Maija Gerlander, FT, toimii puheviestinnän yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikössä. Hän on opettanut puheviestintää sekä yliopistossa että ammatillisessa täydennyskoulutuksessa.
Elina Heikkilä, FT, työskentelee kielenhuoltajana ja kirjoittajakouluttajana Kotimaisten kielten keskuksessa. Hän on opettanut tekstien yleistajuistamista asiantuntijakirjoittajille vuodesta 2000 lähtien.
Jaakko Hämeen-Anttila on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori. Hän on julkaissut kymmeniä arabialais-islamilaista kulttuuria esitteleviä kirjoja ja antanut tuhansia lausuntoja ja haastatteluita medioille.
Markus Itkonen, taiteen tohtori, on työskennellyt typograafikkona ja kirjagraafikkona omassa yrityksessään 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Tavallisten tietokirjojen lisäksi hän työskennellyt myös selkokielisten julkaisujen ja selkotypografian parissa.
Ismo Jokinen on viestintävalmentaja, joka on kouluttanut tieteentekijöitä esimerkiksi Helsingin yliopistossa. Hän on työskennellyt toimittajana jaon kouluttanut useita yrityksiä ja myös poliitikkoja kriisiviestinnän ja yritysviestinnän aihepiireistä.
Ulla Järvi, FT, on Suomen Lääkärilehden toimittaja sekä terveysviestinnän tutkija ja kouluttaja. Hänen Jyväskylän yliopistossa tekemänsä journalistiikan väitöskirja kuvasi terveyden ja sairauden rakentumista 2000-luvun mediassa.
Markku Löytönen on maantieteen professori. Hänen tärkeimmät tutkimusaiheensa ovat terveysmaantiede, paikkatietojärjestelmät sekä tutkimusmatkailu ja sen historia. Tieteellisten julkaisujen lisäksi hän on laatinut oppikirjoja sekä yleistajuisia tietoteoksia ja artikkeleita.
Arto Mustajoki, venäjän kielen ja kirjallisuuden professori, on Helsingin yliopiston nykykielten laitoksen johtaja ja Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja.
Anne Nevgi, dosentti, on toiminut yliopistopedagogiikan yliopistonlehtorina vuodesta 1999 alkaen. Tässä tehtävässään hän on kehittänyt yliopistopedagogiikan arvosanakoulutusta ja yliopistopedagogiikkaan suuntautuvia opettajan pedagogisia opintoja Helsingin yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstölle.
Tuuli-Mariia Nilsson, FM, toimii puheviestinnän yliopisto-opettajana Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Nilsson on ollut mukana useissa viestinnän kehittämishankkeissa, joiden aiheena on ollut muun muassa vuorovaikutusosaaminen osana seminaariviestintää.
A.-P. Pietilä, päätoimittaja ja tietokirjailija, on työskennellyt talouden ja politiikan toimittajana vuodesta 1982 lähtien useissa sanoma- ja aikakauslehdissä sekä televisioissa muun muassa Ilta-Sanomien ja Taloussanomien päätoimittajana.
Saila Poutiainen, Doctor of Philosophy, on väitellyt Yhdysvalloissa viestinnästä. Hän tarkastelee tutkimuksissaan puhekulttuureja ja viestinnän kulttuurisia piirteitä viestinnän etnografisesta näkökulmasta.
Toini Rahtu, FT, toimii Helsingin yliopistossa yliopistonlehtorina suomen kielen oppiaineessa. Rahdun väitöskirja käsittelee kielellisen ironian tulkintaa: mistä tulkitsija tietää tekstin ironiseksi? Rahtu on opettanut 1980-luvulta alkaen tieteellistä kirjoittamista ja pitänyt muun muassa editointikursseja suomen kielen opiskelijoille.
Kimmo Svinhufvud, FM, toimii äidinkielen yliopisto-opettajana Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa. Hän viimeistelee väitöskirjaansa graduseminaarien ja gradunohjaamistapaamisten vuorovaikutuksesta.
Tuula Vainikainen, FM, on perehtynyt tieteen yleistajuistamiseen Turun yliopistollisen keskussairaalan koulutus- ja tiedotussihteerinä ja Turun yliopiston tiedotussihteerinä ja tiedotuspäällikkönä (1988–2000).
Jarno Valkonen, YTT, on sosiologian yliopistonlehtori Lapin yliopistossa, ympäristösosiologian dosentti Itä-Suomen yliopistossa sekä luonnon ja luonnonvarapolitiikan dosentti Tampereen yliopistossa.
Krista Varantola, Tampereen yliopiston kansleri, on toiminut Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtajana vuodesta 2010 alkaen. Hänellä on uransa aikana ollut useita tiedepoliittisia luottamustehtäviä. Vuosina 2004–2009 hän oli Tampereen yliopiston rehtori.