Kanava-palkintoehdokkuus Ritva Kyllille ja Jaakkojuhani Peltoselle

Ritva Kylli ja Jaakkojuhani Peltonen saivat Kanava-palkintoehdokkuuden

Vuoden 2021 Kanava-palkintoehdokkaiksi on valittu kaksi Gaudeamuksen julkaisemaa teosta, Ritva Kyllin Suomen ruokahistoria: Suolalihasta sushiin ja Jaakkojuhani Peltosen Aleksanteri Suuri – sankari ja myytti. Kanava-tietokirjapalkinto on aikakauslehti Kanavan ja Otavan Kirjasäätiön yhteinen tietokirjoille tarkoitettu tunnustuspalkinto, joka jaetaan vuosittain. Palkinto myönnetään vuoden parhaalle suomalaiselle politiikan, yhteiskunnan, talouden, historian tai kulttuurin alan tietokirjalle.

Ritva Kylli, FT, on historian yliopistonlehtori ja dosentti Oulun yliopistossa. Elokuussa ilmestyneessä Suomen ruokahistoria -kirjassaan hän kertoo suomalaisen ruoan tarinan 1700-luvulta vuosituhannen taitteeseen asti. Perinteisten ruokien, uusien makuelämysten ja suomalaisten suosikkien lisäksi Kylli kuvaa niukkuutta ja puutetta, tieteellisiä ja teollisia innovaatioita, valistusta ja terveysliikkeitä, elintason paranemista, tasa-arvoa ja ruoan mahtia muuttaa yhteiskuntaa.

Jaakkojuhani Peltonen, FT, on profiloitunut Aleksanteri Suuri -tutkijana kansainvälisessä tiedeyhteisössä ja perehtynyt historian käyttöön antiikin maailmassa. Keväällä julkaistu Aleksanteri Suuri – sankari ja myytti esittelee, millä tavoin legendaarista soturia on vuosituhansien ajan hyödynnetty moninaisten poliittisten, moraalisten ja ideologisten tarkoitusperien ajamiseen. Aleksanteri Suuri on inspiroinut niin Julius Caesaria, William Shakespearea, kuningatar Kristiinaa kuin Jim Morrisoniakin.

Palkintoraadin puheenjohtaja ja sihteeri on Kanavan vastaava tuottaja Tuomo Lappalainen. Raadissa ehdokaskirjat valitsivat historiantutkija, filosofian tohtori Kati Katajisto ja toimittaja, tietokirjailija Matti Mörttinen. Palkinnon saaja julkistetaan marraskuussa.

Gaudeamus onnittelee ehdokkaita!

Osta Suomen ruokahistoria verkkokaupasta >>

Osta Aleksanteri Suuri – sankari ja myytti verkkokaupasta >>

Lue myös nämä

Tilaa uutiskirje

Etukoodilla -15% normaalihinnoista ja ilmainen toimitus seuraavalle tilaukselle!

Scroll to Top