Kolme teosta Vuoden tiedekirja -ehdokkaiksi

Vuoden tiedekirja -ehdokkaat

Kolme upeaa teosta, Petri Keto-Tokoin ja Juha Siitosen Puiden asukkaat, Serafim Seppälän Antiikista Bysanttiin ja Miikka Tammisen Keskiajan hirviöt, on valittu ehdolle Vuoden tiedekirja 2021 -palkinnon saajiksi. Tämän yhden merkittävimmistä suomalaisista kirjallisuuspalkinnoista jakavat Suomen tiedekustantajien liitto ja Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV).

Metsänhoitaja ja metsäekologian lehtori Petri Keto-Tokoin ja Luonnonvarakeskuksen tutkija Juha Siitosen upein värikuvin varustettu Puiden asukkaat kokoaa yhteen tiedot Suomen puista ja niiden seuralaisista. Kirja osoittaa, kuinka hämmästyttävää lajikirjoa puut ylläpitävät ja muistuttaa, että vanhat ja lahonneetkin puut ovat osa monimuotoista metsäluontoa. Luontoa uusin tavoin havainnoimaan kannustava teos valittiin viime vuoden lopulla myös WWF:n Vuoden luontokirja -ehdokkaaksi.

Systemaattisen teologian ja patristiikan professori Serafim Seppälän Antiikista Bysanttiin on kansainvälisestikin ainutlaatuinen teos, joka lähestyy elämänfilosofisten teemojen kautta moniuskontoisen myöhäisantiikin murrosta kristilliseksi Bysantiksi. Seppälä avaa kirjassa uusia ovia kristinuskon aatteenluojien ajatteluun käsittelemällä monipuolisesti erilaisia elämänläheisiä aiheita ystävyydestä eläimiin ja unista suudelmiin.

Keskiajan tutkija Miikka Tamminen tarkastelee Keskiajan hirviöt -teoksessaan, millainen oli tarua ihmeellisempien hirviöiden merkitys sydän- ja myöhäiskeskiajan läntisessä Euroopassa. Hirviöt olivat olennainen osa maailmankuvaa, ja niistä kirjoittivat monet keskiajan suurista ajattelijoista. Kirjassa tutuksi tulevat myös erilaisten hirviöiden laaja kirjoa koirankuonolaisista kurkimiehiin ja amatsoneista lampaan ja kasvin sekamuotoihin.

Palkinnon suuruus on 25 000 euroa, ja sen rahoittaa Suomen tiedekustantajien liitto tekijänoikeusjärjestö Kopioston keräämillä tiedejulkaisujen käyttökorvauksilla. Vuoden 2021 palkintoraatiin kuuluvat professori Minna Kellomäki, yliopistonlehtori Mirkka Lappalainen ja emeritusprofessori Jan Sundberg. Raadin sihteerinä toimii TSV:n viestintäpäällikkö Ilari Hetemäki. Voittaja julkistetaan 17.3.2022.

Lämpimät onnittelut ehdokkaille!

Tilaa Vuoden tiedekirja -ehdokkaat verkkokaupasta:

Tilaa Puiden asukkaat >>
Tilaa Antiikista Bysanttiin >>
Tilaa Keskiajan hirviöt >>

Lue myös nämä

Tilaa uutiskirje

Etukoodilla 20 % alennus normaalihinnoista seuraavalle tilaukselle!

Scroll to Top