Hienoja uutisia! Lauri Jäntin säätiö myönsi akatemiatutkija ja paleoklimatologian dosentti J. Sakari Saloselle vuoden 2022 tietokirjapalkinnon Viisi maailmanloppua -teoksesta. Kirjassaan Salonen selvittää, mitä tiedämme elämän joukkotuhoista maapallon historiassa ja millaiset katastrofit voivat uhata ihmiselämää tulevaisuudessa. Suomen vanhin tietokirjallisuutta edistävä palkinto jaetaan merkittävän tietokirjan tekijälle.
Viime syksynä julkaistussa teoksessa Salonen luotaa planeettamme miljardien vuosien menneisyyttä ja selvittää, mitkä tekijät johtivat viiteen suureen elämän joukkotuhoon, joiden myötä valtaosa maapallon lajeista hävisi. Samalla tähytään tulevaisuuteen. Salonen käy läpi, millä tavoin esimerkiksi ilmastonmuutos, asteroidit, komeetat, avaruuden gammapurkaukset, supertulivuorten purkaukset tai teknologinen kehitys voivat uhata ihmiskunnan selviytymistä.
”Ilmeisin ihmistä odottava tehtävä on kestävämmän, vähemmän luonnonvaroja kuluttavan elämäntavan etsiminen. Ekologiset ongelmat ovat kasaantumassa maapallolla niin nopeasti, etteivät ne jää odottamaan muita, spekulatiivisia ratkaisukeinoja, kuten ihmiskunnan pakenemista muille planeetoille”, Salonen kirjoittaa.
Palkintoperustelut
Näin palkintoraati perusteli voittajan valintaa:
”Geotieteilijä J. Sakari Salosen teos keskittyy niihin hetkiin, jolloin elämä maapallolla on ollut hiuskarvan varassa. Se on monikerroksinen, puhutteleva lukukokemus, joka havainnollistaa elämän edellytyksiin ratkaisevasti vaikuttavia kehityskulkuja. Kirjan puheenvuoro ihmiskunnan mahdollisista tulevaisuudenkuvista on painava, ja Salonen pukee sen kauniiseen, miltei kaunokirjallisuutta muistuttavaan kerrontaan.
Viisi maailmanloppua – Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus vie lukijansa tutustumaan viiteen suureen elämän joukkotuhoon. Salonen kuljettaa kerrontaa taitavasti uhkakuvasta toiseen, supertulivuorista asteroideihin ja gammapurkauksiin – ja kohti ihmisen aiheuttamia uhkakuvia. Ilmastonmuutoksen, nanoteknologian ja tekoälyn aikakaudella elämä voi nimittäin tuhoutua aivan uusilla tavoilla. Toisaalta ihmiskunnalla on käytössään myös ennennäkemättömiä keinoja havainnoida ajoissa ja torjua vaaroja.
Kirja havainnollistaa uusimman tieteellisen tutkimuksen merkitystä niin maapallon menneiden kehityskulkujen kuin tulevien riskien ja mahdollisuuksien ymmärtämisessä. Se auttaa samalla ymmärtämään kuinka vankalla tieteellisellä pohjalla ilmastonmuutoksen vaikutusten ennustaminen ja mallintaminen on.”
Palkintoraatina toimi Lauri Jäntin säätiön hallitus. Hallituksen muodostavat professori Tuomas Heikkilä, OTK, KTM Claes von Heiroth (pj.), toimitusjohtaja Jan von Heiroth, päätoimittaja Hanna Nikkanen, kustantaja Aleksi Siltala ja johtaja Teija Tiilikainen. Säätiön asiamiehenä ja hallituksen sihteerinä toimii FT Paula Arvas. Palkinnon arvo on 20 000 euroa.
Gaudeamus onnittelee lämpimästi!