Kirjat

Kaarle Wirta, Katja Tikka, Henri M. Hannula & Kalle Kananoja

Suurvallan rakentajat

Ruotsin ja Alankomaiden yhteistyö uuden ajan alussa

Suurvallan rakentajat

Kaarle Wirta, Katja Tikka, Henri M. Hannula & Kalle Kananoja

Suurvallan rakentajat

Ruotsin ja Alankomaiden yhteistyö uuden ajan alussa

Suurvallan rakentajat näyttää, että 1600-luvulla Itämeren valtiaaksi noussut Ruotsi oli muutakin kuin sotilasmahti. Yhteydet maailmankaupan johtotähteen Alankomaihin osoittavat Ruotsin pyrkineen kansainväliseen yhteistyöhön myös kulttuurin, talouden ja tieteen saralla. Alankomaat puolestaan sai Ruotsilta välttämättömiä tuotteita, kuten suomalaista tervaa. Teos tuo parrasvaloihin näitä yhteyksiä rakentaneita kiehtovia ihmisiä ja avaa siten vivahteikkaasti aikakauden maailmaa.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika 9/2023

ISBN 9789523452473
Sidottu
249 sivua, kuvitettu
KL 91.7
Kansi: Jukka Aalto

Kaksi nälkäistä nousevaa suurvaltaa. Kaksi kultaista aikakautta aluillaan.

Ruotsi ja Alankomaat solmivat viralliset diplomaattisuhteet vuonna 1614. Valtakuntien välille muodostunut yhteinen sävel loi Euroopalle uuden ajan alun suurvaltasinfonian.

Suurvallan rakentajat näyttää, että 1600-luvulla Itämeren valtiaaksi noussut Ruotsi oli muutakin kuin sotilasmahti. Yhteydet maailmankaupan johtotähteen Alankomaihin osoittavat Ruotsin pyrkineen kansainväliseen yhteistyöhön myös kulttuurin, talouden ja tieteen saralla. Alankomaat puolestaan sai Ruotsilta välttämättömiä tuotteita, kuten suomalaista tervaa.

Teos tuo parrasvaloihin näitä yhteyksiä rakentaneita kiehtovia ihmisiä ja avaa siten vivahteikkaasti aikakauden maailmaa. Miksi Carl von Linnén opit levisivät juuri Alankomaiden ansiosta? Millainen oli teollisuusvaikuttaja Louis de Geerin rooli maiden välisen kaupankäynnin kehittämisessä? Entä kuka oli puolituntematon alankomaalainen Willem Usselincx, joka sai Ruotsin hallitsijalta yli kymmenen vuoden mittavan konsulttisopimuksen?

Kirjoittajat / toimittajat

Henri M. Hannula

Henri M. Hannula, FT, toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa erikoisalanaan uuden ajan alun oikeushistoria. Hänen historian alan väitöskirjansa käsitteli Alankomaiden ja Pohjolan kauppapoliittisia suhteita 1600-luvun lopulla.

Kalle Kananoja

Kalle Kananoja, FT, toimii tieteiden ja aatteiden historian yliopistonlehtorina Oulun yliopistossa. Hänen tutkimusteemansa keskittyvät globaaliin tieteenhistoriaan varhaismodernilla ajalla.

Katja Tikka

Katja Tikka, OTT, työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Tikan väitöskirja käsitteli 1600-luvulla Ruotsissa ja Suomessa toimineiden kauppakomppanioiden oikeudellista ympäristöä.

Kaarle Wirta

Kaarle Wirta, FT, on väitellyt Alankomaissa Leidenin yliopistosta ja tutkinut uuden ajan alun yrityshistoriaa.

Tilaa uutiskirje

Etukoodilla -15% normaalihinnoista ja ilmainen toimitus seuraavalle tilaukselle!

Scroll to Top