhtenäinen? kartoittaa EU:n politiikan muodostumista ja muutoksia sekä pohtii unionin tulevia ratkaisuja. Tarkastelun ytimessä on kysymys, pystyykö EU uudistumaan ja toteuttamaan sen tavoittelemaa yhtenäistä politiikkaa.

Teos esittelee laajasti EU:n viimeaikaista kehitystä ja avaa politiikan sektoreiden entistä tiiviimpiä yhteyksiä. Näin se luo kattavan kuvan unionin nykytilasta ja soveltuu myös oppimateriaaliksi yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin.

Tilaa painettu kappale tai lataa e-kirja ilmaiseksi Eurooppatiedotuksen sivuilta >>

sydan-vihrea

Kirjoittajat / toimittajat

Tutustu kirjan tekijöihin ja heidän teoksiinsa.

Tapio Raunio

Tapio Raunio, FT, on valtio-opin professori Tampereen yliopistossa.
Juho Saari

Juho Saari

Juho Saari, VTT, dos., on sosiaali- ja terveyspolitiikan professori ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani Tampereen yliopistossa. Kuva: Jonne Renvall/ Tampereen yliopisto
sydan-vihrea

Muut kirjoittajat

Anna Elomäki, FT, yliopistotutkija, Tampereen yliopisto

Noora Heinonen, HTM, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto

Johanna Kantola, PhD, sukupuolentutkimuksen professori, Tampereen yliopisto

Jaakko Kiander, VTT, johtaja, Eläketurvakeskus

Ilkka P. Laurila, MMT, hallintojohtaja, Luonnonvarakeskus

Jyrki Niemi, MMT, tutkimusprofessori, Luonnonvarakeskus

Hanna Ojanen, VTT, tutkimusjohtaja, Tampereen yliopisto

Rauno Sairinen, VTT, ympäristöpolitiikan professori, Itä-Suomen yliopisto

Östen Wahlbeck, PhD, sosiologian professori, Helsingin yliopisto

sydan-vihrea

Saatat myös pitää...

Tilaa uutiskirje

Etukoodilla -15% normaalihinnoista ja ilmainen toimitus seuraavalle tilaukselle!

Scroll to Top