Ilari Taskisen suurtyö Terveiseni täältä jostakin on koskettava kuvaus suomalaissotilaiden kirjeenvaihdosta, josta muodostui elämänlanka sodan rasitusten ja surujen keskellä. Kirjeiden avaama poikkeuksellinen näkymä ihmisten tunteisiin ja kokemuksiin muistuttaa siitä inhimillisestä puolesta, joka sodan aikana jää varjoon.
Tutkijatohtorina Kokemuksen historian huippuyksikössä ja Tutkijakollegiumissa Tampereen yliopistossa työskentelevä historioitsija avasi keskustelussamme kirjeenvaihdon roolia ja merkitystä sodassa sekä kertoi, millaista tutkimustyö ainutlaatuisen teoksen taustalla on ollut.
Tilaa Terveiseni täältä jostakin >>
Haastattelussa Ilari Taskinen
G: Millaisia näkökulmia talvi- ja jatkosotaan sotilaiden kirjeenvaihdon tutkiminen avaa?
IT: Sodan historiaa tarkastellaan yleensä kansakunnan kautta. Sen päähenkilöinä olivat pitkään vain sotajoukot, kenraalit ja kansakuntaa johtaneet poliitikot. Silloinkin kun tavalliset ihmiset on otettu mukaan tarkasteluun, on usein tarkasteltu sitä, miten motivoituneita he olivat ottamaan osaa yhteiseen kansalliseen taisteluun. Kirjeissä katse kohdistuu sodan kokijoiden henkilökohtaiseen elämään. Ne kertovat siitä, miten läheiset ihmiset jatkoivat elämäänsä sodan pyörteissä. Kirjeissä ei ole keskiössä huoli isänmaasta vaan ikävä rakkaista. Niistä välittyvät ihmisten perimmäiset tunteet.
G: Millainen on tutkijataustasi ja kuinka kiinnostuit suomalaissotilaiden kirjeenvaihdon tarkastelemisesta?
IT: Taipaleeni sota-ajan kirjeiden kanssa alkoi jo opiskeluaikanani 2010-luvun alussa. Gradun aihetta pohtiessa ohjaajani professori Pertti Haapala vinkkasi, että Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkistossa on suuri sota-ajan kirjeiden kokoelma, jota oli alettu kerätä jo 1970-luvulla mutta jota kukaan ei ollut vielä syvällisesti tutkinut. Tämä nykyään jo yli 70 000 kirjeen kokoelma ei ollut kiinnostanut entisten sukupolvien historiantutkijoita, koska heitä kiinnostivat lähinnä yhteiskuntien rakenteet ja johtajat. Tänä päivänä tavallisten ihmisten kokemuksia kuitenkin arvostetaan, ja niiden tutkimiseen kirjekokoelma on ainutlaatuinen aarre. Graduni jälkeen jatkoin aiheen parissa englanninkielisessä väitöskirjatutkimuksessani (2021), johon ”Terveiseni täältä jostakin” pohjautuu. Väitöksen jälkeen olen jatkanut kirjeiden tutkimusta digitaalisten menetelmien avulla hankkeessa ”Digitaalinen historia ja käsinkirjoitetut aineistot”. Työskentelin vuoden 2022 vierailevana tutkijana Alankomaissa Radboud Universityssä ja tällä hetkellä toimin tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa Kokemuksen historian huippuyksikössä ja Tutkijakollegiumissa.
G: Käsittelet kirjassasi kirjeitä niin rintamalta kuin kotirintamalta. Millainen työ aineiston kerääminen ja tutkiminen oli?
IT: Kansanperinteen arkiston kirjekokoelma käsittää yli 70 000 kirjettä – aineistosta ei todellakaan ollut puutetta. Ennemminkin haasteena oli rajata tutkittava aineisto siten, että sen pystyi järkevässä ajassa lukemaan ja hallitsemaan. Päädyin valitsemaan kutakin kirjani päälukua, jotka käsittelevät sotilaiden kirjeitä kotiin perheelle (äidit ja vaimot), toisille miehille (veljet ja kaverit) ja naisille, kohti 20–25 kirjekokoelmaa. Kun yhdessä arkistokokoelmassa saattoi olla kymmenien ihmisten kirjeitä, tuli luettavia kirjeitä yhtä lukua kohti useita satoja. Jotta usean vuoden tutkimustyön aikana kerättyä aineistoa pystyi hallitsemaan, oli kirjeistä tehtävä tarkat muistiinpanot. Tutkimushankkeen aikana kehittyneen tekstintunnistusteknologian ansiosta pystyin myös digitoimaan suurimman osan aineistostani.
G:Mikä kirjeiden kirjoittamisen ja vastaanottamisen merkitys oli ihmisille sota-aikana?
IT: Kirjeiden merkitys oli moninainen. Raadollisimmillaan ne olivat elonmerkkejä – kirje kertoi kotiväelle, että rakas mies oli hengissä. Sodan arjessa kirjeet ylläpitivät ihmissuhteita. Säännöllisen kirjeenvaihdon avulla avioparit ja ystävät pysyivät yhteydessä toisiinsa. Nuorille kirje mahdollisti myös uusien tuttavuuksien etsimisen. Kirjekavereita ja rakkautta etsittiin erityisesti lehti-ilmoituksilla.
G: Kuinka usein kirjeitä lähetettiin, oliko tässä paljonkin vaihtelua?
IT: Kirjeenvaihtotahti riippui ihmissuhteesta. Avioparit kirjoittivat vilkkaimmin, yleensä joka toinen tai kolmas päivä, mutta joskus jopa päivittäin. Olen löytänyt tapauksia, joissa rakastavaiset ovat rustanneet kaksi kirjettä päivässä pahimmassa kaipuussaan. Myös äidit ja pojat kirjoittivat toisilleen usein, mutta eivät aivan samaa tahtia. Kirje tai pari viikossa riitti. Veljet ja kaverukset lähettivät kirjeitä harvemmin, kirjeen kerran viikossa tai kahdessa.
G: Mitä asioita sotilaat kirjeissään käsittelivät?
IT: Vaimoille ja äideilleen sotilaat kertoivat lähinnä rintamaelämän arkisista asioista, kuten siitä mitä olivat syöneet ja harrastaneet. Taisteluista he vaikenivat, koska eivät halunneet huolestuttaa rakkaitaan. Veljilleen ja kavereilleen sotilaat sen sijaan kuvasivat yksityiskohtaisesti taistelutapahtumia. Miehille oli luontevaa keskustella heille asetetusta tärkeästä ja ylpeyttä nostavasta tehtävästä – sotimisesta. Naisille sotilaat kertoivat avoimimmin tunteistaan. Tuntemattomille kirjakavereille oli helpompaa paljastaa pelkoja ja ahdistusta kuin läheisille perheenjäsenille. Kirjekaveri oli parhaimmillaan terapeutti, jolle saattoi uskoutua ilman pelkoa arvostelusta.
G: Muuttuivatko kirjeissä käsitellyt teemat sodan edetessä?
IT: Talvisodassa kirjeissä oli sotaista hurmosta ja isänmaallisuutta. Jatkosodan aikana kirjeet arkipäiväistyivät. Läheisten eron pitkittyessä kirjeestä tuli rutiininomainen kohtauspaikka, eräänlainen päivällispöytäkeskusteluiden korvike, jossa perheenjäsenet kertasivat samoja arkisia ja toistuvia tapahtumia kirjeestä toiseen.
G: Kerro jokin yksityiskohta kirjastasi!
IT: Syksyllä 1941 Viikonloppu-lehti ilmoitti joutuneensa lisäämään lehteensä sivuja. Syynä oli lehden kirjeenvaihtopalstan suosion räjähtäminen. Ennen sotaa palstalla oli ollut muutama kappale ilmoituksia per lehti. Syksyllä 1941 viikoittaisessa numerossa oli ilmoituksia parhaimmillaan yli 600 kappaletta.
G: Yllättikö jokin aineistosta noussut asia tutkimus- ja kirjoitusprosessin aikana?
IT: Yllätys oli löytää arkistosta sotilaiden kirjeitä toisille miehille kuten veljille ja kavereille. Näistä kirjeenvaihdoista ei ollut puhuttu ennen käytännössä mitään. Muisteltu on lähinnä sotilaiden kirjeitä kotona odottaneille naisille, äidille ja vaimoille. Nuorten miesten väliset kirjeet ovat unohtuneet, koska miehet ovat yleensä hiljaa yksityisistä suhteistaan. Näillä kirjeillä ei ole myöskään ollut jälkipoville suurta muistoarvoa.
G: Kenelle suosittelisit teostasi?
IT: Teos sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita sodan inhimillisistä kokemuksista. Kirja kiinnostaa varmasti erityisesti niitä, joiden perhepiirissä on säilynyt sota-ajan kirjeitä. Teos auttaa ymmärtämään vanhempien ja isovanhempien kokemuksia ja viestejä.
Tilaa Terveiseni täältä jostakin >>
Ilari Taskisen kuva: Jonne Renvall/ Tampereen yliopisto
