Jumalan valtio on Augustinuksen pääteos. Sen mukaan maailmassa elää rinnakkain ja sekaisin kaksi toisilleen vastakkaista valtiota, taivaallinen ja maallinen, ja maan päällä elää sekä armon saaneita että kadotukseen matkalla olevia. Kaksiosainen teos kuvaa näiden kahden valtion olemuksen ja vaiheet maailman luomisesta alkaen.
Jumalan valtion ensimmäisessä osassa Augustinus pyrkii perustelemaan omaa kristillistä vakaumustaan ja torjumaan kristinuskon vastustajien väitteitä. Viidessä ensimmäisessä kirjassa (I–V) hän kumoaa käsityksen, jonka mukaan suuret onnettomuudet johtuvat siitä, että ihmiset eivät palvele monia jumalia. Viidessä jälkimmäisessä kirjassa (VI–X) hän kumoaa käsityksen, että monien jumalien palveleminen olisi hyödyksi kuolemanjälkeisessä elämässä.
Jumalan valtio on paitsi teologian ja filosofian klassikko myös länsimaisen kirjallisuuden perusteos, joka nyt on saatavilla kokonaan suomeksi.
Ensimmäinen osa on uudistettu ja tarkistettu laitos vuoden 2003 suomennoksesta.
Jumalan valtio julkaistaan kaksiosaisena. Tutustu osaan II tästä.





